Siirry pääsisältöön

Alkuvuoden kosmetiikkasuosikit

Tänä vuonna uusia tuotteita tulee otettua käyttöön aiempaa harvemmin, sillä uusia tuotteita tulee testattua maltillisemmin mutta julkaisen näitä suosikkeja vaikka parin kuukauden välein.

Iho on voinut nyt pakkasista huolimatta hyvin, eikä vuoden takaisesta podista ole tietoakaan ja siksi otan uusia tuotteita hyvin varovasti käyttöön, ettei se ala uudelleen reagoida. Nyt suosikeiksi noussut muutama ihonhoitotuote, Tuote jossa saa hiuksiin kivasti tekstuuria ja aivan ihana huulipuna.


GOLD:n suihkevaha on aivan loistava, sillä se tuo hiuksiin ihan pienelläkin annoksella paljon voluumia ja tekstuuria (+kiiltoa), josta on tälläiselle ohuelle hiukselle paljon iloa. Suihkevahassa on vahaa ja suihketta 50%/50% eikä tämä lainkaan tahmaa tai latista hiuksia vaan antaa ihanasti rakennetta joka pysyy hiuksissa muotoilutuotteiden avulla koko päivän. Etenkin nyt, kun oma hius on ohentunut, tämä on ollut tarpeellinen.


W7:lta löysin hieman hehkua tuovat kosteuttavan c-vitamiini seerumin, joka on ollut yllättävän kiva. Jos kaipaat edullista c-vitamiiniseerumia, niin tämä löytyy Normalista eikä hintaakaan ollut kuin muutama euro. Seerumi imeytyy hyvin ja jättää ihon kimmoisaksi.


Viime talvena käytin Madaran kosteuttavaa jellyä seerumin alle kosteuttamassa ihoa, mutta nyt löysin sille edullisemman korvaajan IVY AIA:lta, joskaan tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa. Tosin sarja on vegaaninen eikä sisällä hajusteita/väriaineita, mistä plussaa. Tämä kosteuttaja sisältää hyaluronihappoa ja niasiiniamidia. Laitan tätä aamuisin iholle, seerumin alle ja sitten lukitsen kosteuden kasvovoiteella.
 


Jos oot lukenut blogia pidempään, saatatkin tietää että tykkään kevyesti päivettyneestä ihosta läpi vuoden ja siksi suosin päivettäviä voiteita. Tämän Dermosilin Fresh Tan Day Creamin sain Dermosilin joulukalenterista ja olen voidetta sipaissut päivävoiteen joukkoon aamuisin. 
Lopputulos on hyvin kevyt mutta antaa heti tervettä väriä iholle, oon tykännyt tuotteesta hurjan paljon.


Viimeisenä Lorealin huulipuna, josta löysin aivan ihanan sävyn 453 Rose Creme
Käytän harvakseltaan huulipunaa, mutta koska olen ajoittain kyllästynyt siihen kuinka huulikiiltoa saa olla kokoajan lisäämässä, niin ajattelin että josko innostun huulipunasta jos löydän jonku kivan sävyn. Niin taisi käydäkin, sillä olen käyttänyt tätä jo vaikka kuinka monta kertaa.
Tämä tuntuu huulilla kivalta, ei kuivata ja pysyy hyvin.



Nyt olen kuullut että tuosta huulipunasta on myös olemassa todella suosittu sävy 303 joka mua vähän kiehtoo. Täältä pääset kurkkaamaan sävyn.

Mikä on sun viimeisin kosmetiikkasuosikki, jota voit suositella?

-Maikku





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...

Vanhanajan lihapiirakka

Tein Uudeksi Vuodeksi pellillisen vanhanajan lihapiirakkaa ja koska siitä tuli aivan taivaallisen hyvää, jaan ohjeen teillekin. Valmistukseen kannattaa varata tovi, mutta takaan että lihapiirakka on kaiken vaivan arvoinen. Halutessasi voit tehdä pieniäkin piirakoita, jotka voi vaikka uppopaistaa mutta itse tein pellillisen, sillä se oli helpointa. VANHANAJAN LIHAPIIRAKKA Kuori 2,5dl maitoa 25g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl fariinisokeria 7 dl  vehnäjauhoja 100g margariinia Täyte: 500g jauhelihaa sipuli hienonnettuna 5 dl puuroriisiä keitettynä 1 dl kermaa 2 rkl persiljasippua (Tavallinen tai lehtipersilja) 3 keitettyä ja pilkottua kananmunaa  2 tl Maustepippuria Oman maun mukaan voit lisätä muitakin mausteita, itse lisäsin:  Jauhelihaan jauhelihamaustetta 1 rkl, paprikajauhetta 1 tl, sipulijauhetta 1tl Täytteeseen lisäsin vielä: 1 tl sipulijauhetta, 1tl suolaa   OHJE: Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.  Lisää suola ja fariinisokeri. Alusta jauhot taikinaan. Lisää ...