tiistai 19. lokakuuta 2021

Your Beauty Storesta korealaista kosmetiikkaa

Te tiedätte että rakastan naamioita ja korealaista kosmetikkaa, joten voitte uskoa kuinka haltioissani olin saatuani Your Beauty Storesta suloisia kasvonaamioita testiin, sekä pari muuta tuotetta.

Your Beauty Store on v 2018 perustettu verkkokauppa, josta löytyy hyvä valikoima korealaista kosmetiikkaa mm  seuraavilta merkeiltä: Purito, Holika Holika, A´pieu, Missha, It`S Skin, Shangpree, COSRX, TonyMoly ja Kokostars, se monelta muuta.

Mä tykkään korealaisen kosmetiikan leikkisyydestä sekä tehokkaista ainesosista. Kangasnaamioilla on mukava hemmotella itseään tai niitä voi sujauttaa esimerkiksi lahjaksi, sillä ne ovat edullisia ja tuovat saajalleen valtavasti iloa.

Sain myös kiinnostavan It`S Skinin `Power 10 seerumin sekä Holika Holikan käsivoiteen ja tuotenäytteitä. Kaikkihan ei tuotenäytteitä arvosta, mutta musta ne ovat kiva ele yritykseltä tilauksen yhteydessä ja sillä tavoin löytää itselleen uusia kiinnostavia tuotteita.

Saamani kangasnaamiot ovat suloisia, kauniissa pakkauksissa olevia ja tuoksumaailma on niin herkullinen, että hyvä kun näitä raaskii edes käyttää.

Tutustutaanpa A`PIEUN yksittäispakattuihin naamioihin.

A`Pieu naamiot ovat itseasiassa Missha tuotemerkin tytärbrändi ja merkin pääkonsepti onkin nuorten ensimmäinen ihonhoito. Toki naamioita voivat vanhemmatkin käyttää. Monissa sarjan tuotteissa on yli  95% orgaanisia ainesosia kuten etananlimaa, tuoretta vuohenmaitoa, hyaluronihappoja ja erilaisia hedelmä-ja vihannesuutteita.

Naamiot ovat neliönmuotoiseksi pakattuja ja niissä on suht pienet aukot, mutta istuivat kasvoille kuitenkin aika hyvin. Naamiot olivat todella kosteita, joten pakkaukseen jäävä seerumi kannattaa levittää vaikka kaulalle ja dekolteelle.

Jäätelöpuikon muotoiset kangasnaamiot jatkavat A`Pien leikkisää linjaa ja kasvonaamioita on saatavilla niin melonin, kuin ananaksen tuoksuisina. Tuoksumaailma on hedelmäisen raikas ja uskomattoman aito. Saattaa olla että joku läheisistäni saa näitä ehkä tulevana jouluna <3

HolikaHolika Cotton Bebe käsivoide 30ml

Merkki onkin ennestään tuttu ja olen tykännyt tuotteista poikkeuksetta, erityisesti aloevera putsari on jäänyt positiivisesti mieleen. Käsivoide ravitsee ja kosteuttaa ja tässä on suloinen puuvillan tuoksu.

Käsivoiteille onkin ollut käyttöä, joten tuubi tuli mulle kuin tilauksesta.  Ainesosina käsivoiteesta löytyy karitevoita, auringonkukka-ja kookosöljyä.

It`S Skin Power 10 Formula SYN-AKE seerumi//30ml

Seerumi sisältää tujuja aminohappoyhdistelmolekyylejä, joilla on käärmeen myrkyn kaltaisia, ikääntymistä hidastavia ominaisuuksia. Seerumin luvataan vähentävän ja tasoittavan ryppyjä, ja seerumia susitellaan erityisesti meille +40 ikäisille.

Koostumus on ohut ja juuri sellainen mitä voi myös kerrostaa, kuten korealaisessa kosmetiikassa on tyypillistä. Pari tippaa riittää kyllä kerrallaan levittymään koko kasvoille ja kaulalle, mutta välillä tykkään kerrostaa ja saada maksimaalisen kosteutuksen iholle.

Seerumi jättää ihon napakaksi ja tykästyin tähän niin, että voisin käyttää jatkossakin. Itseasiassa sarjaan kuuluu useita ihon erityyppisiin tarpeisiin tarkoitettuja seerumeita kuten mehiläisvaha-ja vitamiiniseerumit.




Korealainen kosmetiikka ei pettänyt tälläkään kertaa vaan näitä tuotteita käyttäessä, kaikki aistit saavat nautintoa. Tuotteet näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat ihastuttavilta ja ihoni rakastaa niitä.

Saatoimpa tilata verkkokaupasta jotain uusiakin tuotteita ja ehkäpä hemmottelen läheisiäni jouluna korealaisella kosmetiikalla.

Onko sulla jotakin suosikkituotteita korealaisessa kosmetiikassa?
Oliko testaamani brändit tuttuja?

Maikku









6 kommenttia:

  1. Korealaisesta kosmetiikasta omia suosikkejani ovat erilaiset kangasmaskit.
    Ihanaa tiistaita sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
  2. Kangasmaskit täälläkin tutuimmat ja vaivattomimmat hankkia vaikka lähikaupasta nykyisin :) No jotain ihonkuorinta- ja puhdistusaineita nyt olen ottanut käyttöön K-Kosmen puolelta ja oon myös tykännyt!

    VastaaPoista
  3. Korealaisesta kosmetiikasta löytyy ihanan hassuttelevia tuotteita/ pakkauksia niin kuin nuo " jäätelöpuikot" Mukavaa lokakuun loppua sinulle

    VastaaPoista
  4. A'Pieun Milk -naamiot on yksiä mun suosikkeja<3 Noita mehujäänaamioita en oo kokeillut, kun ne ilmeisesti valuttaa aika rajustikin sitä seerumia alas leukaa pitkin, mitä olen muiden kokemuksia kuullut ja livenä nähnyt maskeja käytettävän :D Mutta noi tuoksut kuulostaa kyllä niissä ihan huumaavan hyviltä! Mä rakastan erityisesti kaikkia k-kosmetiikan putsareita ja kosteuttavia kasvovesiä/hoitonesteitä :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥