Olo on epätodellinen, on ollut jo monta päivää ja tuntuu ettei oikein ole
sanojakaan tähän tilanteeseen.
Koko maailma on ihan uuden edessä. Tuntuu että korona käänsi kokonaan
uuden sivun elämässä. On elämä ennen ja jälkeen.
Mun on myönnettävä ihan rehellisesti, etten ole koskaan voinut edes kuvitella
että näin voisi tapahtua muutoin kuin elokuvissa.
Että meitä vaatii sellainen näkymätön uhka, jonka seuraukset saattavat olla todella tuhoisat.
En niinkään pelkää meidän suomalaisten puolesta, meillä on tässäkin tilanteessa asiat paljon paremmin kuin monissa muissa maissa mutta ei siihenkään sovi tuudittautua.
Kukaanhan ei vielä tiedä mitä tästä seuraa ja kuinka pitkän aikaa?
Odotin kovasti hallituksen rajuja linjauksia,
vaikka tiedän että se tulee aiheuttamaan monille huolta
ja murhetta.
Mutta sitä on luvassa meille kaikille jokatapauksessa ja uskon,
että koulujen ja rajojen sulkeminen muut rajoitukset huomioiden olivat välttämättömiä.
Silti voi olla, ettei edes ne riitä.
Me ollaan oltu kotikaranteenissa, sillä jokin pöpö tuntui iskeneen sunnuntai aamuna ja
kun ei voida tietää mitä tämä on, varauduttava pahimpaan.
Siksi päädettiin sunnuntai-ilta siihen ratkaisuun että lapset jäivät kotiin, mikä osoittautui täysin oikeaksi ratkaisuksi ihan siksikin, kun koulut vihdoin päätettiin hallituksen toimesta sulkea.
Mulla on tällä viikolla koulupäiviä ja etäopetusta kuten muillakin. Koko perhe on siis kotona.
Mies huilii lentsussa, minä opiskelen lentsussa ja teinit - no, koittavat sopeutua tähän täysin uuteen tilanteeseen ja opettelevat opiskelua etäyhteydellä.
Sanoinkin, että on onni tässä tilanteessa että saadaan loppuviikosta uusi perheenjäsen ja
koko perhe on kotona häntä hoitamassa 24/7. Tälläinen tilanne kotona on koiranpennun kotiutumista ajatellen loistava, on ulkoiluttajia ja leikittäjiä mutta sehän se onkin ainoa hyvä asia tässä kurjuudessa.
Blogi jatkaa samoilla teemoilla kuten tähän asti, mutta musta tuntui että jotakin on sanottava tästä tilanteestakin eikä vain jatkaa tässä tilanteessa tätä pinnallista hömppää.
Toisaalta, juuri blogieni kaltaista kevyempää lukemista itsekin juuri
nyt kaipaan vastineeksi uutisista.
Niin monen toimeentulo on näinä aikoina koetuksella, joten mä haluan omalla pienellä
panoksella auttaa kotimaisia yrityksiä nostamalla vanhoja yhteistyöpostauksia somessa esille ja muistuttamalla että meillä on lukuisia kivoja verkkokauppoja,
joista shoppailu on tälläkin hetkellä täysin turvallista.
Miten te jakselette siellä?
Kuinka kovasti tilanne on jo vaikuttanut työ, terveys tai perhe-elämässä?
Voimia ihan mielettömästi teille kaikille - me selvitään tästä yhdessä ♥
Maikku
Myönnän, että olen varmaan aina pelännyt mitä jos ja vieläkin pelkään mihin tämä kaikki päätyy, kun ihmisillä ei ole töitä ja rahaa kohta? Onko pakko laittaa yhteiskunnan rattaat pyörimään jossain kohden, koska talous ei kestä, ihminen ei kestä ja kestettävä kuolonuhrien määrä. Kukaan ei tiedä taistelemmeko kohta vaikka viimeisestä papupurkista kadulla. Uskon kyllä Suomen kaltaisen suht pienen kansan kollektiivisuuteen viimeiseen tippaan asti. Islannissa talouskriisissä annettiin lainat anteeksi, uskalletaanko Suomessa mennä tähän, jos köyhyyteen moni joutuu.
VastaaPoistaMutta hyvääkin on, ilmanpäästöt laskee, maapallo voi paremmin vaikka ihminen ei välttämättä. Maapallo hoitaa kyllä aina itsensä ja sen armoilla olemme muurahaisia.
Ehdottomasti kepeitä asioita tarvitaan kaiken tasapainoksi, punataan huulemme ja nautitaan pienistä asioista, muutakaan ei voida.
Halaus ja parantukaa pian❤️
Sepä se:/ Toivottavasti yrityksille annetaan sellainen tukipaketti ja edellytyksen selvitä, että työpaikat säilyvät jatkossakin.
PoistaLuonto hoitaa kyllä itse itseään, sitä kai tämäkin on.
Halaus ♥
Vaikka teillä ei voidakaan hyvin, niin kovin kotoisalta kuitenkin tuntuu tuo kotona opiskelu ja muu. Ja vielä uusi perheenjäsen tulossa.
VastaaPoistaParantumista teille <3
Kiitos ♥
PoistaHyvin kotoisa tunnelma on kyllä, nyt saadaan olla yhdessä ♥
Suomi on noussut ennenkin,mm. monista sodista, epdemioita on ollut aikoinaan monenlaisia, musta surma, jänisrutto...antibiotteja ei oltu keksittykään, ihmisiä kuoli liian varhain, Neuvostoliiton aikaan rajat sinne oli kauan suljettu, tänne ei kukaan päässyt sieltä,vain erik.tapaukset, ihan hyvä kun on suljettu nyt,
VastaaPoistaInfulenssaan kuolee satoja suomessa, niin sanottiin, mutta koronaan ei täällä ole kukaan kuollut.
Ne sodan ajan ihmiset jotka on eläneet vaikeat ajat, osaavat suhtautua paljon tyynemmin. Opiskelusta ollaan huolissaan oppimisesta, minun aikaan opettajat oli sadistisia, ja opetus mitä oli, nurkassa seisomista ja kylmällä käytävällä istumista.
miten paljon ihmisiä kuolee onnettomuuksissa,väkivaltaisesti, itsemurhia, entä miten paljon kuolee syntymättömiä lapsia abortin kautta, 20 raskausviikkona sallitaan abortin teko,ja jos 4 lasta tehnyt äiti, pieni ihminen jolla on jo sydän ja raajat, ja jolla on jo tunteet.
Mitenkä paljon tuhlataan rahaa kaikkeen muuhun, kuten ilmason muutokseen, koska asialle olisi pitänyt tehdä jo kymmeniä vuosia sitten,vaikka pieni suomi ei paljoa asiaa auta.
Turhaa hysterian lietsomista,ennustamista ja pelottelua,
en yhtään ihmettele miksi on tällainen tilanne nyt, kun eduskunta on tehnyt sellaisia lakeja mitä ei olisi pitänyt tehdä.
Rajojen sulkeminen on tässä kohtaa ihan välttämätöntä ja totta puhut, ei tämä ole eka kerta kun meitä koetellaan mutta edelliskerrasta on niin kauan ettei suurin osa suomalaisista ole sitä aikaa elänyt.
PoistaMä uskon että juuri sota-ajan eläneet osaavat suhtautua tähän toisella tavalla. Toisaalta, kukaan meistä ei tiedä mitä on edessä.
Totta tuokin, että ihmisiä kuolee joka päivä johonkin mutta kyllä tämä on jo merkittävästi lisännyt kuolemia maailmassa mainitsemiesi lisäksi ja Suomessakin tilanne vain ajan kysymys.
Kiitos kun kävit kommentoimassa ja voimia ♥
Kyllä me tästä noustaan, vaikka outoja ja pelottavia aikoja elämmekin.
VastaaPoistaTäällä tehdään etänä töitä, pojat kotona mutta onneksi poikien tennis jatkuu. Iloa Maikku!
Kyllä, sisukasta kansaa ollaan :) Kiva että pojat saa vielä harrastaa!
PoistaMukavaa viikon jatkoa ♥
Uudessa koulussa opiskelu muuttui kotona oloon. Etänä hoituu nykyään moni asia, myös opiskelu. Onneksi ei tullut ihan uutena asiana, vaan Teamsit sun muut olivat jo tuttuja vanhasta koulusta.
VastaaPoistaMeillä tämä ei muuta mitenkään arkeamme. Olemme niin paljon muutenkin kotona ja ihmiskohtaktit ovat vähäisiä. Hieman harmittaa, kun Beibekin on lomalla. Olisi voinut käydä leffassa ja sen sellaista. Mutta joka paikka on kiinni ja hyvä niin! Luonto ei ole onneksi sulkenut oviaan ja sinne pääsee kotiovelta.
Kyllähän tässä sekavassa maailmassa on ollut selkeitä merkkejä tälläisestä. Luonto hoitaa eläimissäkin karsintaa paikallisesti taudein. Miksei siis ihmisissäkin? Eläimiähän mekin ollaan!
En ole kovinkaan huolissani, läheiseni ovat suhteellisen turvassa. Isälläni on keuhkoahtaumatauti ja sydämen vajaatoiminta, mutta hän on tottunut olemaan karanteenissa jo aiemmin. Tyttäreni on raskaana, mutta jäi juuri äippälomalle, joten pystyi ottamaan poikansa kotihoitoon. Pojalla olisi aika sydänoperaatioon kuun lopussa. Se varmaan peruuntuu.
Outoja aikoja eletään! Mutta täällä maalla asuessa elämä tuntuu ihan samanlaiselta. Hämmentävää katsoa uutisia siitä, että koko maailma on ihan topissa, kun itsellä arki rullaa melkein samalla lailla kuin joka päivä.
Tsemppiä ja tervehtymistä teidän perheellenne! Älä suotta murehdi, asioiden on tapana järjestyä. Nyt nautitte toisistanne!
On kyllä huippua, että meillä on etäyhteydet olemassa. Ilman niitä olis nyt moni asia paljon vaikeampaa. Luonto on kyllä ihan super tärkeä ja korostuu nyt kun ei ole muita paikkoja, jonne mennä.
PoistaHyvä kuulla, että sun läheiset on turvassa. Sama juttu ja se onkin tärkeintä ♥
Täällä kaupungissa kaiken huomaa eritavalla, on niin paljon hiljaisempaa ihan lentoliikennemelun puuttumista lähtien.
Tänään on ollutkin jo parempi olo, onneksi. Kaikki järjestyy, luotan siihen ♥
Täällä koululaisten kanssa kotona ja mies tekee kotoa käsin etätöitä. On tämä aikamoista. Pelottaa toki, että miten sitten tämän jälkeen jatketaan ja kuinka kauan tätä kestää. Toivottavasti mahdollisimman moni säästyisi sairauden vakavimmilta oireilta. Mutta nyt ei voi muuta kuin toivoa parasta, puhaltaa yhteen hiileen, yhdessä tästä selvitään. Kaikkea hyvää teidän perheelle. ❤❤
VastaaPoistaNiimpä, nyt ei voi muuta kun tosiaan luottaa viranomaisiin ja noudattaa ohjeita, luottaen!
PoistaVoimia ja mukavaa viikon jatkoa teillekin ♥
Kotona ollaan kaikki viisi. Minä olen jo ollut viikon verran etätöissä ja pojat jäivät koulusta kotiin tiistaina. Ei tämä mitään herkkua ole yrittää saada kahta vilkasta alakoululaista ja yhtä vetelää teiniä kouluhommiin, mutta kestettävähän tämä on. Mieluummin kuitenkin näin, että pojat ovat kotona kuin koulussa.
VastaaPoistaYritän aktiivisesti ajatella muita asioita, turha murehtia kaikkea kahteen kertaan. Toki aina välillä tulee sellaisia pelästyssäpsähdyksiä pelkoa että corona iskee lähelle tai pelkoa talousvaikutuksista.
Terveitä päiviä teille!
Sama juttu, on tässä teinien kanssa käyty keskustelu jos toinenkin ja kai se ymmärrys alkaa sieltäkin tulla. Mitä pienenmpiä lapsia, sen haastavampaa varmasti on tämän tilanteen ymmärtäminen.
PoistaMurehtiminen ei tässä auta, koitetaan vain tsempata toinen toisiamme ♥
Mukavaa loppuviikkoa :)
Arkeen ei kamalasti ole tullut muutosta, kauppareissut on vaan lyhyitä ja ihan tässä lähikaupassa vaan. Töissä olen normaalisti, mutta lapsia on vähemmän hoidossa.
VastaaPoistaKyllä tästäkin selvitään <3
Ihan hyvä, että teillä vähemmän lapsia mutta on tää rankkaa monellakin alalla:(
PoistaOnneksi nyt viikonloppu häämöttää!
Asenne ratkaisee, silloin kun ei muuta voi.
Ihanaa, rentouttavaa viikkistä Outi ♥
Meille ei ole ainakaan vielä tullut mitään erikoista. No käsityökoulu loppui, lavis loppui. Ostin ihan peruselintarvikkeita vähän reilummin. Pakastimessa on kuitenkin aina niin paljon varalla ruokaa, että sillä selvitään pari kolme viikkoa ihan kevyesti. Ulkoilla onneksi voi ihan rauhassa. Kyllä me tästä selvitään. Mukavaa loppuviikkoa <3
VastaaPoistaMeillä on sama, kotivara on aina ilman koronaakin.
PoistaOnneksi voi ulkoilla, tänäänkin tehtiin pitkä lenkki ja kyllä teki hyvää.
Kyllä tästä selvitään, vaikka aikaa se ottaa.
Mukavaa viikonloppua sinullekin ♥
Kotona ollaan kaikki, etätöissä ja etäkoulussa. Muuten menee hyvin, mutta kuopuksen kanssa on vääntämistä, kun hän kuvittelee olevansa lomalla! Mun mielestä nyt just kaipaa kaiken huolen vastapainoksi myös jotain kevyempää ajateltavaa ❤❤❤
VastaaPoistaVoin uskoa, mekin käytiin tiukka keskustelu teinien kanssa siitä että tämä ei ole loma vaanainoa vaihtoehtoa tässä tilanteessa. Pienellä kovistelulla on saatu koulujutut tehtyä.
PoistaMä oon samaa mieltä, kevyt lukeminen/tekeminen antaa kivasti vastapainoa!