tiistai 21. kesäkuuta 2022

Sapienic

Sapienic - mikä se on??

Kyseessä on minimalistinen tuotesarja,  joka vie ihonhoidon kaksi miljoonaa vuotta taaksepäin ja jonka tuotteet sopivat erityisesti kaupunkilaiseen elämäntyyliin jossa ihomme kohtaa paljon ilmansaasteita, kärsii aknesta ja herkkyyksistä. Sapienic lupaa olla maailman toiseksi paras ihonhoitorutiini, heti luonnon jälkeen.

Kahden miljoonan vuoden aikana olemme aikalailla vieraantuneet luonnosta ja samalla mikrobiominne monimuotoisuus on vähentynyt. Siksi lapsiakin kehoitetaan leikkimään luonnossa, hyppimään vesilätäköissä, tekemään hiekkakakkuja, rakentavan majoja ja ylipäätään oleilemaan, puuhailemaan  luonnossa.

Luin huikean tutkimuksen ylestä KLIK, joss kuukauden kestäneessä tutkimuksessa jossa lapsien jotka oleilivat luonnossa eli olivat toistuvassa viherkosketuksessa viisi kertaa viikossa, mikrobisto monipuolistui ja muutokset näkyivät myös veriarvoissa.
 Voin allekirjoittaa tämän Sapienicin ajatuksen täysin. 

Sapienicissa on takana probioottinen ja iholle hellä ajatus, iholle tuodaan hyviä mikrobeja jotka lisäävät ihon luontaisen mikrobiomin monimuotoisuutta.
Samaan aikaan ihon omia öljyjä häiritään niin vähän kuin mahdollista ja siksi sarjassa ei ole lainkaan puhdistustuotteita. Kyllä näin on.

Tähtiraaka-aineena sarjassa loistaa prebiotti Sapienic Acid joka matkii ihmistalin tärkeimpiä öljyjä.
Sarja on myös yksi harvoista sarjoista, jotka sisältävät eläviä probiootteja.
 
Olin toukokuussa Luonnonkosmetiikkapäivillä, jossa esiteltiin mm tämä uusi sarja ja sain sarjan mistin tutustuttavaksi.

Lyhyt esittely Sapienic Probiotic Mististä.

Tuote on pakattu pahviin ja pakkauksessa varsinaisen lasisen suihkepullon päällä on pieni lasinen ampullipullo jossa ovat nämä kallisarvoiset probiootit.  
Probiootit lisätään nesteeseen ennen ensimmäistä käyttöä ja ne säilyvät elävinä vähintään kaksi kuukautta huoneenlämmössä, mutta tuote suositellaan käytettävän 3 kuukauden sisällä probioottien lisäämisestä.

Suihkeessa on miljoona inaktiivista Lactobacillus-bakteeria yhdessä millilitrassa ja ne lisäävät ihon suojaa. Inuliini ja muut prebiootit auttavat iholle hyödyllisten mikrobien kasvua iholla. Lasipullossa on myös miljoonia Bacillus coagulands-bakteereja itiömuodossa, ne ovat sitkeää laatua olevaa lajia, jota löytyy mm maaperästä, kasveista ja eläimistä. Niitä on käytetty suojaamaan ihoa tulehduksilta aiheuttavilta bakteereilta,
Ampulli avataan repäisemällä siitä alumiinisuoja, sitten probiootit lisätään pulloon jravistetaan minuutin ajan.

Mistiä suositellaan käytettävän aamuisin, jotta se antaa iholle suojan koko päivän ajan.
Pulloa tulee ravistaa kunnolla ennen käyttökertaa ja sitten viisi suihkausta kasvoille ja dekolteelle.










Itse en ole vielä ottanut mistiä käyttöön, sillä kesä kuluu mökillä ja otan ihonhoidon suhteenkin rennommin. Tämä taasen  vaatii säännöllistä käyttöä, koska säilyvyys on tosiaan vain se 3kk probioottien lisäämisen jälkeen. Mutta koska tuotesarja on erittäin kiinnostava, haluasin kertoa tästä teille jo nyt.

Lupaan kertoa käyttökokemuksia myöhemmin tänä vuonna, kun pääsen tutustumaan ja käyttämään mistiä päivittäin.

Onko probioottiset kosmetiikkatuotteet jo tuttuja? Miltä Sapienic vaikuttaa?

Maikku

1 kommentti:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoisalta. Tämä sarja oli uusi juttu minulle.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥