Hyvää Uutta Vuotta sinne ruudun toiselle puolelle ja kiitos että olet pysynyt matkassani
koko vuoden 2017. Kiitos myös sinulle, joka olet hypännyt mukaani vasta.
Olen sydämellisen kiitollinen jokaisesta lukijasta ja teitä on jo paljon ♥
Kiitos ♥Kiitos ♥ Kiitos♥
Olen tehnyt useana uutena vuotena lupauksia, vain sellaisia jotka olen pystynyt pitämään.
Piti ihan tarkistaa mitä lupasin vuosi sitten ja totesin, että samalla tiellä olen.
Pidän itsestäni huolta myös ensi vuonna ja jatkan siitä mihin jäin marraskuussa eli pudottamaan loppuja kiloja jotka salakavalasti päässeet kertymään.
Sain joululahjaksi tämän ihanan Anna-Mari Westin kalenterin jossa on oivallisia ajatuksia ♥
Se on juuri näin, minkään muutoksen ei tule olla liian monimutkaista, tärkeintä on vain aloittaa.
Mun elämäntaparemppa alkoi toissavuonna ja olen sopeuttanut sen omaan elämääni sopivaksi,
tehdä siitä mahdollisimman helppoa.
Olisin varmaan onnistunut paremmin ilman selkävaivoja mutta näillä mennään.
Aina löytyy syy ja selitys, koitan luopua niistä ja olla sinnikäs.
Tarkoitus olla vuoden päästä ainakin kevyempi, aikaa on:)
Nimenomaan, Jos ei nyt niin milloin?
Minusta vuoden alku on aina uusi mahdollisuus ja kun mennään taas valoa ja kesää kohti,
kaikki tuntuu helpommalta.
Lenkkipolku kutsuu useammin ja on sohvaa terveellisempi vaihtoehto,
ainakin uskottelen nyt itselleni niin :D
Kerron tulevan vuoden varrella kuinka mun elämäntaparemontti sujuu.
Onko siellä muita joilla samoja suunnitelmia?
Tänään meille on tulossa ystäväparinkunta iltaa istumaan, luvassa texmex-ruokaa, juustoja,
vähän viiniä ja pelailua. Raketteja ei ammuta, säästetään rahaa ja luontoa.
Danan ekan uudenvuoden takia ollaan ihan kotosalla, ettei pikkuinen stressaannu paukuttelusta.
Miten teillä vietetään Uutta vuotta vai vietetäänkö?
Dermosilin kynsilakka+koristesetin voitti Mummo ja hänelle laitettu sähköpostia.
Kiitos osallistuneille ja onnea Mummolle ♥
Teille toivotan mitä onnekkainta vuotta 2018 ♥
SÄILYTTÄKÖÖN TÄMÄ VUOSI SEN MITÄ RAKASTAT,
TUOKOON UUSI VUOSI SEN MITÄ KAIPAAT JA
VIEKÖÖN MENNESSÄÄN SEN MITÄ TAAKKANA KANNAT ♥
SÄILYTTÄKÖÖN TÄMÄ VUOSI SEN MITÄ RAKASTAT,
TUOKOON UUSI VUOSI SEN MITÄ KAIPAAT JA
VIEKÖÖN MENNESSÄÄN SEN MITÄ TAAKKANA KANNAT ♥
Maiccu
Onnittelut arvonnan voittajalle!
VastaaPoistaKiitos sinun ihanasta blogista!
Mukava on aina täällä vierailla.❤
Uusi vuosi ollaan kotona. Sisko tulee meille. Mies ja poika ampuu muutaman raketin. Itse en niistä välitä.
Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle!❤🌟
Ihana kuulla ♥ Mukava ilta teillä ollut, ihanaa tätä vuotta ♥
PoistaSydämellistä uutta vuotta Maiccu <3
VastaaPoistaSamoin Tiia ♥
PoistaMukavaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää sinulle ja upealle blogillesi, jonka löysin ilokseni vuonna 2017 <3
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi Sari, samoin sinulle ♥
PoistaMukava on lukea postauksiasi ja olla lukijana. Kiitos itsellesi ja Ihanaa Uutta Vuotta sinulle Maiccu!
VastaaPoistaKiitos Mamma, sanasi lämmittää mieltä ♥ Sinulle myös ihanaa tätä vuotta ♥
PoistaIhanaa uutta vuotta myös Sinulle <3 Blogissasi on niin hyvä olla <3
VastaaPoistaKiitos, kauniisti sanottu ♥ Hyvää Uutta Vuotta!
PoistaIhanaa uutta vuotta myös sinulle <3 Onnea myös arvonnan voittajalle!! Uuden vuoden aaton vietän yksin (mutta en ole yksinäinen). Mieheni on töissä ja palaa vasta huomenaamulla. Joten rauhallisesti täällä vietetään uutta vuotta.
VastaaPoistaSamoin Liisa ♥
PoistaHyvää uutta vuotta Maiccu! Meillä vuodenvaihde menee rauhaksiin kotona monstereiden kanssa :)
VastaaPoistaVähän niinkuin meilläkin, onneksi Dana ei ollut paukuista moksiskaan.
PoistaHyvää uutta vuotta Jenni!
Kiitos - hyvää uutta vuotta myös sinulle <3
VastaaPoista♥
PoistaOnnitteluja voittajalle! Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥
VastaaPoistaToivotaan näin, sinulle myös ♥
PoistaKuulostaa kivalta ♥ Samoin :)
VastaaPoistaOikein ihanaa uutta vuotta ja kiitos menneestä vuodesta.
VastaaPoistaKiitos, onnellista uutta vuotta myös sinne <3
VastaaPoista