keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Paras eyeliner


Mulla on ollut tapana ostaa reissuilta aina jotakin sellaista kosmetiikkaa, 
joita en täältä maista raaskisi hankkia.

Selaan aina hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä, 
lentokoneen taxfree kuvastoa ja viime reissulta pääsyin hankkimaan tämän ihanuuden.

LANCOME Grandiôse Lineri:n, jossa on taipuisa varsi.
Voisi sanoa että jopa ergonominen, 
sillä tarkan rajauksen saaminen vaikkapa lyhyellä varrella
on hankalaa. Tässä toteutuu täydellisesti kaikki ja rajaus on helppoa.

Linerin kärjellä saa tarkan ja huolellisen rajauksen, 
lisäksi väri on todella peittävä, syvä matta musta.
Väri myös pysyy hyvin.

 Välillä huolellisenkin rajauksen jälkeen, 
päivän aikana syntyy rajaukseen
koloja mutta tämä pysyy aamusta iltaa ja sitä rajaukselta odotan. 
Luotettavuutta.







Normaalihinta taitaa olla 40€ luokkaa, itse maksoin muistaakseni n 25€.
Mun mittakaavassa sekin on paljon linerista, 
mutta toisaaalta - mä käytän sitä päivittäin ja saan 
yhdellä vedolla koko päivän kestävän rajauksen. 

Olen tähän asti käyttänyt pääasiassa edullista marketkosmetiikkaa, 
joten on tässä toki niihin iso ero. 
Muttei koskaan tiedä vaikka aikanaan palaisin niihin. 
Nyt nautin tästä, helposta ja kestävästä rajauksesta.

Rajaatko sä silmiä, jos niin millä?
Onko sulla suosikki eyelineria? 
Hyödynnätkö sä taxfree hintoja?

Maikku

12 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä eyelinerilta! :) Itse olen nyt tykästynyt Kat Von D:n Tattoo Lineriin :).

    VastaaPoista
  2. Tuo näyttää niin hyvältä, mutta tällaiselle satunnaiselle juhliin rajaajalle tämä on aivan liian tyyris. Jos jokapäivä rajaisin linerilla enkä luomivärillä niin tämä olisikin varmasti kokeilulistallani.

    Koetan hyödyntää kyllä taxfree puolta parhaani mukaan, yleensä tosin rasvojen puolella tulee enemmän katsottua varastoja kuin meikkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minäkään näin paljoa olis maksanut ellei olis Lancomen ja näin laadukas.
      Oon käyttänyt mm Essenceä ja Dermosilia aiemmin, joten harvoin näin kalliita käytän.

      Laivan taxfreessä onkin ihana kosmetiikkavalikoima, tuoksuista rasvoihin ♥

      Poista
  3. Uskon, että tämä on varmasti hyvä! Esim. Lancomen ripsivärit on aina toimineet mulla loistavasti, ei kaikki, mutta useimmat :) Oma luottorajaus on nykyään Jane Iredalen Mystikol, jota olen suosinut jo ainakin pari vuotta putkeen. On tosi kestävä ja sillä saa halutessaan joko skarpin tai pehmeämmän lopputuloksen. On ikäänkuin kynän ja eyelinerin välimuoto koostumukseltaan, vaikka levitetään samanlaisella päällä kuin eyelinerit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tuo rajaustuote onkin olin tuntematon mulle, kiva kuulla näitä muiden suosikkeja! Mulla on LF:n joulukalenterista saatu tussiliner joka on vähän samantyylinen kuin mitä kuvailit ja siitä oon tykännyt mutta alkaa olemaan jo aika haalea kun ahkerasti käyttänyt :)

      Poista
  4. Mä rajaan ehkä pari kertaa vuodessa kun innostun. :D Silloin käytössä rajaustussi, yleensä Sensailta tai Make up for everilta. :)

    VastaaPoista
  5. Rajaan silmät noin 9/10 kertaa meikkauksessa :) Oma suosikkini rajauskynänä on Isadoran Flex eyeliner. Se ei sottaannut koko päivänä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, hyvin harvoin laitan pelkkää ripsaria :)
      Mä tykkään Isadorasta, joten tuota voisin ehkä joskus kokeilla :)

      Ihanaa iltaa Outi ♥

      Poista
  6. Dermosililla on myös tuollainen 'käyrävartinen' eyeliner. Se on kyllä kätevä, varsinkin jos on ikänäkö rasitteena.
    Harvoin tulee rajattua, mutta ohut nestemäinen toimii itselläni parhaiten.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä ja sehän mulla jo onkin ;)
      Mä tykkään kyllä skarpista rajauksesta etenkin yhtään juhlavammassa meikissä.

      Leppoisaa iltaa ♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥