Siirry pääsisältöön

Jään kaipaamaan Zuii Organicia

Melkein itku pääsi kun kuulin että Zuii Organic lopettaa ja sarjassa on mun kaksi lempituotetta joille on vaikea löytää korvaajia.

Toinen on tämä kevyesti päivettävä voide ja toinen hohdevoide joita oon käyttänyt jo muutaman vuoden. Nämä ovat onneksi riittoisia ja mulla on aika vasta avatut purkin, mutta harmittaa jo valmiiksi.

Vaikka olen edelleen kokeileva ja utelias kosmetiikan suhteen, mullakin on tietyt luottotuotteet joita en haluaisi vaihtaa. Olen kokeillut monia itseruskettavia ja voiteissa on valtavasti eroja, en ole oikein toista yhtä hyvää löytänyt.

Itseruskettavaa hoitonestettä mulla on byRaililta ja siitäkin tykkään mutta tämä Zuiin on niin kevyt, että sitä uskaltaa laittaa ilman että tarvii murehtia tuleeko rajoja tai liikaa.

Hohdevoide taas antaa kasvovoiteen joukkoon levitettynä ihanan hohteen kasvoille, olen kokeillut mm Lumenen vastaavaa mutta lopputulos ei ole lähellekään sama.



Huomasin tuon Zuiin lopettamistiedon niin myöhään että kaikki tuotteet oli jo loppuunmyyty ja nyt saan pärjätä näillä yksilöillä joita mulla vielä on. Harmi on suuri siksikin että niissä oli ollut ihan hullun hyvät alet kun loppuunmyynti.

Jos sulla on tiedossa hyvät korvaavat tuotteet näille niin jaa vinkkisi💚

Onko sulla tuotteita, joita  oot jjäänyt kaipaamaan kun niiden valmistus on lopetettu?

-Maikku


Kommentit

  1. Tää oli kyllä ikävä uutinen 😕 Miekään en ehtinyt enää mitään tilailla Zuiilta, kun tästä kuulin - harvalla brändillä on yhtä intensiivisiä huulipunia ja luomivärejä! Toinen brändi minkä maahantuomisen lopettaminen harmittaa on Cattier Paris. Ei auta kuin ulkomailta tilata jatkossa, en ole vieläkään löytänyt korvaavia ihonhoitotuotteita tilalle ja herkkäihoisena alkaa jo vähän ottamaan päähän, kun yhtä hyviä ei löydy. 😩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sulla kävi yhtä huono tuuri kuin mulla :( Mäkin oon tykännyt Cattier Parisista mutten oo hoksannut, että sekin on lopettanut täällä, ompa tylsää.

      Poista
  2. Siis - tää firmako lopettaa kokonaan, vai vaan tuonti Suomeen loppuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaa tietoa mulla ei ole, mutta viime vuonna huhuttiin että yritys olisi konkurssissa ja nyt ainakin Suomen tuonti loppunut.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...