sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Lokakuu ja arvonnat voittajat


Harvoin menee kuukaudet niin nopeasti kuin syyskuu meni.
Paljon tapahtui yhden kuukauden aikana ja nyt olen aivan uuden edessä.

Odotan uteliaana mitä lokakuu tuo tullessaan ♥

Tänä viikonloppuna on ulkoiltu tyttöjen kanssa  ja
jatkettu inkiväärijuoman nauttimista. 
Nokka vuotaa edelleen ja kurkku on karhea , 
mutta ei ole lentsu onneksi kummemmaksi muuttunut.

Tämän päivä otan iisisti, luvassa marenkiomenapiirakan ja 
sämpylöiden leipomista ja kotitöitä.
Ilmakin on sumuinen ja sateinen, hyvä syy pysytellä sisätiloissa.

Käytiin poikien kanssa eilen shoppailemassa syysvaatetta 
tai sanoisinko talvi koska saivat myös uudet pipot ja hanskoja.
Niin ja usko tai älä, ostin ekat joululahjat!
Ajoissa todellakin, mutta tykkään ostella/tehdä niitä ajan kanssa ja ajatuksella.


En tainnut vielä kertoa että voitin Liisan kotona blogin arpajaisissa aivan ihana kirjan, 
Laadukasta luonnonkosmetiikkaa ja sitä ole silmäillyt sillä silmällä, 
että pari joululahja ideaa aion toteuttaa ja valmistaa tänäkin vuonna itse joululahjoja ♥ 
Voitto sisälsi myös pionin siemeniä, ne saavat odottaa ensi kevääseen.


Täällä on tosiaan parhaillaan kaksi vaippapöksyä, sillä molemmilla tytöillä on samaan aikaan juoksu. 
Onneksi oli parit pökät, aika suloisia nämä vaippapöksyt kyllä. 
Danalle housut olivat vähän isot ja onneksi löydettiin Faunattaressa uudet, 
pinkit rusettipökät joissa kätevä tarrakiinnitys. 
Pysyvät hyvin jalassa, suosittelen pikkukoiralle!

Huomaa vaippapökät vieressä olevan pehmolelu.
Sitä se on kuljettanut mukana päivittäin, liittyy juoksuihin.


Jos et vielä tiennyt niin nyt tiiät- oon vähän muumihöperö ♥ 
Kaikki muumijutut tarttuu silmiin, tosin olen hamstrauksen pitänyt toistaiseksi aika aisoissa-hankkimalla vain muumimukeja. 
Tosin nyt alkaa tila loppumaan ja seuraavaksi mietittävä vitriiniä mukeille tai sitten siirryn johonkin vähemmän tilaa vievään:D
Näitä mukeja kun tulee 3-4 vuodessa niin äkkiä hyllyt täyttyvät.

Mutta tää talvimuumi on  kyllä kaunis ♥




Sitten koruarvontaan, jossa onnettarena toimi taas juniori ja
tällä kertaa onni suosi :


Laitan teille kummallekin sähköpostia :)

Mitä siellä on puuhailtu viikonloppuna?
Löytyykö muita muumifaneja?

Mukavaa sunnuntaita,

Maiccu

11 kommenttia:

  1. Ihania vaippapöksyjä siellä!Onnea voittajille ja mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
  2. Oi! Olipas ihana yllätys! Kiitos!❤️
    Laitoinkin sinulle jo osoitetietoni.
    Tuota uutta muumimukia en olekkaan vielä nähnyt. On se hieno.
    Ensi viikolla kaupassa täytyy etsiä tuo käsiini.😀
    Hyvää lokakuuta sinulle!💕

    VastaaPoista
  3. Onnea molemmille Sareille!
    Ihanaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
  4. Iso kiitos vielä tätäkin kautta! <3
    Laitoin sinulle sähköpostia.
    Muumimukeja löytyy meiltäkin jokunen. Ihania ovat!
    Tuo talvimuki näyttää kyllä kivalta. Täytyypä kaupassa käydessä ihastella tarkemmin!
    Ihanaa lokakuun alkua sinne! <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä syyskuu meni yhdessä hujauksessa ohi. Oikein ihanaa lokakuuta sinne <3 Kiva kuulla että olet ostanut jo ekat joululahjat :) Mä oon jo harkinnut samaa.

    VastaaPoista
  6. Apua iiks, onko talvimuumimuki jo saatavilla. Tämä muki on kyllä söpöistä söpöin, tosin huomaan sanovani näin usein uuden muumimukin kohdalla. :) Onnea Sareille ja mukavaa uutta viikkoa Maiccu <3

    VastaaPoista
  7. Onnittelut voittajille, ja tuo muumimuki on ihana <3
    Minä en tosin voi ostaa meille enää ainuttakaan muumimukia, kun esikoinen kantaa ne omaan himaansa kun käy kylässä :D

    VastaaPoista
  8. Muumit ovat pop edelleen :)
    Oiii, onnea molemmille voittajille.

    VastaaPoista
  9. Onnea voittajille! Mukavaa lokakuuta <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥