torstai 11. tammikuuta 2018

Texmexpizzaa kukkakaalipohjalla

Taisin luvata vuodenvaihteessa jatkavani elämätaparemonttia ja siihen kuuluu 
selkeä ruokarytmi ja riittävästi hyvää, ravitsevaa mutta suht kevyttää ruokaa.

Tänään paistoin pellisen pizzaa kukkakaalipohjalla, että oli hyvää ♥

Pohja on muuten helppo tehdä, mutta kukkakaalin murustaminen vie hetken.
Tosin valmistakin taitaa  saada, mutta mä pilkoin itse. 
Oon aiemmin jakanut kukkakaalitortillan ohjeen ja tää on ihan sama, 
voi siis tehdä tortilloja tai pizzaa


Tarvitset:

1 kukkakaalin
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
yrttimaustetta
pippurisekoitusta

Sekoita ainekset ja levitä uunipellille tai tee sen kokoisia tortilloja/pizzoja kun haluat.
Paista n 20 min 200 asteessa.

Jäähdytä hetki, lisää täytteet ja paista kunnes päälle ripottelemasi juusto saanut väriä.

Minä laitoin pohjalle paholaisenhilloa ja ketsuppia.
Täytteeksi rasiallisen texmexhärkistä, suippopaprikaa, kirsikkatomaattia, 
fetaa ja juustoraastetta.

Paholaisenhillo antoi kivan säväyksen pizzaan eikä texmexmaustettu härkiskään hullumpaa ollut.



Mulla nyhtökaura/härkis innostua jo vähän hiipui mutta nyt kun muistan miten hyvää
tää on, koitan tsempata jatkossa ja korvata jauhelihan välillä tällä.

Ootko sä jo tutustunut härkikseen? Mihin sitä käytät?

Mukavaa torstai-iltaa ja viikonlopun odotusta,

Maiccu

22 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen pizza! Enpä ole härkistä kokeillut, vaikka pakettia olen kaupassa monesti käsissä pyöritellyt.
    Tuo pizzapohja on kyllä mielenkiintoinen. Kiitos ohjeesta!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan hyvää, koostumus on vähän vierasta ehkä aluksi mutta tää texmex maku oli hyvä! Samoin :)

      Poista
  2. Härkistä on kokeiltu ja sopi hyvin vihersalaattiin.Siitä laitoin blogiin kokemuksiakin.Kevyt linja jatkuu myös täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopii kyl aikalailla moneen, tortilloihin, salaatteihin, täytteeksi oikeastaan mihin vain. Tsemppiä kevennykseen ♥

      Poista
  3. Olen unohtanut kokonaan testata tuota kukkispohjaa, kiitos muistutuksesta! Herkullisen näköistä. Mies ei ole oikein innostunut härkiksestä, joten en ole kovin montaa kertaa siitä laittanut ruokaa. Pitää yrittää taas pienen tauon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika hyvää, tosin muut ei meillä tätä syö mutta mulle maistuu :)
      Ei meilläkään härkis maistu miehelle, raavaat miehet on lihansyöjiä :D

      Poista
  4. Härkistä en ole vielä kokeillut. Onpa kivan kuulloinen pohja. Ihan uusi juttu minulle. Voi Maiccu, täällä alkoi kyllä nyt tehdä mieli kotitekosta pizzaa. Nam! Näyttää niin hyvälle! Huomenna voisi täällä ollakkin pizzaperjantai! :)
    Ihanaa tulevaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika hyvä tuote, taipuu moneksi :) Itsetehty pizza on taivaallista, oliko pizzaperjantai? Viikonlopun jatkoa ♥

      Poista
  5. tuo kukkispohja on kokeilematta, mutta texmex-härkkis on suosikki.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli yllättävän hyvää koska perus nude härkis on ihan mautonta ja tarvii mausteita mut tää oli nam! Samoin ♥

      Poista
  6. Näyttää niin hyvältä :) Täytyisi kokeilla tuota pohjaa!

    VastaaPoista
  7. Noudatin jokunen vuosi sitten vhh-ruokavaliota ja silloin erehdyin tekemään pizzaa, jonka pohjassa oli muistaakseni pelkkää juustoa ja kananmunaa. Kyllähän sitä söi, mutta en voi sanoa sitä hyvällä tahdollakaan hyväksi. :D Olisipa joku silloin vinkannut mulle tuollaisesta pohjasta. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kovasti vinkistä ja tämä lähtee kokeiluun, jahka saan taas voimaa, jättää vehnät vähemmälle.

    Mukavaa viikonloppua Maiccu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vatsa vaatii vähemmän vehnää, tosin tää kukkakaali kyllä turvottaa mutta mulla vatsa reagoi aina. Mukavaa viikonloppua ♥

      Poista
  9. Herkullisen näköinen pizza!👍❤
    En ole koskaan maistanut härkistä.
    Hyvää viikonloppua!❤

    VastaaPoista
  10. Onpa herkullisen näköistä :) Minulla ei ole mitään kokemusta härkiksestä enkä ole edes törmännyt siihen kaupoissa, mutta toki olen lukenut sen suosiosta. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole tainnut löytää vielä paikkaansa kun joka kaupassa on sijoitettu eri paikkaan. Mukavaa lauantaita!

      Poista
  11. Hyvältä näyttää💕Enpä ole härkistä kokeillu..täällä mennään joulun jälkeen rahkalinjalla😊Oikein mukavaa viikonloppua💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä täälläkin, rahka on hyvää ja pitää hyvin nälkää:) Mukavaa illanjatkoa!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥