Siirry pääsisältöön

Maaliskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Huhtikuu on jo pitkällä ja ehdin nämä maaliskuun loppuneet esittelemään jo Instagramin puolellakin, mutta vihdoin myös täällä blogissa. Kevät on alkanut kiireisesti ja tuntuu, että blogille jää kokoajan vähemmän aikaa. Instan ja Tiktokin nopeampi syke vetää enempi puoleensa ja se vähän harmittaa, kun tiedän että siellä ruudun toisella puolella on lukijoita joille tätä sisältöä myös mielelläni luon.

Koitan nyt saada vielä huhti-ja toukokuun loppuneet tänne blogiin ennen kesätaukoa. Mutta sitä ennen kurkataan maaliskuu.


KASVOT//IHONHOITO


UOGA Frog kosteuttava kasvosuihke oli yllättävän kiva. Runsas tasainen sumu ja mieto tuoksu. Voisin hyvin ostaa uudestaan.***

EVOLE Kalaharmi puhdistusöljy oli loistava puhdistaja, sillä sai meikin poistettua hyvin ja iholle jää todella hyvä pehmoinen tunne. Ehdotonta arjen luksusta.***

Raw Perfection Raw hyaluroninhappotipat tekivät iholle taikoja, loistava kosteutus ja imeytyvyys. Vain minikoosta miinus sillä korkki oli vähän hankala käyttää, tuote itsessään täys kymppi.***

The Body Shop Edelweiss kasvovoide, ihan miellyttävä koostumus ja toimi hyvin kasvoillani mutta vähän miinusta tuoksusta joka alkoi ajan mittaan käydä nekkuun. Tykkään, että kasvojen ihonhoito on hyvin miedosta hajustettua. Siksi ei jatkoon*

NIVEA misellivesi jättikanisterissa :D Ei vaan, tämä ei meinannut loppua millään vaikka se oli kylppärissä perheen yhteiskäytössä. Ei kai siinä mitään vikaa ollut, mutta joskus liian isot tuotekoot ovat huonosta.*


MEIKIT


FILORGA OXYGEN Glow cc-voidetta olisin halunnut rakastaa, koska sarja on täynnä ihan huikeita tuotteita mutta tämä ei viihtynyt ihollani vaan alkoi rullata kerta toisensa jälkeen joten oli pakko luovuttaa. Harmi.*

Essence huulikiillot, näitä mulla on useita eri sävyissä ja perushyvä huulikiilto jossa vähän sävyä mutta paljon kiiltoa.***

Catrice Cosmeticsin huulikiilto Fake Lips oli vähän tylsä, sitä tuli hylsystä huonosti ja tuoksu oli tunkkainen.*

Maybellinen FIT me primerista tykkäsin kovasti. tätä riitti pieni määrä ja se tasoitti ihoa hyvin ja loi hyvin hillityn hohteen.***


Avokado kangasnaamio joka lupaili kirkastaa ihoa. Siitä en tiedä, mutta ihan kiva kosteutus.**


VARTALON HOITO


The Body Shop PUMPKIN SPICE vartalovoi oli hyvä talvella, kun iho oli kuiva mutta ehdin jo kyllästyä voimakkaaseen tuoksuun. Muutoin oikein passeli.**

FLUFF vartalojugurtti taas oli hyvinkin ohutta ja sopisi parhaiten kesäiholle. Voisin ostaa uudestaan, mutta eri tuoksuisena.**

The Body Shop mango käsivoide oli taivaallinen. Tässä oli kaikki:tuoksu, ravitsevuus, pehmensi kädet nopeasti ja ihan heittämällä käsivoiteiden parhaimistoa.***

Lumene suihkugeeli oli myös todella hyvä, ihoa hellivä ja miellyttävän tuoksuinen. En muista koska oon viimeksi ostanut Lumenen suihkutuotteen, joten tämä oli iloinen yllätys.***

HIUSTENHOITO

MJUUK hiuskiinne tuoksuu karkilta ja siinä on hyvä pito.***

OGN keratiinia sisältävä hoitoaine tuoksuu ihanalta ja on hoitava, mun hiukset tykkää ja tästä tuli uusi luttotuote.***

BY NOOR-sarjasta olenkin kertonut täällä ja täytyy sanoa yhteenvetona, että oikein hyvä hinta-laatusuhde mutta jäin kaipaamaan ehkä jotain raikkautta tuoksuun.**



Vaikka taas oli paljon kaikenlaista, vain 16 täysikokoista tuotetta ja 4 minikokoa joten määrä on jälleen laskeva mikä hyvä. Eihän näillä määrillä varmasti kenellekään ole väliä, mutta koska oma tavoitteeni on saada kulutusta laskemaan niin tämä seuranta on mielenkiintoista. Onnistunko nykyisillä meikkaus, ihon-, vartalon ja hiustenhoitorutiineilla vähentämään.

Koitan jokaisen mielenkiintoisen tuotteen kohdalla miettiä kaksi kertaa tarvitsenko oikeasti. Tulenko välttämättä käyttämään sitä kokeilun jälkeen lainkaan ja se ratkaisee ostopäätökseni.

Onko siellä muita, jotka seuraavat kosmetiikan kulutustaan?


-Maikku


Kommentit

  1. Mahtavaa, että sulla on vähentyny loppuneet! Yritän samaa ja nytpitäis yrittää hillitä ostamista! Tammi ja helmikuu meni hyvin, mutta maaliskuussa molemmat eli loppuneet ja uudet oli ihan järkyttävät. Onneks mennään kesää kohti, niin tarvii kaikkea kosmea vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ei saisi ostella mitään muuta kuin käyttökosmetiikkaa joka kuluu nopeasti eikä lainkaan jemmaan. Aina ei onnistu :D Mutta kiva kuulla, että muillakin vastaavia projekteja käytössä. Ihanaa kevättä!

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustikka-puhdistusöljyvoide- Flow Kosmetiikka

 *Tuote saatu Ruohonjuuri Kamppi Ette usko, kuinka mä olen odottanut että pääsen testaamaan tätä Flow Cosmeticsin Balm to milk cleanseria eli mustikka-puhdistusöljyvoidetta. Tätä on kovasti kehuttu ympäri somea ja odotukset oli itsellänikin korkeat. En ole balmia käyttänyt ennen puhdistuksessa, joten kokemus on sisänsäkin uusi ja näitä ei kovin montaa markkinoilla näyttänyt nopealla silmäyksellä edes olevan. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ihon puhdistus on tärkein ihonhoidon vaihe. Vaikket mitenkään muuten hoitaisi ihoa, niin tee puhdistus huolellisesti. Iho tulisi puhdistaa aamuin illoin, sillä vaikka ei uskoisi, niin yöllä iho aktivoituu eniten ja siitä irtoaa epäpuhtauksia  jotka kertyvät sitten ihohuokosiin odottelemaan aamupuhdistusta. Ihon puhdistukseen riittää hellävaraiset, mutta tehokkaat tuotteet ja tärkeintä onkin löytää juuri omalle iholle sopiva puhdistustuote tai tuotteet. Olet löytänyt oikeat tuotteet kun iho ei kiristele pesun jälkeen. Mustikka-puhdistusöljyvoid...

Blogi 2-vuotis synttäriarvonta

Kiitos just sulle♥ Mansikoita ja vaahtokarkkeja blogini täyttää tänään KAKSI-vuotta🎉 Oon ihan liikuttunut, kun mietin blogin kaksivuotista taivalta. Empä olisi arvannut kaksi vuotta sitten, että blogilla on tänään näin paljon lukijoita, facebook-tykkääjiä  ja instaseuraajia. Ihan mahtavaa. Olen niin kiitollinen jokaiselle teistä, että ootte jaksaneet viihtyä blogini seurassa ♥ Tämä "harrastus" on poikinut paljon hyvää. On ilo viettää hetkiä teidän ihastuttavien blogien äärellä, olen päässyt tekemään yhteistyötä useankin tahon kanssa ja päässyt jakamaan pieniä arkisia hetkiä omasta elämästäni teille kaikille. Siispä tahdon ilahduttaa teitä vaihteeksi arvonnalla, jonka olen kustantanut ihan itse. Synttäriarvonnassa voit voittaa suloisen Eccencen käsivoidesetin, jossa kolme eri tuoksuista käsivoidetta, geelilaput silmänalusille ja luomu maitosuklaata ♥ ♥Synttäriarvonta on kaikille blogini lukijoilleni, eli olemalla blogin kirjautunut lukija voit saada yhd...

3 -vuotis Synttäri Arvonta

💜KIITOS💜 Aika tarkalleen kolme vuotta sitten julkaisin ihan ensimmäisen blogipostaukseni. Sen voit lukea täältä . Paljon on tapahtunut näiden vuosien aikana ja blogikin on muuttunut hieman selkeämmäksi alkuajoista ja hioutunut näköisekseni. En voisi enää kuvitella elämääni ilman teitä, lukijoita ja blogisiskoja,  en myöskään ilman blogia. Joskin se lisää jonkinverran somessa viettämääni aikaa,  mutta joka hetki on sen arvoista.  Tästä saan niin paljon ♥ Haluan siis kiittää jälleen kerran teitä Ihanaisia siellä ruudun toisella puolella, jotka uskollisesti viihdytte blogini parissa kuukaudesta toiseen ja järkkäsin  viime vuosien malliin synttäriarvonnan vain teille ♥ Tällä hetkellä facebookissa on päättymässä Oriflamen kasvojenhoitosetin arvonta ja  sinne tulossa ensi viikolla ihan omansa, facebook-tykkääjien arvonta sekä instaan omansa joten nyt tulee arvontaa joka tuutista. Koska jokaisella kanavalla on omat seuraajans...