lauantai 24. maaliskuuta 2018

Dukkah


Oon etsinyt tätä siitä saakka kun Samassa Liemessä ohjelmassa tytöt tätä mainosti,
Kyse on siis egyptiläisestä mausteesta nimeltä Dukkah.
 Tai mausteseoshan tämä on ja nyt vihdoin sitä löysin Stockmannin Herkusta
(vai millä nimellä se nykään onkaan).
Rasia maksoin n 6€ joten aika arvokkaasta mausteesta on kyse mutta olihan se hyvää.
Dukkah on erilaisista pähkinöistä, siemenistä ja mausteista tehty  mausteseos.



Vaikea edes kuvailla miltä se maistui, mutta kun kerron mitä se pitää sisällään, saat vähän paremmin kuvaa:

♥pinjansiemeniä
♥pistaasia
♥mantelia
♥korianterinsiemeniä
♥chilijauhetta
♥juustokuminaa
♥seesaminsiemiä

Nyt kun tiedän mistä tämä on tehty, teen seuraavan kerran mausteseosta itse :)
Dukkahilla voi kuorruttaa vaikka lohen tai kanaa. Se maistuu myös paahdettujen vihannesten kanssa, tai illanistujaisiin leivän kanssa kastettavaksi sekä Dukkahiin että oliiviöljyyn.Namskis.



Itse ihastuin tähän ihan täysin ja odotan että pääsen valmistamaan lohta Dukkah-twistillä.
Mausteseos on sen verran mieto että uskon sillä maustetun ruoan uppoavan myös lapsille.
Maku on todellakin aika mietoa, lempeäkin mutta kertakaikkisen ihastuttava ♥

Ootko vielä maistanut Dukkahia?
Mitkä on sun lempimausteita?

Maiccu

9 kommenttia:

  1. Hyvän kuuloinen mausteseos!
    Itse ole hullaantunut chiliin, jota omassa kasvihuoneessa kasvatin ja jota pakastin ja kuivatin maustemyllyyn. Kunhan ei laita liikaa niin chili antaa ruokiin ihanaa täyteläisyyttä. Pähkinöitä tulee rouhittua leivonnaisiin sekä salaattien joukkoon. Etenkin kevyesti suolattu manteli on todella hyvää salaateissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chiliä käytetään meilläkin paljon :) Täytyykin kuivattaa myös jos saan satoa.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen mausteseos, pistän nimen korvan taakse. Itse en tykkää kovin mausteisista ruuista, mutta chilin tuoksu on aivan taivaallinen - vatsa vaan ei siitä oikein pidä. Samoin valkosipuli on herkkua. Tilliä laitan keittoihin aina eli kotimaisilla mausteilla suurelta osin mennään.
    Mukavaa viikonloppua Maiccu ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täm on oikein lempeä mausteseos, vatsakin kiittää ♥ Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Enpä ole maistanut tuota! Siinä onkin tuota korianteria, joka ei minulle oikein uppoa!
    Juustokuminaa kyllä käytän sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korianteri taitaa jakaa mielipiteitä, tosin en tuossa oikein sitä edes maistanut.

      Poista
  4. Voi tuohan kuullostaa hyvin mielenkiintoiselta tuotteelta.

    VastaaPoista
  5. Olen tehnyt itse dukkahia ja blogistani löytyy myös resepti siihen. Laitan linkin alle.
    Se on todella hyvä yleismauste, joka sopii oikeastaan mihin vain mausteeksi, koska ei ole tulinen vaan aromaattinen. Kannattaa tehdä itse, maku on aivan toinen kuin valmismausteessa. :)

    VastaaPoista
  6. Unohtui linkki...joku mainitsi ylempänä ettei pidä korianterista. Siemenet maistuvat aivan erilaisilta kuin itse korianterikasvi...:)

    http://sopusointuja.blogspot.fi/search?q=dukkah

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥