perjantai 19. heinäkuuta 2019

Minä - blogihaaste

Joskus käy niin että blogiin nappaa jonkin kivan haasteen tai juttuidean,
mutta sitten kun se jää keskeneräiseksi luonnoksiin,
ehtii jo unohtaa mistä sen löysi.

Tämän kanssa kävi juuri niin.
Siispä en nyt tiedä ketä tästä ideasta kiittää, mutta tässä se nyt silti on.



Minä elän...rauhallista elämänvaihetta. Nuorinkin lapsista on jo iso ja omaa aikaa on vapautunut paljon, ekaa kertaa elämässäni.

Minulla on...monta syytä olla onnellinen, on ihana perhe, ystäviä, viihtyisä koti, pystyn kävelemään enkä ole parantumattomasti sairas.

Minä toivon...lottovoittoa, no ehkä salaa mutta pääasiassa terveyttä sekä itselleni että läheisille.

Minä en ole...yhtä ahkera siivoamaan kuin nuorempana.Tai sitten se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten enää taivu joka paikkaan ;)

Minua ärsyttää...kaikki viattomiin ihmisiin ja eläimiin kohdistuva vääryys sekä  ihmisten välinpitämättömyys ja itsekkyys.

Minä osaan...tehdä ruokaa ja leipoa, osaan myös nauttia elämän pienistä iloista.

Minä arvostan...erityisesti elämänkokemusta ja hyviä käytöstapoja, kaikenikäisiltä.
Pienet sanat kuten kiitos ja anteeksi ovat hyvinkin merkityksellisiä.
Ne eivät vaadi antajaltaan juuri mitään mutta merkitsevät saajalle paljon.

Minä shoppailen...joskus liikaa, mutta nykyään vähemmän kuin ennen.
Koitan luopua jostain aina hankkiessani uutta ja kierrätän, joten en tunne tästä huonoa omaatuntoa.

Minua naurattaa...huonot vitsit ja meidän koirat.
♥ ♥  ♥

Mikä sua naurattaa tai surettaa tänään?

♥  ♥  ♥

Tämän myötä toivottelen kaikille ihania kesäpäiviä,

Maikku




9 kommenttia:

  1. Kiva haaste!
    Minulla on hymy huulilla, kun valmistaudutaan Porin Jazz-konserttiin Christina Aquileraa katsomaan!
    Hempeitä heinäkuun hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se oli varmasti kiva keikka. Aika sähäkkä misu ;)
      Samoin sinulle ♥

      Poista
  2. Tämä olikin tosi kiva postaus <3 Tänään on naurattanut meidän äiti, joka on aivan toivoton lomalle pakkaaja. Viikon reissu ja tavaramäärällä pärjäisi varmaan kuukauden :D
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit on ♥
      Itsekin huomaan että pakkaan aina liikaa, mut parempi niin kuin liian vähän.

      Mukavia heinäkuun helteitä ♥

      Poista
  3. Ihana haaste :). Vois itsekin tehä tän. Tulin samalla moikkaamaan.

    VastaaPoista
  4. Kiva haaste! Tänä aamuna on naurattanut meidän koira. Yritimme juoda aamukahvia, mutta Lunalla meni "vahingossa" pallo koko ajan kaapin alle. Siinä se sitten urisee hiljaa ja vilkuilee meitä, että apua tarvitaan. On ne niin ovelia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ♥Hän halusi huomiota ja osasi sen hauskasti kertoa :)
      Eläimet ovat kyllä niin fiksuja♥

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥