Siirry pääsisältöön

Synttärihumua



Meillä on aina synttäreillä ollut tarjolla kakkua, mutta nyt tein poikkeuksen. 
Koska kakkua yleensä jää tai se loppuu kesken (todellakin tasan kaksi vaihtoehtoa),
päätin pelata varman päälle ja paistoin pellisen meheviä ja kosteita suklaapaloja 
joiden kanssa tarjoilin marjoja ja vaniljajätskiä. Loistoidea ♥

Yleensä kaikki tykkää suklaakakusta (kuin mokkapaloja ilman kuorrutetta) ja jäätelöstä, kuten nytkin.
Ja vaikka näitä jäi, ne säilyvät kohtalaisen hyvin ja loput tekee varmankin kauppaansa huomisilla kaverisynttäreillä. ajattelin laittaa näistä vielä erillisen postauksen sillä ohje on helppo, riittoisa, kananmunaton ja maidoton!


Lisäksi tarjolla oli

♥Banoffeeta
♥Fetakakkua
♥Savulohikakkua
♥Cocktailpiirakoita munavoilla
♥Suolaisia tikkuja
♥Keksejä
♥Karkkia








Olen koko kesän juonut lime tai sitruunavettä. 
Niimpä tarjosin sitä myös ja kun ei jäitä ollut, laitoin muutaman
jäisen mansikan viilentämään. Näytti kivalle!


Niin on yksi meistä taas vuoden vanhempi ja nämä olivatkin viimeiset
kotona juhlittavat synttärit.
Seuraavina kesinä onkin luvassa rippijuhlia.
Mutta nyt edessä vielä kaverisynttärit, jotka vietetäänkin meidän pihalla, sillä
luvassa on lettukestit.Hieman erilaista, aikakin meille..

Tästäpä tuli mieleeni, että minkä ikäiseksi teillä on lasten synttäreitä 
juhlittu sukulaisten/kavereiden kesken?

Maiccu

Kommentit

  1. Ihanat tarjoilut, onnittelut vielä! <3

    Innolla odotan suklaakakun ohjetta, sillä meillä asuu yksi pieni maito- ja kananmuna -allerginen lapsi, jonka synttäreitä juhlitaan ensi kuussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Hienoa jos ohje tulee tarpeeseen, laitan sen piakkoin :)
      Kakku on kyllä hyvää, melkein paranee vain vanhetessaan :)

      Poista
  2. Onnea sankarille!
    Onpas ollut upeat tarjottavat!
    Suklaakakku näyttää niin mehevältä! Nams!
    Ja lettukestit kuulostaa hauskalta!

    10-synttärit on tainut olla viimeiset kaveri juhlat. Sukulaiset käyvät synttäreillä niin kauan, kun
    lapset asuvat kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Siitä tuli yllättävän mehevä! Lettukestejä odotetaan kovasti, vaihtelua lapsillekin niiden perinteisten kotikekkereiden sijaan.
      Tuo on kyllä kiva juttu, että sukulaiset käyvät noinkin pitkään.

      Poista
  3. Mmmm...mitä herkkuja! Varmasti maistui!
    Onnea sinne ja kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Oijoi mitä herkkuja, massu sanoi kyllä nyt aika isosti kurnauskis. :) Onnea kovasti <3

    VastaaPoista
  5. Onpas teillä ollut ihania herkkuja. MEillä juhlittiin esikoista sunnuntaina ja vilske oli välillä melkoinen.
    En ole pariin vuoteen enää tehnyt peruskakkua kun se aina jää. Kun tekee juustokakun tai jonkun suklaakakun niin eipäs jää edes murusia lautaselle.

    VastaaPoista
  6. Oi, mitä herkkuja!
    Ja, onnittelut sankarille!

    VastaaPoista
  7. Oi... miten ihanat herkut!
    - Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  8. Onnea onnea. Hyvännäköiset tarjottavat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...