Siirry pääsisältöön

Dermosilin joulukalenteri 2025

Sain synttärilahjaksi valitsemani kosmetiikkajoulukalenterin ja myönnän, oli kyllä hieman vaikeuksia valita. Ensin ajattelin että haluaisin Ritualsin kosmetiikka kalenterin, mutta kun niitä katselin tarkemmin niin totesin että osa tuotteista ei olisi niin mieluisia ja hintaa oli 100-130€ joten pienen tutkimuksen jälkeen päädyin tilaamaan tämän Dermosilin joulukalenterin.
Ritualsin tuotteita ostankin mieluiten setteinä lemppari tuotelinjoista.

Miksi sitten juuri tämä kosmetiikkajoulukalenteri?

Viime vuoden kalenterin perusteella sisältö oli monipuolinen ja tuotteet hyvän kokoisia.
Hinta oli myös hyvin kohtuullinen, moniin muihin verrattuna.
Olen tykännyt Dermosilin tuotteista.

Tämän vuoden kalenteri oli hauska kuusen muotoinen ja luukut paketoitu kartion muotoisiksi.
Tässä näkyy koko kalenterin sisältöä, mutta katsotaan tuotteita tarkemmin, sillä kalenterissa oli useitakin samantyyppisiä tuotteita.

Kolme ihon puhdistustuotetta

Hmmm, hitti vai huti -sanoisin että hitti, koska näitä kuluu kokoajan ja tuotteet eivät tule jäämään pyörimään kaappeihin. 

Nämä kolme ovat erilaisia, kasvopesu, puhdistusbalsami ja c-vitamiinipuhdistusaine.


Shampoo ja kolme suihkugeeliä, eri tuoksuissa. 

Nämä ovat ihania, sillä tykkään brändin suihkutuotteista ja näissä on hyvät koot. Vain yksinäinen shampoo olisi mielestäni kaivannut kaveriksi hoitoaineen tai naamion.


Kaksi vartalovoidetta

Näitä kuluu tasaisesti ja etenkin tuo appelsiinin tuoksuinen houkuttelee.


Huone-ja tyynytuoksu.

Nämä oli yllättävän kivoja tuoksuja, erilaisia tuoksuja kuin itse ostaisin mutta jäävät käyttöön.


Viisi erilaista kasvovoidetta.

Ajatuksena tykkään siitä, että nämä ovat erityyppisiä, mutta jäin kaipaamaan seerumia, joita viime vuoden kalenterissa oli kolme. Vinkkinä ensi vuoteen, voisi olla 3-2 seerumia ja kasvovoidetta. Mulla ainakin seerumia kuluu suhteessa kasvovoiteeseen, paljon enemmän.


Kolme kynsituotetta

Kynsilakka, kynsien kuorinta-aine ja kynsiseerumi. Jälkimmäisiä en ole käyttänytkään, eli mielenkiinnolla tutustun.


Huulivoide, kasvopyyhe ja kynsiviila

Nämä olivat ns yksittäisiä tuotteita. Sitruunainen huulivoide purkissa on ihan jees, mutta olen huulivoiteitten suurkuluttaja enkä oikein innostu näistä purkeista joista tuotetta joutuu kynsillä kaivamaan.
Kasvopyyhe on ihan näppärä, samoin kynsiviila vaikka monesti se koetaan usein vähän turhakkeeksi. Sitäkin aika ajoin tarviin, vaikka onkin geelikynnet.


Kaksi käsivoidetta

Toinen taitaa olla tuhdimpi, sillä se on tarkoitettu yötä varten. Käytän käsivoidetta päivittäin, etenkin talviaikaan joten ehkäpä näihin tutustun jo pian.

Siinäpä kaikki, monipuolinen sisältö mutta yllättävän monia tuotteita monta kappaletta. En ehkä siltä muuttaisi kovinkaan paljon. Pari kasvovoidetta korvaisin seerumilla, yhden suihkugeelin hoitoaineella ja huulivoiteen vaihtaisin tuubiin.

Testailen näitä tässä vuoden aikana pikkuhiljaa ja kerron täällä sitten kokemuksia.

Oliko tässä sulle tuttuja tuotteita?

-Maikku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...