Siirry pääsisältöön

Messuhumua



Voi että mä tykkään messuilusta :) 
Tänä vuonna Elmo-messut vaikutti lauantain osalta ainakin suht rauhallisilta 
ja joka paikassa pystyi kulkemaan ja eläimiäkin näki.

Tällä kertaa lähdettiin koko perheen voimin ♥

Käytiin etsin Metsä-puolella ja sieltä siirryttiin kohti 
Maaseudun kautta kohti Kädentaitoja.
Valion pisteellä muuten oli lehmä jotka sai lypsää, 
ei oikea mutta hauska idea!


Aika paljon oli lahjaideoita, syötäviä herkkuja ja suklaatakin olis saanut monenlaista. 
Näissä oli kiva ajatus, suklaan kääreessä oli mietelause  
ja jokaiselle löytyisi  palaan suklaata oma tekosyy ;)

Varpaanvälivillasta en oo ennen kuullut mutta sitäkin olis nyt ollut :D
Somasti pussukassa ♥




Maaseudun eläimiä oli paikalla useitakin lajia:
Lampaita, hevosia, alpakoita, kanoja, strutseja ja kalkkunoita.
Vähän ne kyllä säälitti, sillä meteli oli aikamoinen eikä iso 
messuhalli ihan oikea paikka ole eläimille.
Vähän ristriitaisissa fiiliksissä niitä ihastelin.

Toisaalta on hyvä tuoda maaseutua eläimineen lasten tietoisuuteen, 
sillä moni kaupunkilainen on niistä jo vieraantunut eikä mummoloissa 
ole enää paljon kissoja ja koiria kummenpia eläimiä.

Nää alpakat vetoaa muhun, niissä on kieltämättä samaa 
kuin kiinanharjakoirissa ja nuo silmät ♥


Lemmikkimessuilta löytyi tytöille herkkuja tuliaisiksi ja 
olisihan siellä ollut monta hyvää tarjousta jos nää söisivät mitä tahansa ruokaa. 
Toinen on nirso ja vielä penturuoalla, toinen taas allergiaruoalla.
Mutta näyttelyä päästiin katselemaan ja nähtiin muutama harjiskin ♥

Outexpon kautta kotia ja muuta ostos tuli sielläkin tehtyä.
Bys:ltä pari huulikiiltoa, vähän muuta kosmetiikkaa, 
sisustustusosastolta löytyi ihanat hopeiset sulat, timantteja ja hopeista kaitaliinaa jouluksi.
Ja superhalvalla.

Tuossa alimmassa kuvassa olevat sinapit mies maistoi ja hyväksi havaitsi. 
Sattui sellainen tarjous että otettiin vielä toffeenmakuisia lettutaikina rasioita, 
tai ei  kai ne rasiat toffeelle maistu vaan taikina:D





Kiitos Messukeskus Bloggaajapassista :)

 Ootko aikeissa mennä Elma-messuille?
Onko elämä maaseudulla sulle tuttua, ootko kentien lapsena viettänyt kesiä siellä?

Maiccu

Kommentit

  1. Kivoja kuvia!💜Mökkeillessä maaseutu läsnä ja kesäisin tykkään pienistä reissuista maakuntiin💕💕Hyvää isänpäivää!

    VastaaPoista
  2. Elma -messut on kivat! Monesti ollaan lasten kanssa käyty ja minä viihdyn messuilla aina tuntikausia. Nyt on messuilut käyneet vähiin kun muutettiin tänne matkan päähän eikä tämä muu perhe jaksa mun kanssa siellä pyöriä "koko rahan edestä" ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat suklaapaketit!

    Olen ollut onnekas ja saanut viettää lapsuuden ja nuoruudenkin maalla/maalaistaloissa. Olen saanut hoitaa niin porsaita, lehmiä, kuin lampaita ja tietysti niitä tärkeimpiä... eli hevosia 💕

    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja isänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja on messuilla ollut. :)
    Joskus on tullut käytyä Elma-messuilla.

    VastaaPoista
  5. Ei ole koskaan tullut käytyä noilla messuilla. Varmasti kiva käydä pienten lasten kanssa siellä, kun on eläimiäkin.

    VastaaPoista
  6. Ei tullut käytyä, mukavanoloiset messut on olleet kuvistasi päätellen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...