sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

LookFantastic I Maaliskuu 2020



💜💜💜Ihanaa Naistenpäivää 💜💜💜

Yllättävän aikaisin kilahti saapumisilmoitus maaliskuun boksista, sillä en ollut yhtään ehtinyt vielä
edes odottamaan. Lookfantasticin boksit saapuvat kiitettävästi aina samoihin aikoihin kuusta, joten yleensä niitä jo osaa odottaa ja tykkään siitä.

Maaliskuun kauneusboksi oli "The Unconstricted Edition" ja boksi olikin kuvitukseltaan kansainvälinen ja olettaakseni sen tarkoitus on vahvistaa naisten tasaarvoa ympäri maailman. Kannessa oli erittäin hyvä lause, jonka soisin jokaisen ottavan käyttöön:


In a word where you can be anything, be yourself

Lookfantastic on lähes poikkeuksetta ollut mieluinen ja jopa ylittänyt odotukset, joten ne on jälleen kerran todella korkealla. Lähdetäänpä tutkimaan mitä kivaa maaliskuulle on keksittykään.



RODIAL Bee Venom cleansing balm 20ml
£13

Puhdistusbalmi ihan uudelta merkiltä, kiva juttu. Putsari muuttuu maitomaiseksi, sekoittuessaan veden kanssa ja puhdistaa hellästi. Bee Venom-sarja sisältää mehiläisen myrkkyä, joka siloittaa ryppyjä ja napakoittaa ihoa. Olen itseasiassa yhden Bee Venom-sarjan aikanaan testannut ja muistan tykänneeni siitä.
Lisäksi puhdistusbalmissa on C-vitamiinia, joka kirkastaa ihoa, salisyylihappoa joka kuorii,  
jojoba,-manteli,-ja vehnäsiemenöljyä jotka yhdessä pehmentävät ihoa ja parantavat sen sävyä.

Tämä kuulostaa oikein kiehtovalta puhdistustuotteelta. En ole muistaakseni balmia putsarina vielä kokeillutkaan.


RITUALS the Ritual Of Ayurveda shower oil 75ml
£4,90

Jos en nyt väärin muista, taisin saada joulukalenterista tämän samaisen suihkuöljyn tai sitten se oli hierontaöljy, mutta öljy kuitenkin samasta tuoksulinjasta. Öljy muuttuu vaahdoksi sekoittuessaan veden kanssa ja se ravitsee ja kosteuttaa ihoa. Tuoksussa on intialaista ruusua ja makeaa manteliöljyä.

Täytyykin ottaa kumpikin nyt käyttöön, sillä tuoksu on miellyttävä ja kokokin sen verran pieni, että se kuluu hetkessä eikä jää suihkukaappiin pyörimään.


MADARA Time Miracle Wrinkle resist eye creme 15ml
£35

Silmänympärysvoide, joka on tarkoitettu ikääntymistä ja väsymyksen merkkejä vastaan,
 tasoittaa ja siloittaa ryppyjä.
Sy-voide lupaa myös nuorekkuutta ja raikkautta silmänympärysiholle.

Silmänympärysvoiteista etsin ehkä vielä sitä omaani the tuotetta, joten olen avoin kaikille
uusille tuotteille. Olen enemmän tykästynyt geeleihin ja öljyihin, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka tämä olisi juuri se.


HAIRBURTS Healty Hair Vitamins (15 päivän annos)£12,49

Vitamiineja, jotka maistuvat mansikalle ja mustaherukalle.
Karkit sisältävät seleeniä, biotiiniä ja sinkkiä jotka edistävät hiusten, kynsien kasvua ja ihon hyvinvointia. Vitamiinit ovat suloisia sydämen muotoisia ja lupaavat tuoda hiuksille lisää kiiltoa ja elinvoimaa.

Innostun tälläisistä ihan täysillä, mutta mulla on parhaillaan vastaava tuote testissä joten
nämä jäävät odottamaan omaa vuoroaan.




ELISABETH ARDEN Superstart skin renewal booster 5ml £7,50

Tämä on uusi, ihoa tasapainottava tuote joka tehostaa ihon luontaista kykyä torjua ulkoisia vaikutuksia. Samalla se tehostaa ihon kykyä uudistua ja muiden ihonhoitotuotteiden vaikutusta.

Boosteri on myös yksi vaihe enemmän ihonhoitoon, sillä se laitetaan seerumin tai kosteusvoiteen alle.
Sopii kaikille ihotyypeille, kaikenikäisille ja sen voi yhdistää kaikkiin ihonhoitotuotteisiin.

Kuulostaa tosi hyvälle ja kokeiluun kyllä menee. Etenkin tuo, että boosteri tehostaa muiden hoitotuotteiden imeytymistä, houkuttelee kovin.


GROW GORGEOUS repair  strengthening hair & scalp mask 30ml £3,75

Hiusnaamio, joka vahvistaa hiusten juuria ja päänahkaa, tuoden pehmeyttä ja vahvuutta.
Naamio sisältää mm niacinamidia, jolla on kosteuttava vaikutus, sekä bioaktiivisen seoksen erilaisista mineraaleista.  Lisäksi vaikuttavina aineina mm cupuassu, shea ja murumuruvoita.

Kaikki hiustuotteet tulevat poikkeuksetta omaan käyttööni, jos ne suinkin itselleni sopivat.
Tästä riittää pariin kertaan, joten taidampa ottaa jo tänä iltana pesulle mukaan.


Näytepakkaus First Aids Beautyn facial radiance padseja eli puhdistuslappuja.
Tästä ei ollut mainintaa saatekortissa, mutta kiva lisä boksiin.

Puhdistuslapuilla voi siis puhdistaa meikin ja ne sisältävät mm maito ja glykolihappoja,
kurkkua ja karviaismarjaa, sitruunankuorta ja lakritsijuurta.

Mulla on näitä itseasiassa purkillinen vielä kokeilematta mutta uskon että
ovat kivoja vaikkapa reissussa tai mökillä käytettäväksi.



Voin täydellä sydämelläni taas todeta, että aivan loisto kattaus kosmetiikkaa
tälläkin kertaa ja vaikka helmikuun boksi oli vähän pliisu, tämä taas ylitti
odotukset.

Ehdottomasti eniten kiinnostaa Elisabeth Ardenin boosteri, Madaran sy-voide ja Rodialin  balm.
Hiusvitamiinit oli kiinnostaneet enemmän, ellen niitä tosiaan jo söisi toiselta merkiltä,
Tuotteita oli kivasti eri kategorioista ja just tälläisistä yhdistelmistä tykkään.
Eikä oikeastaan ollut yhtään tylsää tuotetta, ihan wau ♥

Huomisen viikkopostaus jää nyt välistä kun tuli tämä postaus mutta alkuviikosta luvassa Tallinnan kosmeostokset.

Mitä sä tykkäsit?
Oliko uusia merkkejä tai tuotteita? 
Entä mikä on sun lemppari silmänympärysvoide?

Maikku

22 kommenttia:

  1. Onpas kiva sisältö ja ah Rituals. ❤️Silti toivoisin, että kaikissa boxeissa olisi enemmän meikkejä.

    Ihanaa päivää Maikku. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, mä tykkään kans :) Meikkejä sais olla enemmän, joka boksissa sama juttu että aina liian vähän mutta josko ne petrais.
      Ihanaa tiistaita ♥

      Poista
  2. Oi, tässä oli kyllä loistava sisältö! Tuo Ritual of Ayurveda on minun suosikkituoksuni Ritualsilta, mutta tuollaista öljyä en ole muistaakseni testannut :)

    Suosikkituotteita tästä boksista olisi mulle varmaan ollut juurikin tuo suihkuöljy ja Rodialin putsari. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tosi hyvä setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kan tuosta tuoksusta ja nyt kun oon tuon suihkuöljyn jo ottanut käyttöön, niin voin sanoa että on ihastuttava tuote kokonaisuudessaan!

      Poista
  3. Näyttää ihan kivalta!♥️ harmittaa ja ei, kun peruin tilauksen... nuita 10ml yms koklailuputeleita on 1.5v aikana kertynyt aika kokoelma ja jos koklaisi ne ensin... 😂 nauttavia hetkiä sulle ihanuuksien parissa🙏♥️ ja hyvää naistenpäivää myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sun täysin, joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä mutta josko sitten uudestaan kun vanhat putkilot on loppuneet :)
      Ihanaa päivää ♥

      Poista
  4. Paljon kivoja juttuja, olen aivan Rituals fani ja ko tuotteita voisin kokeilla vaikka joka päivä. Muiskuja päivään ja ihanaa naistenpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niillä on on tosi kivoja, vähän erilaisia tuoksuja ja tuotteita!
      Muiskuja sinnekin ♥

      Poista
  5. Nämä boksit on kyllä kivoja! Leppoisaa naistenpäivän iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa naistenpäivän iltaa! <3

    VastaaPoista
  7. Ritualsin tuotteet on kaikki todella hyviä. Niitä on ihana testailla "joulukalenterilahjoina". Mutta paljonhan tuossa sun boxissa kivoja juttuja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rituals on kyllä ihastuttava ja boksi kokonaisuudessaan vallan mainio♥
      Kiva Titta kun piipahdit kommentoimassa :)

      Poista
  8. Oho olipas monipuolinen ja kivanoloinen boksi! Valtavasti tuotteita ja kiinnostavilta brändeiltä :) Tämä boksi olisi ollut munkin mieleen <3

    VastaaPoista
  9. No nyt oli kyllä ihan älyttömän hyvä sisältö! Tää oli varmaan yksi parhaimmista, mitä oon LF:n boksissa ikinä nähnyt :) Tosi kivoja tuotteita boksi täynnä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, se on aina vähän makuasia miten sisältö miellyttää mut tää oli onnistunut!

      Poista
  10. Ihan ok sisältö. Ainakin EA:n Superstart on huippu. Vitamiinit on vähän niin ja näin, kun ei niiden tehoa parissa viikossa näe, joten sillä tavalla vähän turhia tuotteita, jos ei anneta sitä 1-2kk annosta, josta ne mahdolliset tulokset näkisi. Madaran sy-voide on kans kiva tuote. :)

    Mukavaa päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, 2 viikkoa ei riitä mutta mulla nyt 3kk satsi yhtä toista ja voin sen perään sitten huitasta tämän nassuun kun on samantyyppinen :)
      Ihana kuulla että EA ja Madaran sy on hyvä ♥ Niin mä arvelinkin!

      Iloa viikkoon Jonna ♥

      Poista
  11. Heippa, Radiance padsit ei ole meikinpuhdistusliinoja, vaan puhdistetulle iholle tarkoitettuja kuorintalappuja ennen kasvovoidetta :)

    Aika randomisti vissiin laitettu näytteitä boksiin, mun boksissani ei nimittäin ollut. Lieneköhän monella ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei noita Radiancen padseja ollut, mutta täysikokoinen philosophyn kasvonaamio oli mukaan eksynyt! En valita, kun muutenkin oli niin täydellinen boxi :D

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥