keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Dietti 4,5 viikkoa

Aivan ihana aurinkoinen kevätpäivä, ihan sai silmiä siristellä kun olin koiran kanssa ulkona. 

Aurinkolasit onnistuin tietty jättämään kotia ja kun ne kotona löysin huomasin että toinen nenäpielustuki vai "mikäsenniminytolikaan" oli hävinnyt!?

Ei auttanut muu kuin lähteä kylille uusia ostamaan, sillä auringosta saan taatusti hedarin tai pahimmillaan migreenin eli se ei ole leikin asia. Silmissä on muutakin vikaa ja silmälääkäri on kieltänyt ulkoilun ilman arskoja etenkin keväthangilla!



Mutta ihan pakko oli kuva ottaa kun kävelykadutkin ihan sulat, jee! 
Jopa ensimmäiset krookukset olivat nousseet mutta oli niin paljon maatumatonta pökälettä siinä ympärillä etten viitsinyt kuvailla :D



On varmaan "se" aika kuukaudessa tuloillaan kun vain herkkuja tekis mieli ja tää salaatin syöminen tökkii pahasti. Eilen olin jo avaamassa lipaston laatikkoa jossa karkkia, mutta samaan aikaan kävi ulko-ovi ja mies tuli kotia, työnsin laatikon kiinni ja tunnustin miehelleni heikon hetkeni. Helpotti. 

Tein päivälliseksi couscous-salaattia ja kaveriksi paistoin kanaa. Ihan jees, mutta olisin voinut maustaa enemmän. Tosin sitä voi "jatkaa" vielä ja taidan puristaa valkosipulinkynnen joukkoon.

Jätin kirsikkatomaatit pois koska ne menee vetisiksi ja salaattia tulee sen verran reilu annos että en enää kolmantena päivänä halua syödä niitä vetisiä tomskuja vaan lisää ne valmiiseen annokseen.
Mulla muutenkin vähän kuivempi versio koska en lorottele nyt öljyä ja salaattikuutiot niitä 3% :)

Tässä reseptia jota voit tuunailla oman maun mukaan :

http://www.k-ruoka.fi/reseptit/couscous-salaatti/



Oli mulla kuva valmiista salaatistakin mutta onnistuin kadottamaan sen, ups !

Mutta selvästi vaikeampi viikko kuin aiemmat :/ Silti jotain positiivistakin, kävin ostamassa uudet jeggissit ja vaikka ne siis joustaakin reilusti niin mä mahduin kokoon S :D Samanlaisia pökiä jo parit ennestään ja kokoa M, koska antavat aikalailla periksi ja löystyvät käytössä, niin oltava napakat ja nää on just sellaiset!  Ja nämä siis Cubuksen jeggins Janet, suosittelen jos etsit napakoita ja edullisisa jeggareita 25€ :)Vuoden vaihteessa kun viimeks sellaiset ostin, piti ottaa M koska en ässään mahtunut. Jotakin sentään tapahtunut!

Happy,

Maiccu

4 kommenttia:

  1. Kevätaurinko on todella huikea juttu, pitää olla varovainen. Kävipä pari viikkoa sitten leffaan mennessä niin, että lähdin stadiin aurinkolaseilla ja kotiin jäi prillit, joten katsottiin sitten leffaa aurinkolaseilla. ;) Zemppiä diettiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä muistan lukeneeni siitä :D Mulle on käynyt noin myös, mutta toki vain kotioloissa. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :)

      Poista
  2. Sattuipas mies sopivasti tulemaan kotiin. :D mullaki tänään tökkiny ruoka, en tiedä sit johtuuko lepopäivästä, kun ei liiku niin ei nälkäkään samalla tavalla tule..

    Niin ja onnea pienemmille pöksyille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :D Ja kiitos, kyllä ilahdutti mutta vielä matkaa tavoitteeseen, ne "the housut" eli tavoitehousut ei mee vielä kiinni ;)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa