keskiviikko 3. elokuuta 2016

Arkikynnet ja ruusulimua


Lomalla kynnet jää aina vähän retuperälle huollon suhteen. Viilailen kyllä kasvurajaa ja reunoja mutta lakkailen niin usein että kasvuraja pysyy hyvin piilossa. Nyt oli aika tehdä kunnon kynsihuolto ja päätimpä sitten leikata reilusti pituudesta ja mallikin muuttui hieman klassisemmaksi tylpäksi tai ainakin tylpemmäksi. 
Nyt ei kuulu niin kovaa naputusta kun kirjoittelen :)
En ole aikoihin koristellut geelikynsiä muuten kuin lakkauksen jälkeen laittanut tarroja taikka siirtokuvia. Nyt laitoin vähän hempeää vaaleanpunahohtoista glitteriä enkä ole lakannut vielä kertaakaan. Ovat niin kivat ihan näinkin. Herkät mutta huolitellut. Näin lyhyenä voivatkin olla huomaamattomammat, kunhan vähän kasvavat niin voi taas muotoilla mallia enemmän manteliksi. Minkä mallisista kynsistä sä tykkäät? Hoidatko sä omia kynsiä ja/tai käsiä jotenkin? Mä en muuten kuin viilaan ja käytän kynsinauhaöljyä kun muistan :) Käsiä rasvaan säännöllisesti, etenkin töissä kun siellä käsivoide työpöydällä siitä muistuttamassa.











Teemaan sopivasti sattui muistumaan mieleen viime viikonloppuinen maistiainen tätä rose lemonadea. Joko oot maistanut? Juoma oli ihanan väristä mutta maku oli mulle liian sitruunainen. Aavistus siinä oli ruusua mutta vain hetken ja jälkimaku oli todella vahvan hapokas. Tuli kokeiltua kuitenkin.

Mukavaa keskiviikkoa,

Maiccu

12 kommenttia:

  1. Voi mie niin ihailen kauniita kynsiä kun itsellä on tosi rumat...ja toi ruusulimppari on ihanan makuista, maiseltu on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin teen, nykyään kun on kaikenlaisia toistaan kauniimpia koristeluita :)

      Poista
  2. On sinulla kauniit kynnet!😍
    Minä lakkaan paljon kynsiä. Nyt lomalla kynnet on voinut paremmin.
    Töissä kynnet katkeilee. Töissä täytyykin pitää kynsiviilaa mukana.😀
    En ole maistanut tuota limua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mullakin on viila töissä mukana, koska joskus lohkeaa kurjasti ja ilman viilaa pulassa :/

      Poista
  3. Hienot kynnet. En ole tuollaiseen ruusulimuun törmännytkään...kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Se onkin varsin mielenkiintoista, Prisman luomuosastolta löysin ihan sattumalta.

      Poista
  4. Tuo ruusulimu on ihanaa ja sinulla on kyllä niin kauniit kynnet ja sormet, naisellisen sorjat. Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
  5. Kauniit kynnet :) Omani ovat aina niin retuperällä. Viilailen kyllä silloin tällöin, mutta lakattua tulee aika harvoin.

    VastaaPoista
  6. On sulla kauniit kynnet! Hoidan omia kynsiäni lähinnä viilaamalla, välillä myös kynsinauhavoiteilla. Käsiä rasvaan paljon. Joskus lakkaan kynsiä :)
    Mukavaa iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Mullakin on jossain kynsinauhavoidetta mutten muista sitä koskaan käyttää, öljyä kylläkin. MUkavaa lauantaita!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥