sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Suolaisia isänpäiväkakkuja ja onnitteluja

Tänä vuonna isänpäivä sattuu aikaan, jolloin käsien pitäisi olla aivan muualla kuin taikinassa :D Muuttolaatikot ja kassit valtaa alaa mutta silti päätin ettei niin kiire ole ettenkö ehtisi kakkua tekemään. Miehen toivomuksesta vaihteeksi voileipäkakku, tai paremminkin rulla. 

Näitä on niin kiva ja helppo tehdä että siinä samalla pyöräytin pikkukakun anopille ja hänen miehelleen sekä iltapalakakun lauantai-illaksi, eri täytteellä tosin.

Anoppi miehineen sai kalkkunameetvursti-kurkkusalaattikakun ja meidän perhe herkutteli miehen toiveesta kinkku-cheddar-kurkkusalaattikakulla.

Toki oli suklaista Taikayö-kakkuakin, koska se on taas lasten herkkua ja eikä olisi isänpäivää ilman lapsia ♥













Minä kiitän omaa isääni siitä että hän on juuri minun isäni ♥ 
Rohkea, kunnianhimoinen, sydämellinen - kaikkea tätä ja paljon muuta on minun isäni -lasteni vaari !


Onnea omalle isälleni & vaarille ja luvataan tehdä kakku myös sinulle taas ensi kesänä!




Miten teillä vietettiin isäpäivää, onko jotakin perinteitä?
Niin ja oikein ihanaa isänpäivää ihan kaikille maailman isille ja isäksi itsensä tunteville!

Maiccu

15 kommenttia:

  1. Oi kun on herkullisen näköisiä kakkuja! Meillä meni isänpäivä tänä vuonna sairastaessa, ei menty tartuttamaan muita. Mutta sovittiin juhlia heti, kun tauti helpottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi mitä herkkuja. Ei hitsi siitä on vuosia, kun olen viimeksi tehnyt voileipäkakkua.

    Täällä miehelle aamupalaa valmiiksi ja lasten lahjoja ja appivanhempien kanssa ravintolaan syömään.

    Mukavaa iltaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvakseltaan minäkin teen mutta joka vuosi johonkin kekkereihin :) Mukava päivä ollut sielläkin!

      Poista
  3. Tulin vastavierailulle ja jäin lukijaksi tottakai. Kiva blogi sulla täällä. Ihania voileipäkakkuja!!!

    VastaaPoista
  4. Hienoja voileipäkakkuja ja varmasti hyviä!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne maistuivat ja vieläkin on iso pala iltapalaksi, miehelle maistuu vallan mainiosti!Mukavaa viikonalkua:)

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä voileipäkakkuja. Noita anoppinikin tekee. Itse en ole vielä kokeillut rullata, mutta pakko on kokeilla. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo rullat on niin helppoja tehdä kun riittää yksi täyte, en enää muita teekään :) Kokeile ihmeessä!

      Poista
  6. Mää niin rakastan voileipäkakkuja ja muutakin suolaista. Voisin popsia suolaisia ihan koko ajan.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥