sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä

Mulla oli ilo nauttia tästä päivästä kaikkien lapsieni ja oman äitini kanssa ♥



Vietän itse äitienpäivää jo 28 kertaa, esikoinen syntyi minun ollessa vielä hyvin nuorí,
 juuri äitienpäivän alla.
Pojista vanhempi syntyi muutama vuosi myöhemmin lopputalvesta ja juniori sitten keskellä kauneinta kesää.

Pari vuotta myöhemmin synnytin viimeisen kerran, myös juuri äitienpäivän alla-
pieni vain oli liian hauras elämään, sain enkelityttären. ♥

Muutama vuosi sitten sain elämääni kaksi huippukundia, rakkaan mieheni sekä hänen suloisen poikansa, bonuslapseni.

Elämäni on ollut hyvin yllättävä, niin hyvässä kuin surussa, olen niin kiitollinen jokaisesta päivästä jonka olen teidän kaikkien kanssa saanut viettää. Niistä raskaistakin.

Rakastan teitä lapsukaiseni yli kaiken ja oma äitini, Sinua myös ♥

~¨¨¨¨¨~¨¨¨¨¨~¨¨¨¨¨¨~¨¨¨¨¨~

Kaikki kokoonnuimme tänään meille ja herkuttelimme oikein kunnolla.
Tarjolla oli mm.

♥ Savulohivoileipäkakkua
♥ Feta-pinaattipiirakkaa
♥ Karjalanpiirakoita munavoilla

♥ Suklaista Kinderkakkua

Sain kukkia ja tässäpä tunnelmia tältä päivältä,








Maaret Kalliolta lainattua:

Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti, 
joka et saa lastasi luoksesi,
jolta et osaa pyytää anteeksi.

Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka olet kohdannut suruista suurimman,
lapsesi kuoleman.

Tänä päivänä minä muistan sinua äiti,
joka yhä toivot sylisi täyttyvän,toiveesi toteutuvan.

Tänä päivänäminä muistan sinua äiti,
joka elät enää lempeissä muistoissa,
tämän maailman tavoittamattomissa.

Tänä päivänä minä muistan sinua äiti,
joka valvot sairaan lapsesi vierellä,
täyttäen surusi toivolla.

Tänä päivänä minä muistan sinua äiti
joka uskallat luottaa lujuutesi
ja käyttää lempeyttä voimanasi.


<3
Lempeää äitienpäivää äideille, isoäideille, bonusäideille, isoäideille, varaäideille, äidiksi kaipaaville, äitiä ikävöiville ja äitiydestä iloitseville.

Millainen on ollut sinun äitienpäiväsi?

Maiccu


20 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut ihana päivä!
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, harvinaista olla kaikki koolla :) Ihanaa viikkoa sinullekin ja tervetuloa lukijaksi ♥

      Poista
  2. Niin tämä koko eletyn elämän kirjo on tehnyt meistä sen mitä nyt olemme, ilot ja surut. Kun on pohjalla käynnyt,iloitsee aivan tavallisesta arjesta. Tämäkin äitienpäivä on ollut hyvä. Tulin äidiksi 35 vuotta sitten ja sen jälkeen pari kertaa. Nyt uuden kumppanin myötä on kaksi nuorta elämässä lisää.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa äitienpäivää Maiccu ♥

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut ihana äitienpäivä herkkujen kera!
    Hyvää äitienpäivä iltaa sinne!💕💐

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa äitienpäivän iltaa ♥

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus ja ihana päivä on sinulla ollut. Hyvää äitienpäivää ❤

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitit! <3
    Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  9. Ihana kirjoitus! Ja niin ihanat tarjoilut teillä taas ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Nyt oli kyllä herkkuja joka lähtöön, Mies syö alkuviikon töissäkin voileipäkakkua ;)

      Poista
  10. Kauniisti kirjoitettu. Voi minkä surun olet joutunut kokemaan. Se oli varmasti raskasta aikaa.
    Herkulliset tarjoilut teillä. Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Se oli, pahinta ikinä :( Tarjoilut onnistuivat hyvin ja etenkin Kinder-kakkua oli ihan mahtavaa...hyvää viikon alkua!

      Poista
  11. Kuulostaa juuri täydelliseltä äitienpäivältä <3
    Mahtavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hipoi ;) Parasta on yhdessäoloa ja herkuttelu ♥ Aurinkoista viikonalkua!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥