Siirry pääsisältöön

Loppuvuoden kosmetiikkasuosikit

Loppuvuosi on täynnä touhua ja blogikin on jäänyt kaiken muun jalkoihin, mutta jos vielä vuoden viimeinen kosmetiikkasuosikit kuitenkin ehtisi tänne.

Mun kosmetiikankäyttö on ollut koko vuoden hyvin maltillista verrattuna aiempaan ja olen käyttänyt kertyneitä tuotteita pois ja ostanut harkiten uusia. Pääasiassa uudet tuotteet on ihonhoitoa, sillä meikit kuluu hitaasti ja tuntuu että meikkaaminenkin vähentynyt, käytän pääasiassa tiettyjä luottotuotteita. Katsotaampa mitkä on ihastuttaneet mun erityisesti nyt viime aikoina.


Hiusöljy on sellainen tuote, jota käytän useamman kerran viikossa ja tilasin tämän Wellan Ultimate Smooth Miracle - hiusöljyn syksyllä ja oon ihan rakastunut siihen. Tuoksu on ihana ja tällä saa upean kiillon hiuksiin, hiusöljy vie myös pois pörröisyyttä ja tekee hiuksista kauniin sileät.


Madaran SOS hydra kasvonaamio on ollut ihanan kosteuttava ja ravitseva voide, jota olen käyttänyt yötä vasten. Vaikka tämä on tuhtia voidetta, se imeytyy iholle hyvin ja kosteutettu tunne säilyy aamuun asti.


Mun lempiseerumit ovat koostumukseltaan aika juoksevia, hyvin imeytyviä ja kosteuttavia ja tämä Dermosilin Facial Serum hyal x4 on juuri sellainen. Tässä on hyvä hinta-laatusuhde.


Ikilalon Under eye Brightening eli silmänalusihon kirkastaja, jota tosi voi käyttää muuallakin kasvoilla eli tämä toimii neutraloijana. Tämä on tähän astisista vastaavista tuotteista paras, se levittyy hyvin, peittää tummuutta eikä jää juonteisiin. Tuotetta tarvitsee ihan pikkiriikkisen eli on super riittoisa.


Catricen Jelly Spark huulivoide on koostumukseltaan jänskä, jellymäinen ja tässä on kaunis hieman kimaltava sävy. Tästä jää mukava kosteutettu tunne.



Mitkä on sun viime aikaisia kosmetiikkasuosikkeja?

Mukavaa joulun alusaikaa💖

-Maikku



Kommentit

  1. Juurikin tuo Dermosilin pinkki tuubi! Se majailee mun uimahallirepussa, koska muovituubi, niin on kätevä ottaa mukaan. Sen lisäksi myös Dermosilin valkoisessa tuubissa oleva seerumi. Jotenkin naama tuntuu kuivemmalta uimahallireissun jälkeen, niin on järeät aseet käytössä. Ja tietty hoitovettä ennen seerumeita, että paremmin imeytyvät. Hiuspohjaan on käyttänyt erilaisia seerumeita/öljyjä , joista ei heti tietty näe, että toimivatko. Schwarzkopfin Gliss-sarjan tuote on ollut mieluinen käytettävyydeltään ja ei lähmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla just loppui tämä pinkki seerumi, mutta tykkäsin todella paljon ja tilaan lisää jossain vaiheessa. Nyt on pari muuta odottamassa vuoroaan. Dermosililla hyvä hinta-laatusuhde! Hiuspohjaa täytyy muistaa helliä, mulla myös siihen tarkoitettuja tuotteita mutta liian harvoin muistan käyttää.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Probioottinen ihonhoito

* Yhteistyössä Kauneushoitola Kaunis Elämä Miten ihana olo onkaan kasvohoidon jälkeen, kuin olisi uudesti syntynyt ♥ Teen kyllä kotona itselleni hoitoja, mutta mikään ei voita ammattilaisen hellässä huomassa tehtyä kasvohoitoa laadukkailla tuotteilla. Silloin saa vain nauttia! Kävin toistamiseen Kaunis Elämä - kauneushoitolassa, jossa Tarja teki minulle hemmottelevan probioottisen kasvohoidon ESSE-luonnonkosmetiikkasarjan tuotteilla. Kauneushoitola on Tarjan kauniin kodin yhteydessä Espoon Kuninkaisissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Hoitohuone on erillinen ja asiakas saa rauhassa riisua sillä aikaa kun Tarja tekee valmisteluita. Hoito tehdään asiakkaan niin halutessa lämmitetyllä hoitopedillä joka ainakin minun kipeälle selälle teki vain hyvää, vaikka ensin vähän mietin kuinka pysyn samassa asennossa makaamaan lähes kaksi tuntia. Tarja kyseli kuinka ihoni on voinut ja miten sitä hoidan. Koska testaan paljon kosmetiikkaa, ei ole ollenkaan itsestään selvää että...

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Lumene Valo hiustuotteet testissä

Lumenelta ilmestyi taannoin marketteihin hiustenhoitotuotteita ja olen tähän hetkeen malttanut mieleni niihin tutustumisen kanssa, mutta paikallisella Tokmannilla asioidessa päädyin ostamaan Valo-linjan hoitoaineen. Olin aiemmin saanut shampoo & hoitisnäytteet, joten saisin samalla kuvaa shampoon hoitavuudesta kun sarjaan tutustun. Kummassakin tuotteessa on samanlainen raikas sitruunaisen hedelmäinen tuoksu kuin Valo-linjan ihonhoitotuotteissa, tykkään.  Lumene Valo- shampoo ja hoitoaine lupaavat vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa. Testerishampoolla pesin hiukset kaksi kertaa. Shampoo vaahtosi todella hyvin ja pesutulos oli varsin onnistunut. Shampoo on kehitetty korjaamaan ja ehkäisemään hiusten katkeilua, samalla se hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa. Taikoja tuotteissa tekevät pohjoisen lakka, C-vitamiini ja kasvipohjainen proteiini. Lumene Valo-hoitoaine lupaa myös vahvistaa hiuksia ja tuoda kiiltoa, hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa tuoden hiuksille elinvoimaa. Samalla hoitis korj...