sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Pollo limonello


Sunnuntaita ♥
Palattiin tänään minilomalta Tallinnasta, jossa oltiin miehen kanssa kaksin.
Palaan tunnelmiin tuonnempana mutta tänään jaan teille kivan uuden reseptin jonka löysin.

Aina välillä on kiva kokeilla jotain ihan uutta reseptiä.
Meillä syödään hyvin pitkällä lasten ehdoilla eli niitä ruokia joista pojat tykkää, 
mutta joskuskuitenkin kaipaa uusia makua myös kotikeittiöön.

Koska spagetti on lasten makuun ja kana myös, kokeilin Pollo limonelloa.
Ohje on suhteellisen helppo ja siinä on pientä twistiä arkisiin makuihin.



POLLO LIMONELLO
 https://www.idealista.fi/strictly-style/2013/06/pollo-limonello/
*Suikaloi broisku ja paista suikaleet, lisää lopussa sipuli ja cayennepippuri.
*Lisää kerma , kurkuma, valkosipulinkynnet, inkivääri (itse jätin pois),
sitruunan mehu ja hunaja ja hauduta pienellä lämmöllä n 10 min.
*Lisää lopuksi luonnonjugurtti ja suolaa.

*Sekoita spagetti ja kastike keskenään.
*Lisää  päälle tuoreita yrttejä kuten lehtipersiljaa ja ihanan maukasta pecorinoa.

Spagetti kannattaa laittaa kiehumaan sen jälkeen kun broilerinsuikaleet on paistettu,
niin valmistuvat samaan aikaan.
Kuohukerman korvasin ruokakermalla ja hyvältä maistui.
Inkiväärin jätin pois koska en siitä ruoassa niin välitä.



Meillä ruoasta tykättiin, raikas mutta hieman kermainen ja
ihan uusia makuja kera vanhojen tuttujen.

Onko Pollo limonello ennestään tuttu? Tykätäänkö siellä pecorinosta?
Sehän on aika vahvan hajuinen ja makuinen joten jakaa varmaan mielipiteitä :)

Maiccu

7 kommenttia:

  1. En ole maistanut, mutta näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Nam! Kuullostaa niiiin hyvältä! Sitruuna antaa ruokiin mukavan keveän raikkaan maun.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa herkulliselta.
    Välillä on niin kiva kokeilla uusia reseptejä.
    Ihanaa alkavaa viikkoa!❤❤

    VastaaPoista
  4. Nam, kuulostaa kyllä hyvältä! <3 Mä rakastan kaikki pastoja, mutta nyt tän vuoden puolella en oo syönyt kuin muutaman kerran .. on tehnyt kropalle ihan hyvää tarkkailla mitä syö.. mutta voipi olla,että vois viikonloppuna tehdä tällä reseptillä! ;)

    VastaaPoista
  5. Näyttää hyvältä!
    Mukavaa uutta viikkoa Maiccu! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥

Facessa