torstai 13. toukokuuta 2021

Hypnoterapiassa

Kaupallinen yhteistyö Eheys hypnoterapia

Mitä sulle tulee mieleen sanasta hypnoosi? Tai hypnoterapia? Nyt omasta kokemuksesta voin kertoa että jokainen kerta hypnoterapiassa on ollut upea kokemus ja voisin sen rauhoittavan ja maadottavan vaikutuksen vuoksi käydä siinä vaikka säännöllisesti. Ehkäpä tulen käymäänkin.

Mulla ajatus hypnoterapiasta lähti ihan siitä, että oon niin kyllästynyt näihin ylimääräisiin kiloihin. Kuten tiedätte, oon pudottanut kiloja onnistuneesti niin eri valmennuksien kuin ketogeenisen ruokavalion avulla mutta joka kerta kun olen palannut "normaaliin ruokavalioon", kilot ovat hiipineet takaisin.

Koronavuosi oli vihoviimeinen niitti. Kiloja on hiipinyt takaisin niin paljon, että nyt oli tehtävä jotakin. Myönnän, ylipainoa on nyt kertynyt n 20 kg muutamssa vuodessa ja se on paljon varsinkin kun olen näin lyhyt. Kun luin, kuinka monet ovat saaneet apua hypnoosista pysyvään elämäntapamuutokseen ja terveellisen ruokavalion ylläpitämiseen, en miettinyt kahta kertaa vaan otin samantien yhteyttä Eheys hypnoterapian Serafiinaan.

Serafiina on opiskellut kliinistä hypnoterapiaa Lontoossa ja valmistunut hypnoterapeutiksi. Lisäksi hänellä on oopperalaulajan koulutus, joten hän todella tietää kuinka ääntään käyttää. Serafiinan tarina on aivan huikea, hän on matkannut maailmalta idylliseen Fiskarsiin, meikannut maailmantähtiä, ollut  oopperalaulajana ja nykyään siis toimii kliinisenä hypnoterapeuttina.

Jokaisella hypnoterapeutilla on  käytössään usein jotain sellaisia juttuja joihin ovat hiukan ikäänkuin erikoistuneet ja Serafiinalla se on painonpudotus jo hänen omistakin kokemuksistani johtuen. Serafiina on itse pudottanut reilusti painoaan yli -40kg ja tietää mistä tässä on kyse. Sekä kilojen kantamisessa että karistamisessa. Hän on luonut ihan erikseen juuri tämän menetelmän, jossa ihmistä autetaan toipumaan ylipainosta ja rakastamaan itseään oikein hirmuisesti. Hypnoterapia ei ole vain painonpudotukseen liittyvää, vaan siinä kohotetaan itsetuntoa ja tarvittaessa käsitellään niitä asioita jotka laittaa ihmisen syömään kaikkea puppua. 

Kliininen hypnoterapia on hoidollista hypnoosia, jonka tarkoitus on auttaa, hoitaa ja tukea ihmistä erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa. Se eroaa täysin viihteellisestä hypnoosista siten, että sen tarkoitus on autttaa kliinisiin vaivoihin, tässä minun tapauksessani painonpudotukseen.

Kun varasin aikaa, kävimme samalla läpi nykytilannettani ja sitä mitkä ovat tavoitteeni, miten hypnoterapia voisi auttaa minua. Serafiina kyseli asioita avoimesti ja varmisti, että olen tässä tosissani mukana, jolloin myös hypnoterapia tulisi auttamaan minua parhaiten. Kaikkihan lähtee lopulta omasta motivaatiosta, sen täytyy olla kohdallaan ja sen jälkeen hypnoterapiastakin saa parhaan mahdollisen hyödyn.

Yleensä jo kolme hypnoosikertaa auttaa saamaan hyviä tuloksia aikaan, mutta joskus niitä saatetaan tarvita enemmän, vaikkapa kolmesta kuuteen. Lähtökohtaisesti me sovittiin kolme kertaa, mutta sain itselleni option ottaa lisäkertoja, jos kokisin niihin tarvetta. Serafiina kertoi, että mitä enemmän on pudotettavaa, sitä suurempi on myös henkinen työmäärä.


Ensimmäinen hypnoosi jännitti hieman, sillä mutta aivan turhaan. Korona-ajan vuoksi se tapahtui puhelimitse. Puhelu oli pitkälti hyvin keskustelevainen ja kävimme paljon läpi elämääni ja sen merkityksellisempiä taitekohtia. Palasin ajassa huomattavasti taaksepäin, ihan lapsuuteen asti ja kävin läpi yksittäisiä isoja asioita, jotka ovat vaikuttaneet minuun ja jotka nousivat ensimmäisenä mieleen. Ne eivät vielä tässä vaiheessa liittyneet muuten mitenkään ruokaan, mutta yksi merkittävä asia sieltä nousi. Mua on aina rakastettu ruoalla ja olen sellainen itsekin -rakastan läheisiäni ruoalla. Esimerkkinä, uusperheen alkuaikoina saatoin pahoittaa mieleni kun bonuspojalleni ei kelvannut mun tekemä ruoka. Nykyäään ymmärrän itseäni paljon paremmin. En pahoittanut mieltäni siitä ettei ruokani kelvannut, vaan koin sen rakkaudenosoitukseni torjumisena. Ajatella. Onneksi näen asiat nykyään selkeämmin, se helpottaa omien ongelmien purkamisessa kun on päässyt kiinni niihin alkusyihin.

Mun molemmat mummot ovat rakastaneet meitä lapsia ruoalla. Toisessa mummolassa tehtiin hyvää ruokaa, leivottiin Irmelinkakkua ja toisessa mummolassa oli aina täytekakkua, keltaista jaffaa ja jäätelöä odottamassa kun me pieninä siellä vierailtiin. Monet lapsuudenmuistot ja muistot mummoihin, vanhempiin ja muihin ihmisiin ja tapahtumiin liittyvät jollain tapaa ruokaan. Olen oppinut rakastamaan itseäni ruoalla. Eikö olekin mielenkiintoinen näkökulma? Mä uskon, että aika moni meistä tekee näin.

Olen myös ollut aina sellainen, että kun kaikki on hyvin - syön hyvin ja herkuttelen liikaa, mutta elämäni suurimpien surujen keskellä olen menettänyt ruokahaluni täysin, kuten erot ja vauvan menetys. Se on varmaan aika luonnollista, jollekin voi käydä myös toistepäin.

Mä uskon siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja niin uskoo myös Serafiina. Paino, syöminen tai painonpudotus ovat moninaisia asioita joihin liittyy pitkälti myös kaikki koettu elämä. Se musta tässä olikin aivan huippua, Serafiina on niin aito, elämää nähnyt aikuinen nainen joka uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja herkkyytensä ansiosta pääsi todella lähelle minua. Minuutta. Se oli jopa yllättävää itsellenikin, sillä nykyään niin harvoin ketään vierasta ihmistä päästän lähelleni. Serafiina tuntui heti tutulle ja se, että meille syntyi heti yhteys ja kummallakin oli toisistamme hyvä fiilis, auttoi molempia. Hypnoterapia toimii vain, jos jos sille on vastaanottavainen ja mä koin kyllä olevani sielultani täysin avoin.

Palatakseni ekaan hypnoosikertaan, itse hypnoosiin vaivutaan avaamalla ja sulkemalla silmiä ja laskemalla numeroita taaksepäin, sitten vain ajan-ja paikantaju katoaa. Nyt kun muistelen, niin varmaan pääsin joka kerta suunnilleen 85 asti ja sitten laskeminen unohtui. Hypnoosi ei ole ollenkaan niin mystistä tai jännittävää, kuin olettaisi. Serafiina kuvaa hypnoosia; "Olet bussissa ajatuksissasi  ja yht`äkkiä havaitset, että olen matkustanut pysäkin ohi. Hetki, kun ei ihan tajua, mihin se aika oikein katosi ja miten voit jo olla siinä. Tätä kutsutaan high way-hypnoosiksi.

Kun on aika palata tähän maailmaa ja normaaliin tietoisuuteen, Serafiina muutti äänensä kovemmaksi ja nopeutti puhettaan ja hetkessä olinkin jo taas täällä.

Hypnoterapiassakin on kyse terveellisistä elämäntavoista joiden johdosta paino putoaa. Serafiinan näkemys on, että ylipainosta pitää toipua ja se on ihan totta. Keho on tottunut saamaan tietyn energiamäärän päivittäin, tietyn määrän myös sokeria ja siitä luopumisen hyväksyminen ja siitä eroon pääseminen vie aikaa. Samoin kehonkuva voi pitkään olla laihduttaneellakin vääristynyt. Sitä voi tuntea itsensä ylipainoiseksi vaikkein enää olisikaan. Vähän sama kun että mä en itsekään näe itseäni joka päivä peilistä niin ylipainoisena kuin vaaàn mukaan olen. Nämä vääristymät ovat sellaisia joita korjaa vain aika.

Serafiina ei tee pelkästään terveellisien elämäntapojen suggestioita tyyliin porkkana on hyvää tai syö vain raikasta salaattia, vaan hän hoitaa stressaavia asioita siinä sivussa kuntoon, jotta ihmisellä on parempi olla itsensä kanssa ja silloinhan sitä ei lohduttaudu ruoalla kun tunteita on selvitetty muullatavoin. Hypnoterapia on hyvin kokonaisvaltaista ja ulottuu ihan sieltä syntymästä tähän hetkeen ja kaikkeen siellä välillä.

Painonpudotus on usein äärimmäisen raskasta ja hankalaakin, joten hypnoosilla matkasta tehdään ikäänkuin mukavampi. Hypnoosilla saa siis aikaan muutosta elintavoissa sekä fiiliksessä, jonka jälkeen uusissa, terveellisissä elintavoissa on helpompi pysyä. Serafiinaa lainataksekseni: Ihan kuin lempeä ja hellävarainen haittaohjelman korjaus ja mieli on onnellinen ja keho voi hyvin. 

Ensimmäisellä hypnoterapialla käytiin siis läpi elämäni pähkinänkuoressa ja siinä herkistyin sen verran, että hypnoosin jälkeen olo oli hieman surullinen. Jatkoin päivän touhuja ja kun olin käynyt koirien kanssa lenkillä, olo oli jo ihan normaali. En oikeastaan näiden hypnoosien välissä miettinyt koko asiaa ja vaan ajattelin, että se tulee mikä on tullakseen. Mun arkiruokailut ovat suht terveellisiä normaalistikin, että jatkoin syömisten suhteen samaa mallia, kuin ennenkin mutta pääsiäisen ja vapun takia otin iististi ja odotin milloin tulee se hetki kun mieli on valmis luopumaan myös turhista hiilareista ja sokerista. Sekin nimittäin tuli, mutta palaan siihen myöhemmin.

Tästä se lähtee :)


Toisen hypnoosin alussa juteltiin kuinka mulla on sujunut ja kun kerroin että hieman oli viikonloppuna tullut herkuteltua, niin Sefariina teki selväksi että epäonnistumisia ei ole. On vain Lasse Virenit eli noustaan ylös ja jatketaan matkaa samaan suuntaan reippaasti. Niinhän se on. Jos kokee herkkujen syömisen epäonnistumisena, sitä saattaa vain syyllistää itseään mikä ruokkii syömään lisää ja kierre on valmis.

Pääasia mulla on se, että arkena syödään arkisesti, niukasti ja terveellisesti, eli sellaista ravintoa joka on omalle keholle ja mielelle parasta ja juhlapäivinä voi huoletta syödä mitä haluaa, eikä siitä tule kantaa huonoa omaatuntoa. Mulle merkitsee paljon, että voi syödä ilman syyllisyyden tuntoa ja se oli Sefariinalta tärkeä sanoma.

Niinkuin sanoin, mun arkisyömiset on muuten jo aika kohillaan mutta kaikki iltaan painottuva herkuttelu sai jäädä. Niin ja napostelu, sitä kun saattoi tapahtua päivälläkin. Mulle on tärkeää että preppaan sapuskaa muutamalle päivälle eteenpäin valmiiksi, että seuraava ruoka on aina valmis kun nälkä yllättää. Muutoin sorrun johonkin nopeaan välipalaan tai naposteluun. Palaan näihin syömisiin vielä mutta ennakointi on tosi tärkeää. Että kaapissa on nopeaa välipalaa ja sapuskaa valmiina.

Mun hypnoosissa puututtiin myös mun annoskokoon, siihen mitä syön, miten syön ja että kaikki ei ole AINA kiellettyä mutta herkut jätetään juhlia varten. Tämä siksi että olen niin tärkeä ja rakas itselleni, että haluan pitää itsestäni lempeästi hyvää huolta. Eikö olekin ihan ajatusmalli ja aivan tottakin? Kaikkihan me haluamme rakastaa itseämme ja olla itsellemme hyviä.

Myös tavoite on tärkeä, että vuoden päästä tähän aikaan tilanne on eri kuin nyt. Painonpudotukseen tulee suhtautua kuin maratooniin, se vaatii kärsivällisyyttä ja ottaa aikaa mutta se on myös koko matkan arvoista. Mulla on kuitenkin selkä kertaalleen leikattu ja jokainen ylimääräinen kilo rasittaa sitä, enkä tästä enää nuorru. En halua olla väsynyt ja vaivainen, joka haluaa peittää vartalonsa pukeutumalla kokoajan isompiin ja isompiin vaatteisiin. Kyllä, olin hyvää matkaa jo sillä tiellä mutta onneksi löysin Sefariinan ja oivalsin kääntyä. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Mun tavoite on löytää koko loppuelämäksi sellaiset terveelliset elämäntavat joita voin noudattaa joka päivä helposti ja paino löytää aikanaan juuri siihen uomaan, kuin sen kuuluukin. Nyt ajatus siitä, että herkuttelu kuuluu vain juhlaan, kuulostaa hyvältä- minähän sen päätän milloin on juhla ;) Lähtökohtaisesti niitä ovat juhlapyhät, synttärit yms arjesta poikkeavat päivät ja mulla on luja usko siihen että mä pystyn tähän.

Niinkuin aiemmin sanoin, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi on myös tosi tärkeää että nukkuu hyvin ja riittävästi. Mä pyrin nukkumaan 8-9h yössä ja olen kokenut että riittävä uni on mulle tosi tärkeää. Serafiina antoi suggestioita myös uneen ja yleiseen stressiin, jotta stressihormonit painuisivat mahdollisimman alas, jottei kortisolit pidä turhaan kiinni kiloista. Kun nukkuu hyvin, niin hyvän olon hormonit ottaa niskalenkin stressihormoneista ja painonpudotuksesta tulee helpompaa.

Toisen hypnoosin jälkeen mieli oli kevyt ja iloinen. Huomasin hyvin nopeasti toisen hypnoosin jälkeen, että mieli oli paljon kevyempi ja suhtauduin arjen vastoinkäymisiin jotenkin eri tavalla. Ne ei menneet enää ihon alle ja aivan ihmeellistä, miten musta vaivihkaa tulikin paljon parempi minä. 
Huomasin etten reagoinut enää ärhäkästi tai negatiivisesti asioihin, kuten aiemmin olin tehnyt- ollut heti sarvetpystyssä vaan otinkin ne rennommin jonka vuoksi mulla kivempi olla - kierre joka ruokkii vain parempaan suuntaan.
Tämä on jatkunut tähän päivään ja viimeksi mökillä ollessa mä oikein ihmettelin itseäni, että jokin mussa on mennyt Off/On koska tilanne kuin tilanne, olen todellakin rennompi ja kivempi minä. 
Tätä on jopa vaikea pukea sanoiksi ilman että kuulostan jotenkin epärealistiselta tai liiottelisin. 
Tottakai mullakin tunteet heittelee, mutta ihan kuin olisin palannut jostain harmaudesta valoon. 
En keksi siihen mitään muuta syytä, kuin tämän hypnoterapian vaikutuksen koska mitään muuta ei ole tapahtunut ja silti muutokset minussa ovat varsin merkittäviä.

Sanoinkin Serafiinalle, että vaikken laihtuisi grammaakaan, olen tästä voimaannuttavasti kokemuksesta äärettömän kiitollinen. Voi kumpa kaikki osaisivat hakea apua hypnoterapiasta, sillä hypnoosilla on ollut omassa elämässäni valtavan merkittävä osuus tämän hetkiseen tilanteeseen. Tarkoitan tällä henkistä hyvinvointia ja tietenkin myös painonpudotusta.

Sain myös tehtäväksi miettiä erinäisiä haaveita joita haluan elämässäni saavuttaa ja asioita joita tekisessä tulee hyvä olo. Koen, että jollain tapaa tämä elämänkokemus on tuonut sellaista realistimia, etten enää liidä pää pilvissä ja haaveenikin ovat aika arkisia ja realistisia ja Serafiinankin mielestä on hyvä että on monenlaisia haaveita. Sellaisia joita on helppo toteuttaa ja sitten haastavampia. Niiden työstäminen oli ehkä hankalampaa koska oon niin realisti mutta vähän kun pohti niin löytyi niitäkin.
Haaveilen mm koiran pennuttamisesta, koska haluaisin niin kokea sen syntymän ihmeen ja pentuajan mutta haaveilen myös talvista jossain lämpimässä.
Omasta arjesta  ja elämästä löytyi helposti asioita, jotka saavat hyvälle tuulelle, vaikkapa perheen kanssa yhdessä puuhastelu, ystävien tapaaminen, mökillä touhuaminen tai tämä blogin kirjoittaminen.


Kolmas kerta alkoi samoin kuin aiemmatkin hypnoosit ja ensin keskustelimme, kuinka sillä hetkellä voin ja sitten kävimme läpi näitä em. asioita. Kuten huomaat, hypnoosi ei itsessään ole mikään poppakonsti vaan terapeutin tulee syventyä asiakkaaseen aika perusteellisesti, jotta osaa tehdä tälle juuri asiakkaan tarpeita parhaiten palvelevan hypnoosin.
Tässä viimeisessä hypnoosissa Serafiina antoi enemmän suggestioita mm vahvistaakseen itsetuntoani, terveellistä ruokavaliota, painonpudotusta ja riittävää lepoa. Tämäkin jälkeen olo oli virkeä ja energinen, jollaintapaa uudestisyntynyt. Ihan hullultahan se tietenkin kuulostaa mutta jo pelkästään kauniiden sanojen, asioiden kuuleminen on jokaiselle todella itsetuntoa vahvistavaa eikä ole mikään ihme että olo on euforinen. Voisin ehkä käyttää vertauskuvana rakastumista, koska silloinhan olo on todella energinen ja tuntuu että susta on mihin vain, sinä riität- hypnoosien jälkeen mun olo on ollut myös sellainen, ei niin liitävä mutta se onnellisuus joka rakastuneena saa hehkumaan, on palannut takaisin, En todellakaan sano että hehkun, mutta sisäisesti musta tuntuu siltä jotain hehkua hyptoterapia on minussa vapauttanut ja se heijastuu ennenkaikkea minuun itseeni.

Vappuna herkuttelin hyvällä omalla tunnolla mutta jotain meni myös mielessä oikeaan asentoon, sillä vappusunnuntaina jokin sanoi, että maanantaista alkaa keto ja valmistin alkuviikon ruoat itselleni ja varasin maanantaiksi ketojuomaa, joka nopeuttaa ketoosiin pääsyä. Voisin yhtälailla vain syödä terveellisesti ilman ketoiluakin, mutta koska tämä tunne tuli niin vahvana, koen sen olevan intuition johdatusta ja mennään nyt tällä ruokavaliolla niin kauan kun se hyvältä tuntuu.
En aio olla minkään suhteen ehdoton vaan kuntelen itseäni ja kroppaa, se kertoo mikä mulle on hyväksi. Keto ehkä siksi nyt, koska mulla on aiemminkin ollut sen aikana niin hyvä ja energinen olo. Se on ainakin varmaan nyt aluksi oikein oiva keino saada paino putoamaan mutta hiilarit kuuluvat osana mun elämääni, joten niitäkin päiviä on. Katsotaan miten löytäisin sellainen ruokavalion, jonka kanssa voisin elää vaikka loppuelämän.

Kävin jopa ekaa kertaa kuukausiin vaa`alla ja yllätyin etten painanutkaan ihan niin paljon kuin luulin, Liikaa silti. Toisaalta painokin on sivuseikka, tärkeämpää on löytää se hyvän olon paino jossa jaksaa ja voi huoletta kaivaa kesävaatteet kaapin kätköistä ilman että ne kiristää ja puristaa. Sillä matkalla minä nyt olen, kiitos Serafiinan ♥


Sen verran täytyy vielä sanoa, että emme erityisesti keskustelleet asiasta miehen kanssa, mutta luetutin tämän tekstin hänellä ennen sen julkaisua ja hän totesi heti, että hän tunnistaa minut tästä tarinasta. Kysyin, oletko sä huomannut jotain ja vastaus tuli kuin tykin suusta -kyllä olen ja useissa eri yhteyksissä. Sellainen kireys (yksi asia ärsyttää mua, kohta toinen ja sitten siitä syntyy asioiden ketju) tai oikeastaan niiden ketju on kuulema katkennut. Olin todella yllättynyt. En siitä että näin on koska olen sen itse huomannut mutta se että sen on mies huomannut, se merkitsee paljon. Hän on tukenut mua aina kaikessa mitä teenkin, myös tässä mutta mä olen ilahtunut siitä että hypnoosin myötä olen nyt myös ehkä parempi vaimo ja äiti.

Mä itse mietin alkuun, mitä hypnoosi oikein on? Sen teho perustuu täydelliseen rentoutumiseen, sellaiseen tilaa joka jättää tilaa ajatuksille. Hypnoosiin ei voi jäädä pysyvästi, eikä hypnoosiin vaivu mikäli siihen ei halua vaipua. Se on täysin turvallista ja kuvailisin omaa kokemustani syvään rentoutumisen tilaan vaipumiseen, en nukkunut, mutta en kuvailisi olleeni ihan täysin valveillakaan.

Hypnoterapiaan mennessä kannattaa ottaa selville terapeutin koulutus ja mennä kouluttautuneelle hypnoterapeutille, jotta saat parhaan mahdollisen avun ja hyödyn siihen, mihin ikinä apua haetkin.

Koen, että olen saanut näistä kolmesta kerrasta paljon enemmän, kuin ikinä uskalsin edes odottaa.
Olen pitkällä matkalla ja matka on vasta alussa, mutta hypnoterapia on tukenut tämän prosessin alussa parhaalla mahdollisella tavalla ja tästä on hyvä jatkaa.

Tulen kertomaan kuulumisiani painonpudotuksen saralla loppukesästä- toivottavasti vähän kevyempänä.
Serafiinan Eheys hypnoterapiaan voit halutessasi tutustua lisää täällä.

Millaisia ajatuksia hyonoosi ja/tai hypnoterapia sussa herättää? Oletko käynyt joskus hypnoosissa tai haluaisitko käydä?Onko siellä muita jotka ovat oppineet rakastamaan itseääni tai läheisiään ruoalla?

Nyöränä ja kiitollisena tästä kokemuksesta vielä Serafiinalle tätäkin kautta, iso lämmin kiitos ♥ 

Maikku

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus!

    En tiedä, että uskonko hypnoosin vaikutukseen painonpudutoksessa lainkaan. Toisaalta uskon mielikuvaharjoittelun voimaan ja eräänlaista mielikuvaharjoitteluahan hypnoosikin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, pitkälti sitä juuri, eikä ollenkaan mitään hölynpölyä tai taikuutta kuten se meille monesti ilmennetään.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja Serafiina kuulostaa ihanan kannustavalta ja tukea antavalta tyypiltä.
    Ihanaa helatorstaita sulle ihanan hehkuva Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ihana persoona ♥ Kokemus on ollut kaikinpuolin kiintoisa! Ihanaa iltaa Outi Ihanainen ♥

      Poista
  3. Mielenkiintoista! Aurinkoista toukokuuta!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥