lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kesäkuulumisia


Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä. 
Tehtiin lomareissu Alanyaan ja viime viikon vietin kuntoutuksessa selän takia.
On ollut aikamoista haipakkaa, mutta nyt elämä onneksi hetkeksi rauhoittui.

Kahden viikon poissaolo kotoa on mulle todella outoa ja poikkeuksellista, 
josta ei lasketa että olin välissä peräti yhden yön kotona ja piipahdin viikolla
 rapsuttamassa koiria ja tuomassa kotiin pyykkiä.

Reissuelämä ei kyllä sovi mulle pidemmän päälle, vaikka kivaa olikin.
Yöunet jääneet vajaiksi ja nyt on ihana vain olla, keskittyä omaan pieneen kuplaan
ja kotiaskareisiin joita en ole kahteen viikkoon päässyt tekemään.

Kuntoutusryhmä oli kyllä loistava ja jos nauru pidentää ikää,
sitä tuli monta vuotta lisää:)

Puitteet ja maisemat olivat kauniit, sopivasti 
maalaisromanttista henkeä ja kuntoutuksen osalta meininki oli aivan mahtavaa.
Seuraava jakso sitten syksyllä.

Tässä tunnelmia.











Nuo yllä olevat tuolit olivat aika komeat, ovatkohan olleet 
aikanaan kartanon
isännän ja emännän käytössä. 
Todettiin, että nykyajan kartanoihin kuitenkin
auttamattomasti liian isoja.

Miehellä alkoikin nyt kesäloma, eli nyt olis tarkoitus pakata 
koirat ja pojat autoon suuntana kesämökki.

Mitä sinne kuuluu? Joko kesäloma alkanut?
Kiinnostaisiko teitä kuulla tuosta kuntoutusviikosta enemmän?

Ihania aurinkoisia kesäpäiviä ♥

Maikku





18 kommenttia:

  1. Ihan samanmoisesti ajattelen itsekin, että aina on kiva lähteä reissuun, mutta muutaman päivän poissaolo kotoa riittää. Sitten on jo ihana tulla kotiin ja palata tavallisiin arjen touhuihin.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Pieni irtiotto arjesta ja kotonaolosta on piristävää ja sitten kotoilukin taas maistuu. Teillä on ollut varmasti ihana loma Alanyassa. Olen itse ollut kerran tuollaisessa kuntoutuksessa ja ne ovat kyllä ihan huippu hienoja juttuja. Kaunista on siellä ollut, hyvää ruokaa ja ilmiselvästi ihan parasta seuraa. Mukavaa viikonloppua ja ihanaa mökkilomaa teille, Maikku ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jaksaa taas ka etenkin kun olen kotona viettinyt viimeisen vuoden aikana paljon aikaa.
      Kuntoutus oli kaikinpuolin hyvä kokemus🤗

      Kiitos Kristiina❤

      Poista
  3. Sama täälläkin; mun mielestä max. viikon poissaolo kotoa lomailun merkeissä on ihan jees, mutta pari viikkoa on aivan liian pitkä aika mulle. Mietin tässä, että lapsena meidät lähettiin yleensä koko kesäksi mummun hoiviin, eikä se silloin tuntunut ihan mahdottomalta, mutta nyt ei kyllä onnistuisi viikkotolkulla vieraissa nurkissa;)
    Olisi kiinnostava tosiaankin kuulla tarkemmin kuntoutuksesta. Paikka näyttää aivan huikean kauniilta... luulen, että tiedän mistä paikasta on kyse;)
    Ihanaa viikonloppua Maikku<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös viettänyt lapsuuden kesät mummon hoivissa, tosin mökillä.Siellä oltiin koko kesä.

      Kyllä viikko kerrallaan pois kotoa sopii mullekin paremmin kuin kaksi.Ja eri asia viettää perheen parissa mökillä lomaa kuin reissata, vaikka mukavia kumpikin.

      Mä kirjoittelen kuntoutuksesta tässä piakkoin😊

      Ihanaa viikonloppua myös Sari❤

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja kivoja kesäkuulumisia.
    Kesälomaan on vielä tovi, mutta juhannus onneksi katkaisee vähän putkea.
    Kepeitä kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kesä vaikkei olis lomaakaan, mutta parhaat kelit on usein vasta myöhemmin.

      Ihanaa juhannuksen aikaa❤

      Poista
  5. Sulla ollut ohjelmantäyteinen alkukesä.
    Nyt kohti juhannusta ja nautitaan lämmöstä sekä auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sattui ihan perätysten.

      Näin me tehdään, onneksi on lämmintä❤

      Poista
  6. Ihania kuvia. Reissussa hyvä, kotona paras. Ihanaa päivää. ❤️🤗❤️

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniita kuvia! Kerro vaan lisää kuntoutuksesta. Ihanaa mökkireissua teille <3

    VastaaPoista
  8. Reissussa on ihan mukavaa, mutta aina on niin ihana palata takaisin kotiin.
    Se oma sänky! <3
    Mielelläni kuulisin kuntoutuksesta lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomasn, oma sänky on paras eikä vähiten selän takia.

      Kiva että kuntoutus aihe kiinnostaa😊

      Poista
  9. Kerro vaan lisää kuntoutuksesta. Kukkien keskellä olet ollut☀️🌹Ihanaa juhannusviikkoa sinulle☀️☀️❤

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥