sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sunnuntain supinoita

Iltaa ystävät, mitä kuuluu ruudun sille puolelle?

Täällä siirtyi haaveilemani luistelut, sillä sitkeä flunssapöpö pitänyt mut levossa.
Lääkäri määräsi mykkäkoulua kun ääni lähes poissa, kurkunpää tulehtunut.
Kaakaota  &  inkiväärijuomaa lipitelty litrakaupalla.
Peruuntui kiva kyläilykin, mutta onneksi on uusia viikonloppuja.
Eilen olin jo parempi ja se kostautui tänään :/

Tänä aamuna iloa tuotti aamukahvilla ihanat Namasten sämpylät joihin lisäsin porkkanaraastetta,
parani kyllä entisestään ja mielettömän kiva rapsakka kuori.


Tein meille ruoaksi tacojauhelihapiirakan, siinä on sen verran potkua että maistuu vaikkei mitään maistaiskaan:D Piirakkapohja löytyi pakastimesta ja pohjan päälle laitoin salsaa, tacomaustettua paistettua jauhelihaa, suippopaprikaa, juustokastiketta, ranskankermaa ja juustoraastetta
 (vähän persiljaa).
Kyllä oli tuhtia tavaraa, ihan Äijäruokaa ja mies tykkäsi ♥ Lisukkeena oli salaattia.




Loppuilta meneekin taas sohvannurkassa  töllötellen. Ääni ei kestä puhumista, joten hyvä syy viihdyttää itseä Netlixillä. Kerroinko jo että löydettiin tosi koukuttava sarja, Homeland-Isänmaan puolesta, kannattaa katsoa!

Onko sulla joku hyvä leffa/sarja jota Netflixistä suositella?

Kunhan tokenen, niin ensi viikolla luvassa vähän erilaista postausta ja arvonta ♥
Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

Maiccu

30 kommenttia:

  1. Tänään juuri mietin, etten ole leiponut yhtään mitään tai jos juustopiirakkaa ei oteta laskuun, kun sehän on melkein kuin ruokaa :)
    Täytyisi tehdä ryhtiliike, mutta kun mies-henkilö on taas jollain laihiksella, niin leivonta on pannassa :/ No kohta se laihis loppuu kuiteskii...;)
    Paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ymmärrän. Mullakin jäis leipominen minimiin jos mies ei mun leipomuksia söis.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä niin herkulliselta tuo sinun "äijäruokasi". Maistuisi varmasti minullekin. Toivottavasti flunssasi helpottaa :) Mukavaa sunnuntaita!!!

    VastaaPoista
  3. Ruoat näyttävät todella herkullisilta!!! Koitahan saada itsesi kuntoon <3

    VastaaPoista
  4. Nam mitä herkkuja!
    Piirakka kuulostaa niin herkulliselta!
    Pikaista paranemista Maiccu!❤️

    VastaaPoista
  5. Voi harmi! Nyt on noita tauteja liikkeellä! Toipumista sinulle!
    Netflixistä viimeksi katsoin Keskustytöt-sarjan. Siinä kivasti romantiikkaa ja jännitystä!
    Leppoisaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuntuu olevan.Keskustytöt onkin käynyt mielessä, laitan korvan taa...kiitoss ♥

      Poista
  6. Voihan harmitus, mutta on ihania herkkuja ja Putouksen ihana Tanhupallokin haluaa isona perunaksi <3 Nyt annat itsellesi luvan levätä, parane pian Maiccu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanhupallo oli ihan paras, niin voittaja :D Paranemistoivotukset ovat tainneet tepsiä :)

      Poista
  7. Sairasteleminen on kyllä ihan per...
    Nyt vain lepoa ja kuumaa. Mie niin tykkään modernista perheestä, oletko sitä katsonut.

    VastaaPoista
  8. Ihanat leipomukset. :) Paranemisia!

    VastaaPoista
  9. Makoisan näköisiä herkkuja<3
    Puhumiskielto on kyllä haastava juttu. Pikaista toipumista:)
    Löysin joululomalla Netflixistä ranskalaisia rikos-/jännityssarjoja, jotka olivatkin todella koukuttavia esim. Jäätynyt vaara ja La Mante.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on haastavaa:D Etenkin kun suu ei meinaa jostain syystä pysyä silloin millään kiinni.Jäätynyt vaara onkin katsottu mutta LA Mante on uusi, kiitos :)

      Poista
  10. Toivottavasti saat itsesi pian kuntoon. Herkullisen näköinen piirakka.

    VastaaPoista
  11. Ihania herkkuja teillä taas! Pikaista paranemista sinne! :)

    VastaaPoista
  12. Ihania herkkuja!Tuo puhekielto ei olekaan ihan helppo juttu:) Toivottavasti paranet pian♥

    VastaaPoista
  13. Hus, pöpö! Toivottavasti pian helpottaa! ❤️
    Nam, mitä herkkuja teillä siellä ollut!
    Viikonjatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpö ymmärsi pikkuhiljaa paeta :) Olihan meillä juu vähän herkkuja, lohtuherkkuja :)

      Poista
  14. Ihania herkkuja! <3 Toivottavasti voit jo paremmin! <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥