Siirry pääsisältöön

Vaaleat piparkakut

Tänä vuonna päätin jättää piparkakkutalot tekemättä ja 
keskittyä luomaan jotakin uutta meidän jouluun. 
Tällä kertaa piparitalon tilalle tulivat vaaleat piparit ja itsetehty taikina.

Miten olenkin luullut että sen tekeminen on jotenkin vaikeaa, 
niinkuin karjalanpiirakoidenkin.
No ehkä niiden teko oli hieman työläämpää:D
Sain taannoin mieheltä lahjaksi Kenwoodin ja sillä surautin taikinan sileäksi hetkessä.
Eka kerta kun vehjettä käytin ja osoittautui kyllä onnistuneeksi hankinnaksi.



Tässä ohje taikinaan, joka siis tosi simppeli sekä KANANMUNATON!

VAALEAT PIPARIT


♥150g sulatettua voita
♥2dl sokeria
♥1dl vaaleaa siirappia

♥6dl vehnäjauhoja
♥1rkl piparkakkumausteta
♥1tl leivinjauhetta

Sulata voi kattilassa, lisää sokeri ja siirappi.
Sekoittele kunnes sokeri liukenee.
Jäähdytä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen.
Sekoita kunnolla.

Piparitaikina pääsi jääkaappiin yöksi lepäämään ja makuuntumaan.

Seuraavana päivänä paistele 175 asteessa  n. 6min



Piparit paistuivat nopeasti ja päätin koristella pellillisen jäähtyneitä pipareita pojille, 
sillä mikään ei ole joulun alla herkullisempaa kun strösselipiparit :)

Löysin aivan ihania Queen rakeita ja vaikkei nyt miehekkäitä olleetkaan, 
saavat pojat luvan niitä syödä ;) Äidin mieliksi. 
Ei niistä nyt huikean kauniita tullut mutta ompahan yritetty. 
Aika työlästä tuo koristelu, etenkin jos haluais tehty vimpan päälle.





Onko siellä jo pipareita paisteltu ja/tai koristeltu?
Ihanaa Itsenäisyyspäivän aattoa ♥

Maiccu

Kommentit

  1. Ihanan näköisiä pipareita <3 Minäkin joskus pelkäsin tuota taikinan tekoa itse, mutta sitten kun sitä kerran kokeili, ei ole sen jälkeen enää tullut kaupan taikinaa käytettyä :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja pipareita!❤️
    Itsetehdyt piparit on hyviä!
    Hyvää tiistaita!❤️

    VastaaPoista
  3. Tulipas himo pipareihin.
    Herkullisen näköisiä!
    Tänään ostin ekan piparitaikinan pakkaseen odottelemaan.
    Itsekkin voisi tietty kokeilla tehdä taikinan.
    Mukavaa tiistai-iltaa! <3

    VastaaPoista
  4. Nam, mitä pipareita! Itse en päistä pipareita enää. Olen kyllä ajatellut että jotain pikkuleipiä voisi tehdä.
    Nuo vaaleat kuullostaa hyviltä.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka söpöisiä piparkakkuja. Myönnetään en ole mikään leipoja ja onneksi meidän aikuinen tytär on tehnyt tämän hommelin meidän nuorempien tyttärien kanssa, kun olivat siellä yökylässä. <3

    VastaaPoista
  6. En olekaan koskaan tehnyt vaaleita joulupipareita, näyttävät hyviltä ja kiva koristelu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Wonderskin Wonder Blading Lip Color huuliväri

*Tuottteet saatu Vaikken kesällä juuri muuten meikkaa, laitan aina huulille jotain. Sain tilaisuuden tutustua tähän hypetettyyn Wonderskin Wonder  Blading Lip Color huuliväriin (kestohuulipunaa-tai huulinaamioon) ja koska tykästyin tähän kovasti, haluan tietty kertoa tästä teillekin. Ajattelin ensin että tätä on työlästä käyttää sillä pakkaus sisältää huulinaamion, aktivaattorin ja liinan. Tämä osoittautui turhaksi sillä aikaa tässä ei juuri kulu sen enempää kuin huulipunan laitossa. Sain myös huulikuorinnan ja se onkin hyvä tehdä heti alkuun, niin kestopuna pysyy huulilla paremmin mutta en pureudu tässä kuorintaan vaan punaan. Kestohuulipuna on aivan sinistä, mutta sitä ei pidä säikähtää sillä naamio pyyhitään huulilta pois ja sen jäljiltä huulille jää vain puna. Huulinaamio on helppo levittää ja mä levitin sitä niin että meni aavistuksen omien huulten yli, näin sain efektin hieman täyteläisimmistä huulista. Mulla on aika kapeat huulet ja iän myöstä ylähuuli on pienentynyt entise...