Aika läjän sain maaliskuussakin loppumaan. Ehkä on todettava, että olen liian intohimoinen kosmetiikan käyttäjä ja on turha haaveilla minimalistisesta kosmetiikan käytöstä koska en näköjään pysty siihen. Ainoa hillitsijä on ostokielto ja olen jälleen sopinut itseni kanssa että ostan vain tarpeeseen, sillä meillä on tulossa muutto (väliaikainen remontin takia).
Mennään siis suoraan asiaan...
KASVOT//IHONHOITO
TBS EDELWEISS seerumi oli todella hyvä, vähän etananlimamainen koostumus josta tykkään ja nyt pari pulloa käytettyäni olen edelleen sitä mieltä, että voisin hankkia uudestaan.***
USVA COSMETICS WILD FRUIT öljyseerumi on ollut ainoa öljyseerumi jonka olen i k i n ä käyttänyt loppuun! Koska se on ollut aivan älyttömän hyvä iholleni ja riittoisa, sillä olen käyttänyt tätä noin 1,5vuotta. ***
BYBI Buriti Booster ei ole brändin lemppareita, sillä tässä on ollut alusta asti vähän outo tuoksu. Öljynä hyvä, mutta pidemmän päälle tuoksu joka ei miellytä, saa luopumaan koko tuotteen käytöstä.*
KASVOT//IHONHOITO
TONYMOLY Mist on suloinen, mutta siihen se sitten jääkin. Tuoksua on makuuni liikaa ja vaikka sumu on tasaínen, mistin saa laittaa todella lähelle kasvoja että sumu osuu kasvoihin.*
MADARA SMART silmänympärysvoide on ollut kauan käytössä ja makuuni vähän huonosti levittyvää.*
GARNIER ACTIVE spot stickin ostin joskus näppyjä varten, mutta niitä tulee nykyään harvoin ja tämä vaikuttaa muuttuneen koostumukseltaan kun ollut pitkään käyttämättömänä, joten aika laittaa pois. Ei kyllä ollut erityisen tehokaskaan.*
EKOPHARMA Tyrni retinal yövoide oli ihana, paksu mutta kuitenkin imeytyi iholle ja käytin tätä iltaisin. Plussaa kiva raikas mutta kevyt tuoksu***
MEIKIT
WET`N WILD huulikiilto oli kaunis korallinsävy, omaan makuuni vähän paksu koostumus.*
ACO STAY SOFT LIPS lempihuulivoiteeni, tätä en vaihda. Tämä on kuukaudesta toiseen täällä loppuneissa.***
CATRICE COSMETICS huulikiilto oli jokin kausituote, tätä vastaavaa on minusta nytkin myynnissä mutta vähän erilaisessa hylsyssä. Tykkäsin**
VARTALO
BAYLIS&HARDING suihkugeeli ei meinannut loppua millään. Ihan peruskiva, pullon ulkonäkö oli tyylikäs mutta itse suihkugeeli väristön ja ehkä pidemmän päälle tylsä mutta ihan hyvin pesi :)
CIEN SPA Moments suihkuvaahto oli mukava yllätys ja voisin ostaa uudestaankin, rakastan suihkuvaahtoja**
HIUKSET
LOREAL ELVITAL hoitoaineen ostin siinä toivossa että se vahvistaisi hiuksia ja vähentäisi hiustenlähtöä. Se on vähentynyt mutten usko tämän olleen syynä. Tosin ei tästä varmasi haittaakaan ole.**
MJUUK kuivashampoo on kirinyt Batisten edelle, sillä tämä on toimiva ja peittää myös hiukan tyvikasvua, joten tällä saan myös pidennyttyä tyvivärjäyksen väliä. Niin ja tuoksu, aivan ihana.***
FINO premium touch hiusnaamion sain tuliaisena Japanista ja oli kaiken TikTok hypetyksen arvoinen. Helli hiuksia, kosteutti ja tuoksui hyvälle. Kulutin tämän vain ihan liian nopeasti. Huomasin muuten että tätä sai jossain kohtaa Normalistakin, en tiedä onko pysyvämmin valikoimassa vaiko kausituote. Jokatapauksessa aivan huippu.***
EKOPHARMA hiusseerumi on ollut käytössä niin kauan, etten edes muista ja aina välillä unohtunut. Ei keksi tästä mitään moitittavaa.***
MJUUK hiuslakasta on tullut mun lemppari, enkä ole muita enää ostanutkaan koska tässä on hyvä pito ja ihana tuoksu.***
VOITEET
RITUAL OF SAKURA vartalovoide on ihanan kukkainen tuoksultaan ja voidekin hyvä.***
FRUDIA:n käsivoiteista tykkään ja tässä veikeä, herkullinen tuoksu.***
MUUT
GARNIER mineral deo ja juuri tämä on mun lemppari, enkä ole vuosiin käyttänyt muita kuin silloin jos tätä ei ole jostain syystä saanut kaupasta.***
NOBE viilentävä naamio oli mieletön ja tälläinen pitäisi olla aina jääkaapissa siltä varalta että herää tärkeänä päivänä naama turvoksissa.***
Siinä kaikki tällä kertaa, normaalikokoisia tuotteita 21 plus naamio eli aika normaali määrä. Oon empinyt jatkanko tätä postaus sarjaa, mutta kun nykyään näitä jatkuvia sarjoja on oikeaan enää tämä ja kausisuosikit niin ehkä mä jatkan.
Löytyikö postauksesta tuttuja tuotteita? Mikä on muuten sun lempi hiusnaamio jota suosittelisin?
-Maikku








Kommentit
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥