Sopii tähän joulun alle, sillä joka kodissa
taitaa jotakin jouluista jo olla
4 Jouluvalot - Kaksi sydäntä roikkuu ikkunoissa ja kahdet led-valot
tuovat tunnelmaa, lasketaanko sisustuspallot jouluvaloiksi? :)
2 Joulukalenteria - Meillä on joka vuosi perinteisesti Partiolaisten kuvakalenteri,
niin nytkin ja lisäksi ekaa kertaa ikinä, Dermosilin kosmetiikkakalenteri
2 Porokoristetta - Siis mä tykkään hulluna poroista mutta meillä on silti vain kaksi porokoristetta. Haluaisin Pentikin hopeisen poron, mutten oo raaskinut hankkia, sen sijaan meillä on hopeinen
tavis poro ja valkea keinuva poro.
10 Kynttilää - Voi olla enemmänkin mutta ainakin kymmenen :D
Melkein ensimmäinen asia mitä teen kun pääsen kotia. Sytytän kynttilät ♥
Niin ja tosiaan nämä vain ne joita polttelen,
jemmassa on ainakin saman verran ja sitten muutama joita en raaski polttaa
vaan toimivat enempi sisustuselementteinä.
0 Joulutyynyliinaa - Näitä jouluisia asioita joita en omista
Monta Paketoitua joululahjaa - En ole edes laskenut ja ovat jo säkissä mutta on niitä monta.
Lapsille, meille tuleville sukulaisille ja koirille ♥
0 Joulutähti - Harvoin itse ostan, mutta monena jouluna olen joulutähden saanut.
Tykkään enempi valkoisesta koska se sopii sisustukseen
1 Joulukuusi - Meillä on pari vuotta ollut vihreä muovikuusi tekolumella ja yksi riittää :)
0 Jouluverhoa - Kyllä mulla olisi jouluverhoja, mutta ne on mitoitettu vanhaan kotiin,
enkä jaksaa tuunata. Tänä vuonna ei vaihdu matot eikä verhot.
3 Joulukukkaa - Ostin kauniin jouluisen istutuksen ja se saa koristaa ruokapöytää.
Kaksi pientä vaaleanpunaista hyasinttia ovat alkaneet kukkimaan ja ne riittävät.
Rakastan kukkia ja saattaa olla että joku vielä tarttuu mukaan mutta näilläkin pärjään :)
4 Joulukynttelikköä - Keittiössä valaisee yksi iso ja pojilla on huoneissaan omansa.
Lipaston päälle löysin pienen pattereilla toimivan kynttelikön.
1 Joulukirja - Voitin Marjakujan blogiarvonnassa ihanan Makea joulu- kirjan, mutta en taida enää ehtiä sen herkkuja loihtimaan. Kirja on kuitenkin todella inspiroiva ja ihan varmasti moni ohje tullaan kokeilemaan :)
2 Joululiinaa - Meillä on hopeisia kaitaliinoja jouluna.
Pöytäliinakin taitaa löytyä mutta inhoan silittämistä joten katsotaan mennääkö
jouluna sieltä mistä aita matalin vai saanko sen silitettyä ;)
Näihin kuviin ja tunnelmiin - toivotan kaikille lukijoille aivan ihanaa rauhallista ja rentouttavaa joulua ♥ Blogi hiljenee hetkeksi joulun viettoon,
Maiccu
Olipa kiva postaus!
VastaaPoistaMeillä on tuollainen pieni patterikynttelikkö kanalassa. En usko, että kanat sitä arvostaa. Mutta minusta se on niin ihanan hellyyttävän näköinen siellä!
Mukavaa joulua teidän perheelle!
Onpa kiva lukea sun joulukodista numeroin:) Joulukukkaistutus on todella kaunis<3
VastaaPoistaIhanaa joulua<3
Kaunis postaus hauskasti tehty!
VastaaPoistaOikein ihanaa Joulua Maiccu!
Ihana joulukoti❤Hyvää joulua❤❤
VastaaPoistaOnnellista joulua koko perheelle ❤❤❤
VastaaPoistaVoi, mitä joulun ihanuuksia :) Hyvää Joulua Sinulle! <3
VastaaPoistaOikein ihanaa joulun aikaa!
VastaaPoistaIhanaa joulua Maiccu! <3
VastaaPoistaIhana joulupostaus♥ Suloista, kaunista joulun aikaa♥
VastaaPoistaIhanaa joulunaikaa Maiccu.
VastaaPoistaIhanaa joulua teidän perheelle ♥
VastaaPoista