torstai 13. lokakuuta 2016

Viikon varrelta


Tämä viikon postailu onkin poikkeuksellisen suppea, sillä en ole ehtinyt kuvailemaan juurikaan viikolla mutta jaan teille vähän kuulumisia viime viikonlopulta ja pienistä shoppailuista.

Juniorin luokka kerää rahaa leirikouluun ja lapset myy Kakkutukun tuotteita ja  suloisia heijastimia. Heijastimet meni niin hyvin töissä kaupaksi että jouduin myymään ei oota :)





Tästä täytyi ihan kuva ottaa, sillä mies kantaa kotiin kukkia ♥ Heh, itsevalittuja mutta tavallaan miehen tuomia kun hän sai "kunnian" maksaa ja kantaa kotiin. 


Me käytiin kaksistaan viime viikonloppuna  syömässä ja testattiin uusittu Red Onion Myyrmannissa.Olipa kiva tunnelma, rento ja jotenki rouhee! Valtavat tuolit, istuessa oli vähän sama efekti kuin Liisalla Ihmemaassa mutta äkkiä siihen tottui,
Ruokalistat oli hauskat ja valikoima tosi jees.

Alkupalaksi otettiin valkosipulileipää kaksi annosta ja oli ihan tuhti alkupala, kaksi kummallekin .
Pääruoaksi söin BBQ Chickenin bataattiraneilla ja mies söi tuttuun tapaansa pihvin ja tällä kertaa se oli Louisianan Steak maalaisraneilla. Ihan taivaallisen hyvää ja reilun kokoiset annokset. 
Ei jäänyt nälkä eikä tilaa jälkkärille :) Vessaan mennessä oli kivasti sisustustettu seinä rekisterikilvillä ja naisten vessan ovesta löytyi hauska kyltti.
Jos tuumailet minne Myrtsissä mennä syömään, kannattaa testata uusittu Dondo :)







Vannoutunut Muumifani täällä huokailee onnessaan saatuaan uuden mukin kokoelmaan ♥ 
Talvimuki Lumihevonen muutti meille ja jää toistaiseksi koristeeksi muutamien muiden kanssa. Katsotaan sitten miten uudessa keittiössä on tilaa Muumeille, saattaa olla joutuvat kaapin uumeniin eikä ole enää esillä kuten nyt.Onko sulla jotakin sarjaa mitä keräät?



Löysin myös Tigerista kivan meikkien järjestelijän ja ihan  mietitytti miksen muka ole aiemmin moista siellä huomannut. Mulla ollut purkeissa rasvat ja siveltimet, nyt sain osan kivasti esille ja pysyvät järjestyksessä.Missä sä säilytät meikkejä ja muita purkkeja & purnukoita?  



Matkaan tartui myös uusi korupuu sillä sormukset ja rannekorut olleet vähän siellä sun täällä koska ne ei mahtuneet mun aiemmin hankittuihin koru"puihin". Tämä on kiva, nätti ja käytännöllinen. Tigeri on kyllä kiva kauppa, kuin Tiimari mutta vähän simpelimpi - ei niin paljon kaikkea. 
Ootko käynyt?



Viikko on mennyt aikalailla touhutessa ja tulevaa muuttoa ja kotia suunnitellessa. 
Googletettu sitä sun tätä ja koska osa lasten huonekaluista menee uusiksi,  se vaatii ennakointia sekä tilan että rahan puolesta. Pitää ottaa monta asiaa huomioon. Nyt pojilla on parvet ja siksi huoneisiin mahtunut vaikka mitä mutta tulevat huoneet vähän pienempiä, ainakin toinen haluaa tavallisen sängyn ja siksi jostakin luovuttava.

Pelkästään legoja on 5 isoa laatikollista, huoh. Huonekaluista puhumattakaan. Pojilta jos kysyy niin mitäänhän ei saisi heittää pois ja silti on pakko. Tuttua? Miten teillä hoidetaan lasten huoneiden siivous silloin kun tavaraa karsittava?

Tälläisen pienen karvakorvan löydän joka ilta sängystä odottamasta ♥


Kokeilin muuten nyhtökaurapizzaa ja ihan hyin sopi siihen vaikkakin musta jäi vähän kuivaksi. 
Kyllä se pojille (isoille) maistui ja kaveriksi tein ceasarsalaattia ja jälkkäriksi kauraomena herkkua ja vaniljakastiketta/jädeä. Nam.Sentään nyt viikolla oltu taas roudussa ja chilillä maustettua kesäkurpitsapastaa härkis-feta-tomaattikastiketta kokeilin ja hyväksi havaitsin. 
Suosittelen vaikkei se mitenkään herkulliselta näyttänytkään :)









Pojista vanhemmalla on nyt alkanut köksä ja poitsu sai kotiläksyksi listan kotitöistä :) 
Eka työ oli imurointi ja sitten smoothien teko. Todistusaineistoa alla. 
Smoothien on hänen käsialaa, koristelu äidin:)
Kotityöt ei ole häntä juurikaan kiinnostaneet joten kiva että tällälailla voidaan osallistaa ja lopulta vastenmielisistä kotitöistä voi tulla kivojakin juttuja. Meillä ei lapsia (nää siis 10 ja 11v)velvoiteta   kuin korjaamaan omat järjet, siivoamaan huone viikottain ja viemään koira kerran viikossa.
Miten teillä? Mielenkiinnolla kuulen kuinka muissa kodeissa toimitaan:) 




Koitan viikonloppua ehtiä postailemaan testausjuttuja, pari olis hihassa :)
Rentouttavaa loppuviikkoa,

Maiccu

10 kommenttia:

  1. Nam, mitä ruokaa! "Mies kantaa kukkia"...reps =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Juu, eiks näytäkin aika suloiselta :) ♥

      Poista
  2. Kaipaisin Tigeriä lähi kauppakeskukseemme. Sieltä, kun tekee kivoja löytöjä pienellä summalla. :) Uih, ensi viikolla pääsen halimaan kääpiöpinseri-vaavia, kun sellainen muuttaa siskoni perheeseen. Pakkohan sitä on mennä heti katsomaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille Tiger tuli lähi kauppakeskukseen ja ekaa kertaa kävin siellä!Oih, nuuskuta vauvaa munkin puolesta...hauvavauvat on niin ihania ♥ Etenkin pinsiökääperit :)

      Poista
  3. Kivoja heijastimia ja niin tarpeellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kunhan kaikki muistaisivat käyttää! Kivaa viikonloppua :)

      Poista
  4. Oi mitä herkkuja olettekin syöneet.
    Siis onks Tigerissä oikeesti tommosia rasioita? Joskus olen katsonut noita jossain Stokkalla ja Sokoksella ja voi hitsi minkä hintaisia ne siellä on. Siis kymmeniä euroja. Tigeriltä luulis saavan moisen paaaljon halvemmalla? Olenko oikeassa?

    VastaaPoista
  5. Kyllä vain ja taisi olla pari eri kokoakin eikä maksaneet montaa euroa. Tarkkaan en muista mutta arviolta vitosen.Olet siis oikeassa :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Herkullisia ruokia!
    Ei meillä lapset paljon kotitöihin osallistu.
    Aina täytyy pyytää, että voitko tehdä tuon ja tämän!😀
    Oma-aloitteisesti eivät tee, mutta pyytäessä usein auttavat!
    Mutta itsepähän olen niistä semmoiset kasvattanut!😀
    Kivaa viikonloppua sinne!❤️🍁🍂

    VastaaPoista
  7. Nam mitä sapuskoja taas! Ja tuo koira, sekin on niin syötävän lutuinen :) :) Mäkin onnistuin vihdoin löytämään nyhtökauraa! Nyt pitäisi vielä päättää, mitä siitä tekisin. Härkistä jo testasin tortillojen täytteenä ja se oli tosi hyvää! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa