keskiviikko 23. elokuuta 2017

Keskiaikaista menoa ja Lutherin pidot


Poikettiin perheen kanssa elokuisena lauantaina 
Helsingin pitäjän kirkolla Helsingan keskiaikapäivässä 
sekä  Lutherin pidoissa. 
Sää suosi meitä, lämpötila hipoi +30 ja tämä päivä ennakoikin kovaa 
ukonilmaa joka saapuikin illemmalla.

Oltiin varattu klo 17 ruokailu ja mentiin paikalle 
aikasemmin jotta ehdittiin vähän kierrellä alueella, sillä kirkkopuistossa oli 
useita  kojuja, joissa myytiin keskiaikaisia tuotteita.

Tässä hieman tunnelmia :)















Jos olisi yhtään enempää ollut aikaa, olisin ehdottomasti piipahtanut 
tämän parantajan luona.
Luonnon rohtoja näytti kovasti hänellä olevan



Ruokailu tapahtui suuressa teltassa, jonne oli katettu pitkiä pöytiä ja
ruoan kanssa oli tarjolla mm Pyhän laurin olutta.
Tarjolla oli paistettuja kasviksia ja muikkuja sekä itsetehtyä makkaraa.
Kasvissyöjille lisäksi sipulirenkaita mutta oltiin valittu liha ja kala menu etukäteen.

Ruoka tarjoiltiin nopeasti ja oli ihan hyvää, tosin annoksia kokoerot olivat valtavia. 
Nimimerkki, joka sai erittäin pienen muikkuannoksen.
Käsityötähän se annistelu tietty on mutta ruokakateus voi iskea nälkäiselle ;)

"Luther" piti samalla ruokapuheita keskiaikaiseen  tyyliin ja sai
kyllä parit kunnon naurunremakat aikaiseksi, aika roisia on ruokapuheet aikanaan olleet.
Kuultiin myös keskiaikaisia lauluja.

Uskonnollisuus ei ollut syy miksi osallistuttiin mutta 
keskiaikaisuus kiehtoo.









Poislähtiessä saatiin ihastella upeaa taivasta joka enteili jo hurjaa ukkosmyräkkää.
Kaikinpuolin mukava tapahtuma.
Kiehtooko sua joku tietty aikakausi? Ootko käynyt koskaan sen ajan tapahtumissa?

Maiccu

10 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, taisi olla aika ihana häppeninki. Muakin kiinnostaisi keskiaikaiset meiningit, ehkä vielä joskus pääsen mukaan näihin keskiaikatapahtumiin joita Suomessa taitaa olla aika paljon, mää vaan olen aina väärässä paikassa oikeaan aikaan ;) Pyhän Laurin olut näyttää houkuttelevalta, taisi olla hyvääkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se, erilainen! Kävi tuuri ja varattiin liput jo hyvissäajoin joten muistettiin mennä :) Suosittelen kyllä, tälläiset tapahtumat ovat kivoja koko perheelle.

      Poista
  2. Teillä on ollut kiva päivä. Ja sattui vielä hieno ilma.
    Keskiaika markkinat on kivoja.
    Mukavaa illan jatkoa!❤️

    VastaaPoista
  3. Onpa ollut kiva tapahtuma. Ymmärrän täysin sua, en voisi sietää hetkeäkään jos kaverilla on isompi ruoka-annos kuin minulla, siinä saattaisi tulla jopa käsirysy tällaisella ruokaa rakastavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana saada vertaistukea ♥ Se oli kieltämättä tiukka tilanne!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tapahtuma varmasti!
    Meillä on täällä joulukuiset Menneen ajan joulumarkkinat. Nekin on keskiaikaiseen tyyliin toteutettu!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ne on varmaan kiva tapahtuma! Jokin siinä ajassa kiehtoo kovasti, tyyli, pukeutuminen, kaikkineen.
      Samoin sinulle:)

      Poista
  5. Varmasti kiva tapahtuma! Itseäni kiinnostaa kovasti historia. Oikeastaan kaikki historian aikakaudet kiehtoo mua. 😀
    Mukavaa loppuviikkoa! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on täällä miesväki kovasti historiasta kiinnostuneita, minä valikoidummin :) Mutta vaikkapa entisaikaan sijoittuvia elokuvia on mielenkiintoista katsoa!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥