sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Diettipäivät 19&20

Ihan hunningolla oltu kaksi päivää ja nyt paluu ruotuun ja arkeen :D No ei nyt ihan hunningolla mutta rennosti otettu, syöty hyvin muttei viikonloppu sentään ihan pelkkää mättöä ole ollut! Tästä se perjantaina alkoi :D



Kerron muita kuulumisia enemmän ensi viikolla, nyt vain lyhyesti diettikuulumiset. 
Totta puhuakseni kingkongeja mutustelen parhaillaan :D Mutta, en oo yhtään namia syönyt viikonloppuna mikä olosuhteet huomioiden ollut lähes Ihme! Koska kuitenkin vielä viikonloppu ja olen yhden namipäivän viikossa itselleni luvannut, sen myös pidän.

Mutta vaikka en ollut kotona, koitin syödä mahdollisimman oikein eli banaaneja ja proteiinipatukoita kulki käsilaukussa ja muistin niitä jopa syödä.



Tänään kotona terveellistä pöperöä, vaikken millään olisi jaksanut kokkailla. Eilen tuli käveltyä sen verran paljon, että selkä tykkäs huonoa ja jouduin ottamaan taas kunnolla troppia :) 
On kyllä kurjaa kun liikkuminen näin rajoitettua, tykkään kävellä ja lenkkeillä ja sen tajuaminen ettei se nyt ole  vieläkään kaikissa mittapuissa mahdollista, ottaa koville. Hermosärky on sellaista jota on vaikea sietää, nukkumisesta tulee vaikeaa ja liikkumisesta myös.

No miten tämä liittyy ruokaan - lääkkeet vievät ruokahalua ja väsyttävät, viimeiset kolme viikkoa kun olen kokoajan voinut lääkitystä vähentää ja olin jo viikon verran lähes ilman. Mutta näillä koivilla ja voimilla mennään.

Tässä hieman vilautusta viikonlopusta ja eilisestä aamiaisesta, ei nyt kuitenkaan ihan epäterveellistä ja joskus on ihana nauttia pitkästä aamiaisesta.





Huomenna taas jännä aamu, yhtään en tiedä kuinka viikonlopun syömiset ovat vaikuttaneet tulokseen. Jänskättää :)

<3 Maiccu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on minulle tärkeä -kiitos kun kommentoit ♥

Facessa