sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Pataleipä


Viikonloppu aamuisin on ihana saada aamupalaksi tuoretta leipää ja tänään se oli ihan vastapaistettua, omasta uunista ♥ Olen jossain tähän ennenkin törmännyt, vaan en aiemmin tehnyt kun jotenkin ajatellut että leivän paistaminen on työlästä. Ja kaikkea muuta, sämpylät joita väännän useammin - on paljon työläämpiä.. Ihan maailman helpoin ohje, aineetkin löytyy useimmiten kaapista ja niin simppeli tehä että siitä selviää tumpelompikin kunhan ei kauhean nälissään ala tätä taikinaa vaivaamaan, sillä mitä pidempään tätä kohottaa, sen paremmin leipä maustuu.

Kannattaa siis tehdä leipätaikina jo edellisenä päivänä.
Niin ja jos et omista pataa, tämän voi tehdä myös kannellisessa teräskattilassa .



Ohjeen löysin Kotivinkistä, linkin voi kurkata täältä täältä

Pieni hiivamäärä ja pitkä kohoamisaika tekevät pataleivästä ihanan kuohkean ja rapeapintaisen.


RAPSAKKA, KUOHKEA PATALEIPÄ

Ainesosat
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl hiivaleipäjauhoja
  • 2 tl suolaa
  • ½ tl kuivahiivaa tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa
  • 3 ½ -4 dl vettä
  • Lisäksi
  • rypsiöljyä

 
Valmistusohje: 
 
1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän pataleipä saa makua.
 
2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, mutta kääntele se palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
 
3. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota kannellinen, 2–3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin. Kun taikina on kohonnut pöydällä 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
 
4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Pataleipä irtoaa padasta helposti.






Lisää kuvateksti

17 kommenttia:

  1. Pataleipä on kyllä hyvää ja helppoa, mutta ei todellakaan nopeaa. Kokeilepa tehdä joskus Sikke Sumarin Namasten sämpylöitä. Taikina säilyy useamman päivän jääkaapissa eli voit aamuisin paistaa nopsaan tarvittavan määrän sämpylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se ei tosiaankaan ole :)Kiitos vinkistä, kokeilen ehdottomasti ja tuo taikinan säilyvyys on tosi hyvä juttu!

      Poista
  2. Kyllä näyttää hyvälle!
    Tuore leipä, namskis!
    Olen kerran kokeillut pataleipää ja oli kyllä tosi hyvää.
    Kivaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaallista ja tuo rapsakka kuori oli niin nam! Mukavaa uutta viikon alkua!

      Poista
  3. Ihanalta näyttää. Mulla on ollut suunnitelmissa pataleipä jo pidemmän aikaa, mutta ei oo tullut vaan tehtyä. Ihanaa alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, maistui koko perheelle :) Sinulle myös ihanaa viikon alkua!

      Poista
  4. Pataleivät on kyllä ihania, kun ne voi tehdä valmiiks ajoissa ja sitten vaan paistaa myöhemmin - sopii ainakin mun aikatauluihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kas kun en ole itsekin aiemmin moista hoksannut :D

      Poista
  5. En olekaan tehnyt aikoihin pataleipää, on kyllä niin hyvää.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Tuo on varmasti tosi hyvää, näyttää niin hyvälle! En ole itse koskaan tehnyt. Voisi kyllä kokeilla :)
    Mukavaa maanantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja ihan taivaallinen tuoksu valgtaa kodin kun tämän paistaa :) Mukavaa viikon alkua:)

      Poista
  7. Hyvän näköistä ja kuuloista, täytyypi kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Komea pataleipä tuli uunistasi :) Minäkin olen tehnyt pataleipää ja helppoa ja mikäänhän ei ole niin hyvää kuin vastapaistettu leipä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä kohosi kyllä hyvin vaikka tuntuikin hassulta siihen hiivan muruun nähden. Tuore leipä on kyllä ♥

      Poista
  9. Tätä on tullut tehtyä ja tää on ihanaa

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa