tiistai 7. toukokuuta 2019

Banaania hiuksille


Jokaisella on joku lempparituoksu ja mulla yksi sellainen on ollut aina banaani.
Tykkään banaanista kyllä kaikissa mahdollisissa muodoissa ja syönkin sitä päivittäin.
Nyt satuin ostamaan sellaisen banaani hiusnaamion,  jota olisin voinut vaikka lusikoida :D

Nimittäin GARNIER:n on tuonut markkinoille FRUCTIC HAIR FOOD:n seuraavissa tuoksuissa

♥Banana
♥Papaya
♥Macadamia

Ulkoasu on kaikissa tuotteissa herkullinen, mutta bansku veti nyt voiton.
Hintaa purkilla oli n 7€.



Tuote on lupauksen mukaan enemmän kuin hiushoito, nimittäin ravintoa hiuksille ja jos
multa kysytään, mun hiukset rakastavat banaania, etenkin kun se ravitsee kuivia hiuksia ja
sellaisethan nämä vaaleat käsitellyt hiukset ovat.

Olen tottunut siihen, että naamiot tekevät hiuksista hetkellisesti todella kosteutetut,
mutta tämä naamio imeytyi hiuksiin samantien ja tuntui, että hiukset suorastaan janosivat lisää.
(Laitoin naamioita pari ruokalusikallista.)

Siitä huolimatta että naamio tuntui imeytyvän täysin hiuksiin, ne jäivät kuitenkin
pehmeiksi ja helpommin harjattaviksi.

Tuoksu oli tietenkin banaaninen, mutta siinä oli mielestäni myös aavistus vaniljaa - yhtä kaikki,
Ihana ♥

Tuotteessa on jännä ominaisuus, sillä sitä voi käyttää kolmella tavalla ja lopputuloksena saat
vahvistuneet, ravitut ja ihanan tuoksuiset hiukset:

♥Hoitoaineena
♥Hiusnaamiona
♥Hiuksiin jätettävänä hoitoaineena

Kiva lisä on se, että naamio on valmistettu ilman silikonia ja sillä on vegaaninen koostumus ja
se on 96% biohajoava.

Se on myös testattu ihotautilääkärien valvonnassa ja valmistettu kasviöljyistä tehtaassa, joka toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.



Kaikin puolin mukava tuote ja kunhan tämä purkki on tyhjennetty, kokeilen muitakin
tuoksuja. Banaani vain  oli niin houkutteleva , että se piti kokeilla heti:)

EDIT: Tätä muuten suositeltiin Curlygirl metodiin koska naamiossa ei ole silikoneja ja ajattelin kokeilla sitä itsekin, koska mulla on aina ollut suorat hiukset - ehkä ei olekaan ;)

Ootko ehtinyt tutustua näihin uusiin naamioihin?
Käytätkö naamioita tai syvähoitavia hiustuotteita?

Maikku

30 kommenttia:

  1. Mulla on myös tosi kuivat hiukset ja tää kuulostaa kyllä aivan ihanalta hiusnaamiolta! Ehdottomasti pakko hankkia testiin :) Banaani on kyllä tosi kiva tuoksu ja tuo papaija kuulostaa kans ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, papaija menee mullakin seuraavaksi kokeiluun kunhan tätä puteli tyhjä :)

      Poista
  2. Harvoin tulee noita naamioita hiuksiin laitettua, kun en enää niitä käsittele.
    Kuullostaa kuitenkin ylelliseltä tuotteelta.
    Kivaa jatkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hiukset voivat hyvin, niin ei kai niitä välttämätöntä ole erikseen
      kosteuttaa :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Käytän kyllä hiusnaamioita, mutta näitä uutuuksia en ole käyttänyt. Itsekin tykkään banaanin tuoksusta ja mansikka on toinen, josta kovasti tykkään.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Maikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka on mustakin ihana tuoksu, etenkin silloin kun se ei ole liian esanssinen.
      Ihanaa perjantaita Outi ♥

      Poista
  4. TBS:n Banaani on yksi mun lemppari hoitoaineita, joten pakko testata Garnierin versio jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ihan syötävää! Tämä on vähän toisentyyppinen tuoksu, vähän kevyempi ja vaniljaisempi.

      Poista
  5. Tuota pitääkin ostaa ja kokeilla, kuulostaa hyvälle tuotteelle.
    Leppoisaa tiistai iltaa sinne <3 meillä sataa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tykkäsin kaikin puolin :)
      Täälläkin tänään harmaata, vettä luvassa mutta luonnolle sen sateen suon.

      Mukavaa perjantaita ♥

      Poista
  6. Tykkään itsekin banaania sisältävistä tuotteista, varsinkin suihkusaippoista, joissa sitä on. Muistaakseni joskus nuorena likkana käytettiin kavereiden kanssa muussattua banaania ja kananmunann keltuaista hiuksissa "luomuhoitoaineena", heh! Voisin hyvinkin hommata tuollaisen banaaninaamion, vaikka aika harvoin jaksan käyttää hiusnaamioita.
    Kivaa päivää Maikku<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans kuullut noista kananmuna-yhdistelmä naamioista, mutten oo koskaan kokeillut vaikka vois hyvää tehdä.
      Tätä voi käyttää myös hoitoaineena, mä ajattelin tehdä sillai, niin saan nopeammin purkin tyhjenemään!

      Mukavaa perjantaita ♥

      Poista
  7. Kuullostaapa hyvältä tuotteelta, ja tekisi mieli kokeilla vaikken hoitoaineita käytäkään.
    Ihanaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Täältä löytyy kaikki kolme eri tuoksua ja eri hiusten tarpeisiin. Niin ihania nämä ja ooh mikä tuoksumaailma ja miten edullisia.

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin seuraavalla kerralla lukaista , että olisko mulle edes muita sopivia :)

      Mukavaa perjantaita ♥

      Poista
  9. Kuulostaa sen verran herkulliselta että täytyy napata mukaan jos eteen sattuu :)

    VastaaPoista
  10. Mä olen miettinyt tämän hankkimista koska rakastan banaanilta tuoksuvia tuotteita :D pitääpä siis ensi kerralla napata ostoskoriin! Hiusnaamioita käytän säännöllisesti koska oma luonnonkihara hius on herkkä kuivumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, banaani on niin ihana ♥
      Mä käytän myös vaikka mulla on ihan suora, vaalennettu kun taas
      on omiaan kuivahtamaan, etenkin latvoista.

      Poista
  11. OIh, mä niin lähden hakemaan nuo kaikki!!!! On joku hoida hiuksiasi- kausi menossa ja näyttää niin herkulliselta!!! <3

    Ihanaa päivää ihanuus <3
    Ps. siirrän sun blogin luettuihin- listaan heti, kun löydän sellaisen vimpaimen sieltä Wordpressistä...on vähän erilainen ja enemmän töitä, mutta ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :)
      Mulla on ollut kans, koko tän vuoden hoitanut hiuksia enempi kun viime vuonna yhteensä!
      Mä en osaa siitä alustasta mitään, mut niin kauan kun pystyy lukemaan
      niin hyvä :D

      Kivaa viikkistä ♥

      Poista
  12. Ihan uusi tuttavuus!
    Kiva idea, että voi käyttää useammalla tavalla.
    Liian harvoin tulee hiuksia hemmoteltua hiusnaamioilla.

    Kivaa torstai-iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, koska se tuoksu on niin herkullinen niin tulee laitettua aika usein :)
      Kivaa iltaa ♥

      Poista
  13. Täällä toinen jonka lempparituoksu on aina ollut banaani <3 tuota tuotetta pitää kyllä ehdottomasti joskus päästä kokeilemaan!

    VastaaPoista
  14. Tämäpä kiinnostava tuote, olen nimittäin hiusnaamioiden suurkuluttaja ja mikään tuote ei koskaan voi olla liian hoitava mun kuiville, pörröisille hiuksille! Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no sitten tää on niin sun kokeiltava ja on vieläpä kolme vaihtoehtoa joista valita :)
      Kivaa viikkistä ♥

      Poista
  15. Voin oikein kuvitella tuon tuoksun jo nenässäni. Rakastan banaania ja vaarana olisi, että tuota tekisi mieli maistaa :) Pitääkin tutustua tuotteeseen. Mulla on tosi kuivat hiukset, osittain värjäyksestä johtuen, joten tämä voisi olla testaamisen arvoinen.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥