sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Taistelua näppyjä vastaan-tea tree


Hei Ihanat ja etenkin kosmetiikan asiantuntijat ♥

Mulla on aina ollut hyvä sekaiho. Sellainen joka rasvoittuu otsasta tai t-alueelta, mutta joka ei ole aiheuttanut juuri koskaan ongelmia. Paitsi nyt. Enkä keksi muuta syytä kuin auringon tai siis suomeksi sanottuna hikoilun joka aiheutuu lämmöstä ja saa aikaan näppylöitä sinne tänne.

On mulla ennenkin kesäaikaan ollut näppyjä etenkin otsalla, mutta nyt myös poskissa, leukaperissä ja korvien alla. Niisk. Ihan oikeesti olin jo hetken hätää kärsimässä, että mitä ihmettä nyt kunnes muistin sellaisen ihmeaineen kuin teepuu-öljy.

Menin Body shopiin aikomuksena ostaa lisää Banaani body yogurttia ja kysyin myyjältä onko kuorivaa puhdistusainetta ja hän antoi muutaman vaihtoehdon joista yksi oli tämä.
Samalla bongasin tuon teepuu öljyn ja nyt on taistelu epäpuhtauksia vastaan alkanut ihan tosissaan.

Mä ihmettelen tätä kukkimista osittain siksi, koska en syö rasvaista ruokaa, (paitsi tänä viikonloppuna, mutta näpyt tulleet ennen sitä) että mistä sitä epäpuhtautta oikein tulee.
Huolehdin puhdistuksesta ym hyvin enkä ole mitään rutiineja muuttanut enkä ylihoitanutkaan ihoani.

Hormoniperästäkään tuskin on kun sillä sarallakaan ei muutoksia ja tämä alkoi nyt lämpimien säiden myötä.Koska siellä monia kosmetiikan ja ihonhoidon ammattilaista, kertokaa mikä tämän voi aiheuttaa?Ideoita?

Riittääkö tämä TEA TREE-tuotteiden käyttäminen vaiko jotakin muuta täsmäasetta?









 Hurjaa että lähenen viittäkymppiä ja iho heittäytyy ihan teiniksi ;)

Ainiin, tuosta Banana body yogurtista pitää kyllä sanoa, että se on ihan omaa luokkaansa♥
Edellinen puteli tyhjeni eilen ja meinasin eka ostaa mansikan tuoksuisen tilalle, mutta tää vei voiton. Se tuoksu on niin syötävä ja jukurtti on ihanan geelimäistä, imeytyy iholle jättäen sen sametin pehmeäksi.Siis ihan superia niin ja vegaaninenkin vielä ♥ Kantsii kokeilla!

Mut tosiaan, help me tän iho-ongelman kanssa!!!!
Onko muilla kesäisin vastaavaa? Millä te nitistätte finnit?

Maiccu

14 kommenttia:

  1. Voi mikä riesa!
    Jokunen näppy on tullut omaankin naamaan hikoilun myötä, mutta häviävät sitten.
    Toivotaan,että pääset eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne täälläkin tulee ja menee mutta sais mennä pysyvästi ;)
      Tuntuu että nuo aineet tehoaa, siläl tänään ollut huomattavasti rauhallisempi nassu.

      Poista
  2. Minulla on tullut samaa reaktiota, ja se johtuu auringosta. :/ :( Itsekin olen tuota teepuuöljyä käyttänyt. Kannattaa kokeilla Punaista Maca-jauhetta (2tl -1 rkl päivässä) johonkin sekoitettuna (ostin Ruohonjuuresta), rauhoittaa myös ihoa. Biothermin mintun vihreät sekaihon tuotteet käytössä. Ja kasvovoiteena on haujustamaton Bellavita A-vitamiinivoide (apteekista). Toivottavasti ihosi rauhoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei:/ Kiitos vinkistä ♥ Mä taidan piipahtaa Ruohonjuuressa heti huomenna! Musta tuntuu että vähän on jo eilisestä rauhoittunut näiden teepuu-öljyä sisältävien tuotteiden myötä.

      Poista
  3. Olisikohan tuo aurinko osallisena näppyihin. Täälläkin jonkinmoisia näppyjä ilmaantunut muutama. Tiedä sitten mistä johtunee.
    Toivottavasti saat apua ostamistasi tuotteista.
    Mukavia toukokuun viimoisia päiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen koska nyt kun hikoilu vähentynyt, naama rauhoittunut.Tosin varmaan nää tuotteetkin vaikuttaa. Mukavaa loppukuusta sinnekin♡

      Poista
  4. Noi voihan harmi :( Toivottavasti saat tuosta apua ongelmaan. Minulla ei ole ongelmia ihon kanssa muutoin kuin, että se on todella kuiva. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jo vähän auttanut, onneksi.Mulla on talvisin kuivahko iho mutta kesällä kaikkea muuta.Mukavaa viikonlopun odotusta☀️

      Poista
  5. Mä olen nyt helteiden myötä paininut ihan saman ongelman kanssa, ja mulla pahin on rintakehä, se on ihan näppylää täynnä, yäk!! Mä olen niihin tuputellut tuloksetta ihan ehtaa teepuuöljyä, tuloksetta. Parhaiten nököjään on tepsinyt ihan Septidin, siis desinfiointiaine, se vähän kuivattaa noita näppyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Septidin voisikin olla hyvä, kiitti vinkistä😘Mullakin tää teepuuöljy kuivattanut näppyjä mut edelleen korvien alla näppyjä..en tykkää😫Mut heti huomenna desifioin.Kivaa viikonloppua💛

      Poista
  6. Mullakin pari näppyä, arg... Mukavaa viikon jatkoa ❤️

    VastaaPoista
  7. Moikka ihanuus, ja täällä ollaan, tulin hakemaan blogisi lukulistalle uuteen blogiin. Tuo ihojuttu, itse huomasin orastavan saman ongelman ja löysin ongelmaan ainakin yhden pienen jelpin: kotona tehtävä ultraäänihoito. Tilasin sellaisen vispilän ruotsista, saa myös suomesta. Lisää kollageenin tuotosta, ja sitäkautta jeesaa meitin keski- ikäisten iho- onglemia... ainakin tällainen vinkki täältä! Käytän pari kertaa viikossa ja ihan normi kasvohoitoa muuten.. yritän pikaiseen kirjuuttaa tuosta blogiin, jos jtain enemmänkin saisin faktoja kuin näin pienen... ihanaa päivää sinne <3 uusi blogi www.tsemppiäkeskiikaan.fi
    Terkuin Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä lisää!!Kaikki keinot on otettava käyttöön😁Mää seuraan sua yhteen blogiisi😍

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥