torstai 18. tammikuuta 2018

Kenkähullun höpinöitä

Viimeisestä kenkäpostauksesta on jo tovi.
Ehkä olen alitajuisesti koittanut unohtaa niinkin kivan asian kuin kengät 
sillä selkäkenkkuilujen takia on pitänyt arjessa kulkea tylsillä tavistossuilla tai nilkkureilla.

Onneksi joskus on juhlaakin ja saa vetästä kunnon korot ja vähän blingblingiä myös jalkaan :)

Tutkailin aikani kuluksi talven kenkävalikoimaa, kun se talvi tosiaan tuli tänne eteläänkin.
Haaveissa oli yhdet Uggin tapaiset talvitossut, lähinnä koiran ulkoilutukseen,
koska ne on helppo vetästä jalkaan.

Tänä talvena on paljon vaaleanpunaista, sinistä ja ruskeaa. 
Jossain takaraivossa kutkutti vaaleanpunaiset tossut mutta tylsänä päädyin mustiin. 
Koska ne on ajattomat ja sopivat yhteen minkä muun värin kanssa tahansa.

Zalando

Zalando

Mutta koska Uggit oli halvimmillaankin kahtasataa, pihistin ja ostin Espritit ja säästin.
Musta jo satanen kengistä on liikaa, ehkä jostain superkäytännöllisistä ja pitkäikäisistä voisin maksaa.
Talvi on lyhyt ja käytössä nämä ovat suhteellisen vähän.

En mä muutenkaan kenkiin suuria summia sijoita. 
Ostan ennemmin kahden edullisemmat kuin yhdet kalliit koska tykkään niitä vaihdella.
Työ, juoksu tai vaelluskengät (tai lasten kengät)on eri asia.

Mä rakastan erityisesti piikkikorkoja mutta olen tehnyt itseni kanssa kompromissin ja hankkinut myös ns tolppakorkoja, kunhan ne ovat muutoin sirot. Mutta katsokaa nyt näitä ihanuuksia ♥

 

  

 
Löysin myös aika hauskoja kenkiä, tosin ei meidän oloihin mutta...
mikäköhän on näiden funktio :D
Vois vähän varpaita palella, heh.


Näistä taas tulee mieleen lammas ♥

Näihin mä sitten päädyin, hinta ei päätä huimaa mutta ESPRIT on merkkinä hyvä ja kestävä. 
Ehkä vähän tylsät mutta onhan noissa tuo vetkari ihan kiva yksityiskohta ja takaosa harmaata.


Ja koska en voinut vastustaa, klikkasin ostoskoriin vielä tälläiset supersöpöt nilkkurit ♥


Kaikki kenkulit Zalandolta.

Mikä on sun kipuraja kenkäostoksilla?
Onko sulla joku suosikkimalli/merkki talvikengissä?

Mä jään vielä oottelemaan pakettia ja kerron sitten oliko ostos hitti vai huti :)

Maiccu

19 kommenttia:

  1. Ihanat kengät ostit! Mulla paukkuu useimmiten kenkäostoksilla satasen raja kevyesti rikki, kun suosin nahkaa. Mä kun en kengissä niin vaihtelusta välitä, niin tykkään mennä samoilla vuosikausia, se on myös ekologista :) Tällä hetkellä ahkerassa käytössä on (alesta) ainakin 5 vuotta sitten ostetut UGGit, sekä matalalla korolla olevat nahkasaappaat, jotka maksoivat aikanaan muistaakseni 129 euroa, mutta ovat nyt käytössä kahdeksatta talvea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti on livenä yhtä ihkut kuin kuvissa :) Nahkakengät on tosiaan kalliimpia, ylipäätään laatu maksaa.UGGt ilmeisesti kestääkin sitten vuosikausia vaikka maksaakin. Ehkä munkin pitäis satsata edes yksiin kallimpiin talvikenkiin, nyt olis ainakin hyvä aika hankkia.

      Poista
  2. Ihanat kengät!
    Kenkiä tulee harvoin tilattua.
    Eikä ole mitään suosikki merkkiä tai mallia.
    Usein tulee ostettua mustat kengät. Nyt minulla on käytössä ruskeat saapikkaat.
    Ne löytyi viime vuonna alennusmyynnistä.😊

    Kivaa torstaita!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Minusta tilaaminen on niin kätevää, kun aina voi palauttaa jos ei olekaan sopivat tai muuten kivat. Joskus tilaan kahdet samanlaset mutta eri koot jotta varmasti löytyy sopivat. On siinä palautuksessa tietty oma riesansa jos ei postia ole lähellä.Mukavaa viikonloppua ♥

      Poista
  3. Kauniita kenkiä! Olen ollut kenkäfriikki aiemmin. Johtunee sitä, että työskentelin vuosia kenkäliikkeessä.
    Nyttemmin jalka sanelee pitkälti millaisiin kenkiin päädyn ja valitettavasti kenkämaailmassakin hyvästä joutuu maksamaan.
    Matalia kenkiä olen aina käyttänyt, vaikka kuolaankin tuollaisten kuvaamiesi kaunokaisten perään.
    Toivottavasti olet tyytyväinen uusiin popoihin!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole ihme, sähän ole ollut ihan ostosparatiisissa töissä ♥ Matalat on huomattavasti ystävällisemmät jalalle kuin jalalle, mutta tykkään pienestä korosta matalissakin kun olen tälläinen tappi :) Kivaa viikonloppua ☻

      Poista
  4. Mä rakastan korkeita korkoja ja tuossa kavalkadisssa on aika monta sellaista, mitkä kelpais kyllä mullekin:) Tuollaisia kärki auki kenkiä en ymmärrä ollenkaan. Olen monesti manannut, että kun löytää muuten kivat nilkkurit, niin pahus niistäkin kärki auki, ei kiva! Nuo Uggit on myös mielettömän södet, tykkään<3
    Mun kipuraja kengissä on noin 200 euroa, ja sillä rahalla pitääkin sitten saada jo kunnon nahkakengät ja sellaiset popot, että ne kestää kauan kuosissaan. Yleensä maksimihinta on noin 100 euroa, mutta enimmäkseen suosin kuitenkin noin 50 euron kenkiä, koska haluan, että kenkiä on paljon ja valinnanvaraa riittää joka lähtöön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ♥ Minäkään en noita kärki auki olevia oikein ymmärrä, kesällä ovat liikaa ja muuten liian vähän...ei sovellu meidän sääoloihin.Mutta juuri nuo joissa pörröreunus, olivat kyllä söpöt silti :)Uggit ovat kivoja, ehkä jään niitä vielä kuolaamaan, josko lopputalvesta olisivat hyvässä alessa. Tuolla rahalla saa jo kestävät kengät, musta satasella pitää saada jo kestävätkin mutta sama mulla että ostan useimmiten edullisia jotta saan useampia.

      Poista
  5. Kivoja kenkiä kaikki! Voi kun mä osaisin kävellä koroilla!! Tollaset piikkikorot on niiiiiin mageet! ❤️ Vieläköhän sitä oppis?

    Mulla on leveä jalka eli monesti joudun valitsemaan kengän lestin mukaan. Sen vuoksi en juurikaan tilaa mistään kenkiä, koska huonot jäävät helposti palauttamatta ja useimmiten ne omaa silmää miellyttävät on omaan jalkaan huonot :P Mulla on parit Uggit, mutta käytän niitä jostain syystä tosi vähän. Niissä on lumikelillä aika liukas pohja, mutta on ne kyllä lämpimät ja pehmoiset jalassa :)

    Ihanaa kenkäpostin odottelua sinulle Maiccu! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppiihan sitä, kun aloittaa vaikka ensin harjoittelun lyhyillä reissuilla :) Onhan se kaupssa sovittaminen helpointa jos on muute hankala löytää sopivaa. Uggit on supersöpöjä ja etenkin näillä pakkasilla ja puoleen sääreen ulottuvassa lumihangessa niitä kaipaan ♥ Lumista viikonloppua!

      Poista
  6. Kivat kengät valitsit.Nuo vaaleanpunaiset on kyllä södet. Sopis yhteen mun takkiin niin hyvin. Noilla kaposilla koroilla en varmaan osais kävellä, vaikka kivat onkin. Saapikkaat missä on korkoa ovat saaneet tuon selän takia olla nyt kaapissa ja matalissa talvikengissä täällä mennään. Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin ♥ Mulla on sama juttu, selkä on jo ok mutta pullistumien seurauksena toinen jalka on sellainen ketku ettei siihen voi aina luottaa ja saatan astua ns tyhjään ja siten ois nilkka sijoiltaan. Siksi en arjessa juuri korkoja uskalla enää käyttää. Talvista perjantaita ♥

      Poista
  7. Huippuhienoja kenkiä (melkein) kaikki.Nuo lampaat näytti vähän oudolta mun makuun, mutta varmasti jollakin huippumallilla toimii nekin :) Mä rakastan kenkiä, mutta monesti jää vain katseluasteelle, koska yleensä käy niin että isken silmäni kenkiin, jotka lähemmin tarkastelussa osottautuvat aivan liian kalliiksi :) Yhdet kalliimmat kengät olen investoinut sen takia, että tiesin niiden kestävän käytössä melkeinpä ikuisesti ja ehdoton kipuraja on 250 euroa. Yhdet uggit löytyy, niillä hintaa melkein 300 euroa, mutta minulle maksoivat 6 euroa, koska löysin ne kirppikseltä, aika hyvää tuuria, sillä ne olivat käytännössä käyttämättömät. Maalla kun asutaan, kengätkin ovat sen mukaiset. Harvemmin kipikopikengillä tulee paikalliseen s-markettiin lähdettyä, mutta on niitä kaapissa, kaiken varalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Marika kun poikkesit blogissani :) Ei nuo "lampaat" minunkaan makuun ole mutta jotenkin olivat koomisuudessaan suloiset :) Oot tehnyt hyvät kirppislöydön, minäkin Uggeja bongannut kirpuilta mutta ovat joko olleet väärän kokoiset tai liian kuluneet ja jääneet ostamatta. Kengissä tietty mentävä myös käytännöllisyys edellä, en minäkään maalla kulje korkkareissa :)

      Poista
  8. Minä en kenkiä enää muualta ostakaan kuin Zalandolta, mutta sieltä sitäkin useammin :-) Nuo karvareunusnilkkurit ovat kauniit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nykyään sama, siellä on niin hyvä valikoima. Myös matkoilta tulee ostettua myös kenkiä mutta useimmiten kesäkenkiä. Kiva kun poikkesit blogissani ♥

      Poista
  9. Upeita kenkiä! Mä kyllä ostan kenkiä ja rakastan niitä, mutta en millään raski sijoittaa kenkiin isoja rahoja...Saappaista raskin maksaa enemmän. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla mennään, tosin saappaita olen jostain syystä käyttänyt aika vähän vaikka niitäkin omistan. Tai oikeastaan tarkemmin kun mietin, kaikissa on korkoa ja kun niitä joudun vähän arjessa vältelemään niin eipä oo ihme. Talvista viikonloppua ♥

      Poista
  10. Kauniita kenkiä..kyllähän sitä ostaisi kenkiä vaikka kuinka, mutta kun ovat niin hintavia...mä en osaa korkkareilla kävellä..mutta käytän kyllä välillä. Hyvää viikonloppua💕

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥