sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kolme asiaa...


Tämän haasteen nappasin Nelinan blogista ja koska näitä on kiva tehdä, tässä minun vastaukseni:)


KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

♥ Kiireetön aamu. Tein koirien kanssa reippaan lenkin kun mun miehet jäi vielä köllöttelemään.
   Kotona laitoin croisantit uuniin ja vähän marjoja ja hedelmiä seuraksi.
  Aamiainen nautittiin kiireettä yhdessä.

♥ Pitkä päivälenkki koirien kanssa ja mieheni kanssa.

♥Tänään on ollut tankkauspäivä ja oon saanut syödä niin paljon kun haluan.
   Lisäksi siirsin karkkipäivän täksi päiväksi,  joten luvassa makean päivän lisäksi myös makea ilta :)


KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

♥Olen rohkea ja rohkeus on antanut minulle voimaa ja vienyt minun mukaan moneen mukavaan

♥Olen myös määrätietoinen. Jos jotain päätän, sen pidän kuten tupakanpolton lopettamisen muutama  vuosi sitten

♥Olen erittäin empaattinen niin läheisiäni kuin vieraampiakin kohtaan


KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

♥ Perhe, läheiseni ovat minulle äärettömän rakkaita ja olen kiitollinen heistä joka päivä

♥ Ystävät, ihan parasta on ollut huomata että tosiystävien kanssa voi juttu jatkua siitä
   mihin se viimeksi  jäi, vaikka välillä olisi vuosia

♥Terveys, olen saanut selkäni kuntoon ja migreenitkin ovat hellittäneet ja olen elämänlaatua       heikentävien sairauksien parantumisesta hyvin huojentunut


 KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

♥ Päästin heti alkuvuodesta irti siitä mikä tuotti vain stressiä ja murhetta

♥ Olen myöntänyt itselleni että suurin vahvuuteni on osata olla myös heikko

♥ Lomamatka(t) joka häämöttää lähitulevaisuudessa



KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

♥ Te lukijat, ihan ehdottomasti! Vuorovaikutus on parasta ja kaikki ihanat kommentit joita olen teiltä saanut ♥

♥ Blogi on pysynyt minun näköisenä vaikka kiusaus muuttaa ulkoista tyyliä on käynyt mielessä.

♥ Kivat yhteistyöt, olen päässyt kokeilemaan tosi mielenkiintoisia tuotteita ja tavannut uusia ihania ihmisiä.

Tämän saa napata mukaansa ken tahtoo ♥

Suloista sunnuntaita,
Maicucu





8 kommenttia:

  1. Niin paljon hyvää ❤
    Parasta alkavaa viikkoa sinulle ❤

    VastaaPoista
  2. Ihanan positiivinen hyvänmielen postaus!Kiva haaste..nappaan sen mukaani ja kirjoittelen joskus viimeistään kesälomalla😊🌻🌻🌻🌻

    VastaaPoista
  3. kiva lukea näitä. Itsekin sain tuon haasteen, mutta täytyy miettiä mitä kirjoittaa...varsinkin viimeiseen kohtaan :)
    Kivaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Näitä on kyllä niin mukava lukea♥ Ihania hyviä asioita, kiva kun olet saanut selän kuntoon ja migreenikin helpottanut! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea näitä ja antaa ajattelemisen aihetta :) Vaikka on ollut nyt vähän vastoinkäymisiä, niin omassakin elämässä on kuitenkin paljon hyvää ja iloitsemisen aihetta :)

    VastaaPoista
  6. Kiva haaste ja kauniit kuvat!
    Hyvää uutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  7. Sinusta kyllä huokuu, että sydämesi on kultaa. <3 Ihana positiivisuus postaus <3

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus. Etenkin tuo kohta, että päästit jo alkuvuodesta irti siitä, mikä tuotti stressiä ja murhetta. Yksi parhaista asioista, jonka voi itselleen tehdä. ♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Facessa