keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Viikkoni kuvina, juhannusviikko

Viittä vaille valmiina lähtöön ja viimeinen postaus ennen juhannusta. 
Vielä huominen lyhyehkö työpäivä, sitten aivot narikassa seuraavat lähes 4 viikkoa. 
Tässä kuitenkin muutama kuva tältä viikolta.

Mun yksi lemppari on kebab ja lisukkeeksi valikoitui kerrankin terveellisempi vaihtoehto raneille, nimittäin uunivihannekset. 
Kebabeissa on hurjasti eroa eikä olla aikoihin ostettukaan kun viimeksi oli sellaista sitkeää. Mutta Prismasta löytyi Dönerin kebabia ja voin suositella, todella hyvää. 
Iso pussi löytyi siis pakastealtaasta ja siitä riittää pariinkin kertaan.


Koko alkuviikko on enemmän tai vähemmän pakattu sillä tää revohka kun katoaa kolmeksi viikoksi laitumille, tarvii yhtä jos toistakin. 
Ja joka kesä totean kotona kasseja purkaessa, ettei olisi kaikkia vaatteita todellakaan tarvinnut mutta joka vuosi toistan itseäni. Tuttua???


Oon kertonutkin että oon ihan fallinginlove 3 kaverin lakujädeen mutta vaihteeksi kokeilin ennakkoluulottomasti uutta eli kookos-suklaata ja kannatti. 
Aivan ihanaa vaikkei lakua voitakaan. Mun mieshän ei voi kookosta sietää joten saan syödä tän ihan yksin ;) 
Tosin tuo purkki on niin iso etten mä sitä kerralla pysty syömään.



Eikä tuossa jäätelön syönnssä ole koirastakaan apua kun siinä on suklaata. Ehkä hieman loukkaantuneena hän on painellut möksäämään sänkyyn. Koiran kutina ja hilseily on muuten helpottaneetlääkkeiden ja öljyjen myötä, (huokaus) ja hyvä niin. 


Herkuttelu vaatii vastapainoa eli kunnon vihersmoothien! Tämä oli niin tehokas aineenvaihdunnan vilkastuttaja että seuraavana yönä kävin 2 kertaa vessassa vaikken yleensä kertaakaan.

Vihersmoothie

Yksi varsisellerin varsi
1/4 osa avokadoa
1 vihreä omena
1/2 banaani
5 cm kurkkua
1 dl mantelimaitoa



Näihin kuviin ja tunnelmiin tältä viikolta vähän lyhyempi kuvakatsaus. Huomenna startataan kohti Kallavettä ja kesälaitumia ♥ Blogia päivittelin reissussa harvakseltaan jos ollenkaan, mutta instassa ollaan :)


♥ Rentouttavaa Juhannusta ja lämpimiä kesäpäiviä ♥

Maiccu

10 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa! Nauti! Toi on niin ihana hetki, kun loma vasta alkaa... Terveisin yksi, jolla loppusuora jo häämöttää :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana 💜Tää on, niin väsynyt että päätin mennä töihinkin vasta kasiin😆Mukavia lomapäiviä vielä sinnekin ja juhannusta🍹🌞🍓

      Poista
  2. Hauskaa juhannusta ja ihanaa lomaa! :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa juhannusta ja lomaa! Tuota jätskiä pitää maistaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa. Nautihan lomastani.

    VastaaPoista
  5. Ihanasti kuvattu viikkoa. Aurinkoista ja levollista lomaa

    VastaaPoista
  6. Ihanaa lomaa! Mulla on vielä ensi viikko töitä ja sitten alkaa loma, jee!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥