lauantai 21. lokakuuta 2017

Lauantaitunnelmia ja Viini&Ruoka messuille lippuarvonta

Heippa Ihanat ♥

Aivan ihana pakkaspäivä ollut tänään, 
aamulla maa kuurassa ja tytöt pääsi ulkoilemaan uusissa shoftshell puvuissaan. 
Onneksi ne oli hankittuna, sillä kylmä tulee aina muka yllättäen.



Tänään käytiin vähän ostoksilla, tyttärelle löytyi valmistujaislahja ja 
pari joululahjaakin saatiin hankittua. 
Olisin halunnut päästä Jenni Vartiaisen konserttiin joulukuussa 
mutta ei ollut enää kuin hajapaikkoja joten tein kompromissin miehen kanssa ja 
mennään Raskasta Joulua konserttiin kun se sopivasti meidän synttäreiden välissä.
 On se kyllä jännä miten nopeasti liput myydään, ottaen huomioon kuinka kalliita ne ovat!

Ihastelin Stockalla joulukoristeita, niin ois tehnyt mieli jotain hankkia 
mutta meillä on ennestään ihan kivoja eikä niitä edes tarvi vielä....
vaikea hillitä itseään kun joka vuosia tulee kaikkea ihanaa uutta,
Kukkia sentään voi huoletta ostaa viikottain ;)


Tänään tehtiin pitkästä aikaa uunilohta ja voi hitsi miten olikin hyvää. 
Huomenna ei tarvitse sitten kokata kun tarkoitus olla koko päivä messuilla tyttären kanssa, 
luvassa varmasti kiva päivä!


Seuraavana viikonloppuna eli onkin Ruoka ja Viini-messut 
jonne myös menossa ja arvonkin yhden lipun teidän lukijoiden kesken. 
Arvonta on pikainen ja päättyy jo 24.10!

Säännöt:

Voit saada maksimissaan kolme (3) arpaa.

♥ Yhden arvan saa kaikki arvontaan osallistuvat, myös anonyymit
♥ Toisen arvan olemalla lukija bloggerin kautta. 
Jos et vielä ole lukija, voit liittyä lukijaksi (vasemmalta ylhäältä> lue)
♥ Kolmannen arvan saat tykkäämällä blogista myös facebookissa (tykkää painike alla)

Mukavaa viikonloppu ja
Arpaonnea ♥

Maiccu



16 kommenttia:

  1. Ihana lukea sun kuulumisia tämän blogin kautta! <3 Ja messulippukin kelpaisi ;)

    VastaaPoista
  2. Kolmella mukana! Ai että uunilohi on kyllä hyvää!
    Tyylikkäät neidit uusissa asumissaan!
    Mukavaa iltaa ja huomista kesäpäivää!

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana arvonnassa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ollut yhtään kuuraa vielä tänään....mutta kyllä se tännekin ehtii vielä!
    Kolmella arvalla mukana..

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukana :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Me olemme myös miehen kanssa menossa tuonne Raskasta Joulua konserttiin. Monena vuonna olen haaveillut sinne menoa ja nyt onnistuin saamaan sinne liput. Jeee, niin kivaa!

    Uunilohi on kyllä niin hyvää. Mekään emme ole tehneet sitä pitkään aikaan, kun en ole raaskinut ostaa lohta normihinnalla ja tarjouksia on aika harvoin.

    Talvi yllättää joka vuosi ja muutamana aamuna ollaan meilläkin oltu jo pakkasen puolella ja nollan tietämissä. Sieltä se taalvi taas tulee.

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana :) Pikkupakkasista täälläkin on saanut nauttia.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kolmella mukana. Kivasti messut katkaisevat syysjähmeyttä!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kolmella mukana:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Kolmella mukana :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana yhdellä arvalla :)

    hilppa.tuomola (ät) mail.com

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihanat haalaritytöt <3 Mä jätän tällä kertaa arvonnan väliin, kun toivon saavani viikonloppuna nuuskutella kotona koiravauvoja :) Onnea muille arvontaan!

    VastaaPoista
  13. Mukana kolmella arvalla. Kinney-(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥