Siirry pääsisältöön

Tekstit

Viikon varrelta, marraskuu

Pitkästä aikaa viikon varrelta postaus Tällä viikolla olen... ♥ Virittänyt jouluvaloja ♥ Ollut todella väsynyt  ♥ Aloittanut aamut Berocalla ♥ Kulkenut  autolla töihin ♥ Kieltäytynyt suklaasta ♥ Huoltanut kynnet ♥ Ostanut joululahjoja ♥ Trimmannut Danan ♥Tavannut vanhan ystävän ♥ Käynyt hemmottelevassa 1,5h kasvohoidossa ♥ Palannut ajatuksissa monesti lapsuuteen  ♥ Ihastunut puutarha Jasminiin (kukka)  ♥ Ihmetellyt miten voi työpäivän mahtua niin paljon  ♥ Juonut glögiä  ♥Ollut kiitollinen, kun mies lomaillut  ♥Tullut siistiin kotiin, jossa lapset ja koirat ruokittu &ulkoilutettu Onko siellä ollut hyvä viikko? Tunnelmallista perjantai-iltaa♥ Maiccu

Rommisuklaakakku

 Jos rakastat suklaakakkua ja vaikkapa sacherkakku vie kielesi,  tässä sille vahva kilpailija- rommisuklaakakku ♥ Miehen toiveesta leivoin hänelle tämän synttärikakuksi,  vaikka hieman epäilin kykyjäni sillä minkäänlaista tryffeliä en ole ikinä ennen tehnyt  ja ohje vaikutti vähän työläältä. Kun kakkupohjan paistoin edellisenä päivänä, ei Pääpäiväksi jäänyt  kuin tryffelin valmistus ja kakun täyttö sekä kuorrutus ja koristelu.  Eikä se lopulta ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin aluksi kuvittelin. Ohje on sen verran pitkä kirjoittaa, että jaan teille linkin siihen,  alkuperäinen löytyy Herkkusuun sivuilta: Rommisuklaakakku Kakku oli myös leikatessa kaunis sisältä. Lisäsin ohjeeseen prkin aprikoosimarmeladia jota levitin kostuksen jälkeen kahteen kerrokseen tryffelin alle. Maistuisko sulle? Mikä on sun suosikki kakku? Maiccu

5 asiaa minusta

Kaikenlaisia haasteita on taas blogistaniassa liikkeellä ja tämän nappasin ihanasta Lipsticklove -blogista. Kuvat muistoja Alanyan reissuilta♥ 5 MAATA JOISSA OLEN KÄYNYT -Malta -Turkki -Ruotsi -Viro -Praha 5 HAJUVETTÄ JOTKA OLEN OMISTANUT -Escada Joufyl -Vercase Brigth cystal -Dior Poison -D & G The one -Paco Rabanne i million 5 PAIKKAA JOSSA OLEN ASUNUT -Vantaa -Helsinki 5 RUOKAA JOISTA PIDÄN -Tortillat -Tacot -Jauhelihakastike &spagetti -Lihapullat & perunamuusi -Kiinalainen valkosipulikana 5 MIELEENPAINUVINTA PÄIVÄÄ -Lapsieni syntymät -Ekat treffit Mieheni kanssa -Hääpäivä -Danan kotiutumispäivä -Tämä päivä 5 TAPAHTUMAA/PÄIVÄÄ, JOITA ODOTAN TÄLLÄ HETKELLÄ - Ensi viikonloppua jolloin tapaan Danan kasvattajan pitkästä aikaa -Marraskuun loppua jolloin istutaan iltaa ystävien kanssa -Joulukuun 9 jolloin tyttäreni valmistujaiset -Joulukuun puoliväliä ja Tallinnan reissua ystäväpariskunnan kanssa -Jouluaattoa perhee...

Messuhumua

Voi että mä tykkään messuilusta :)  Tänä vuonna Elmo-messut vaikutti lauantain osalta ainakin suht rauhallisilta  ja joka paikassa pystyi kulkemaan ja eläimiäkin näki. Tällä kertaa lähdettiin koko perheen voimin ♥ Käytiin etsin Metsä-puolella ja sieltä siirryttiin kohti  Maaseudun kautta kohti Kädentaitoja. Valion pisteellä muuten oli lehmä jotka sai lypsää,  ei oikea mutta hauska idea! Aika paljon oli lahjaideoita, syötäviä herkkuja ja suklaatakin olis saanut monenlaista.  Näissä oli kiva ajatus, suklaan kääreessä oli mietelause   ja jokaiselle löytyisi  palaan suklaata oma tekosyy ;) Varpaanvälivillasta en oo ennen kuullut mutta sitäkin olis nyt ollut :D Somasti pussukassa ♥ Maaseudun eläimiä oli paikalla useitakin lajia: Lampaita, hevosia, alpakoita, kanoja, strutseja ja kalkkunoita. Vähän ne kyllä säälitti, sillä meteli oli aikamoinen eikä iso  messuhalli ihan oikea paikka ole...

Messulipun voittaja ja perjantaitunnelmia

Tällä viikolla ei ole ollut tekemisen puutetta ja ihan yllätysvieraskin saatiin, kun mun isä piipahti yökylään ♥ Yllärivieraat on nykyään harvassa. Nyt olen ansaitusti käpertynyt sohvannurkkaan odottamaan että sauna lämpenee ja sitten ehkä lasillinen ja hetki Netflixiä ennen nukkumattia.🍷 Poikkesin kauppareissulla BodyShopissa ja sieltä löytyi SuperIhana  sesonkituoksu Frosted berries🍒 ♥  Ostin sarjan suihkusaippuan ja testaan sillä pystynkö käyttämään.  Migreeni tosin ollut aisoissa(kerron myöhemmin mitä on tapahtunut) ja jos,  niin sitten voi kokeilla bodylotionia tms.  Mutta tää tuoksu on taivaallinen, kumpa voisin tuoksutella sitä  sullekin tän postauksen myötä :) Huomasin samalla että kauppoihin oli tosiaan tullut joulu, jopa amarylliksiä mutta tyydyin perjantaikimppuun🌺 Jostain syystä meidän traakkipuut ovat tehneet syksyn myötä kuolemaa ja jouduin toisesta nyt luopumaan. oli kellastuttanut kaikki lehdet ...

Pika messulippuarvonta ELMA-messuille

Hei Sinä :) Hurjaa lentoa koko viikko ja Melkein unohtanut koko messut. Nyt viime tipassa  tulisi Pika-arvonta yhdelle messulipulle. Messuillahan on tänä vuonna: ♥ELÄMÄÄ ♥ELÄIMIÄ ♥OSTOKSIA Mukana on ELMA-maaseutumessut, Metsä, Kädentaito, Outlet Expo ja Lemmikki ♥ Kuva:http://elma.messukeskus.com/ Lisää messuista voit kurkata täältä : Osallistua voit kommentoimalla oletko kissa vai koiraihminen ;) Kaikille kommentoijille 1 arpa ja arvonnan suoritan jo huomenna perjantaina klo 18. Lippu on sähköinen ja lähetän sen voittajalle sähköpostiin,  lisääthän kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi. ArpaOnnea, Maiccu

Marraskuun Betteboxi

Tupsahtihan se kauneusboxi tässäkin kuussa, ehdin jo hieman odottelemaankin.  Olen nyt toista vuotta tilannut boksia ja ns.pitkäaikaistilaaja.  Nyt kun ekaa kertaa piti saada pitkäaikaistilaaja yllätyslahja,  tulikin viesti että se oli unohtunut lähettää osalle, heh.  No tulee perässä mutta kyllä mua hieman ihmetyttää kuinka Bette Boxilla asioita  hoidetaan kun näitä boxin postitus tai tuotteen   puuttumiskömmähdyksiä sattuu tasaisin väliajoin? Mutta asiaan, eli marraskuun boxiin:)  Loppuvuodesta on jos jonkinlaista juhlaa ja se   oli marraskuun Bette Boxissa otettu huomioon. Täynnä tuotteita joilla voi viimeistellä itsensä juhlakuntoon, mitäköhän ne voisi olla... ISADORA NATURAL MATT OIL-FREE MEIKKIVOIDE Saatavana Sokos, Stocka ja suurimmat Prisamta ja Cittarit (ovh n.22€/35ml) Puolipeittävä meikkivoide jättää mattapinnan ja sopii kaikille ihotyypeille. Tuote on öljytön, hoitava ja se koste...